Rakkautta & Anarkiaa 2017, osa 4
R&A-raportin viimeisessä osassa perehdytään festivaalin dokumenttielokuvaan.
2017-10-13T17:48:06+03:00By Laajakuvan toimitus|
R&A-raportin viimeisessä osassa perehdytään festivaalin dokumenttielokuvaan.
2022-10-10T10:35:40+03:00By Miikka Kaitila|
Jouluelokuvista uran tehnyt Bob Clark antaa kauhuelokuvassaan äidille täydellisen lahjan ja ottaa samalla kantaa mm. kaikkiin 1970-luvun Yhdysvaltoja riivanneisiin yhteiskunnallisiin ongelmiin.
2016-03-02T18:44:49+02:00By Joonas Nykänen|
Onko Donnie Darko yhtä hyvä leffa, kun muistelin sen olevan? Onko se enää ”vaikuttava”?
2016-03-02T13:51:10+02:00By Joonas Nykänen|
Elokuva alkaa näkymällä ensimmäisessä maailmansodassa kaatuneiden muistomerkistä, jonka päälle tulee teksti: ”Jossakin Euroopassa”. Kamera laskeutuu maahan. Patsaan juurelle tuuli liikuttelee taittunutta sanomalehteä. Otsikosta saamme selvää: ”Hitler miehittänyt...” Runollisuus yhdistyy kauhuun. Seuraavaksi leikkaamme kuvaan autiosta kaupungista. Lapsi tulee näkyviin. Hän juoksee noutamaan palloaan kadulta, mutta samassa hänen taakseen ilmestyy kauhistunut äiti, kuin siinä olisi jotakin todella pelättävää, että lapsi hakee pallonsa tyhjältä kadulta.
2016-03-02T21:10:11+02:00By Mikko Lamberg|
Kiehtovaa salaisissa kansioissa on sen paranoia, joka oli jo 90-luvulla ummehtunut ja vanhentunut piirre, epätavanomainen elokuvissa, saati televisioviihteessä.
2016-03-03T00:11:04+02:00By Joonatan Nikkinen|
Höpinää elokuvien uusintaversioista ja The Hills Have Eyesin remaken oletetusta piilosanomasta.
2022-10-10T09:51:38+03:00By Miikka Kaitila|
Metallica. Siinä vasta yhtye, jonka elokuvallinen historia on lyhyt, mutta mielenkiintoinen. Ennen vuotta -96 heidän musiikkiaan ei suoranaisesti käytetty elokuvissa, mutta sitten Joe Berlingerin ja Bruce Sinofskyn ohjaama erinomainen dokumentti Paradise Lost: The Child Murders at Robin Hood Hills, joka seurasi kolmen näennäisesti syyttömän hevariteinin tietä teloitusta kohti rikoksista, joita he eivät suorittaneet, vakuutti yhtyeen siinä määrin, että elokuvaan saatiin ottaa teinien suuresti idolisoiman yhtyeen musiikkia. Tämän jälkeen soundtrackeilla Spawnista Zombielandiin on saatu nauttia toinen toistaan huonommin rummutetuista hevirällätyksistä. Berlinger ja Sinofsky ohjasivat myös vuonna 2004 modernin cinema verité -dokumentin merkkipaalun Metallica: Some Kind of Monsterin, jossa bändi esitettiin poikkeuksellisen rankassa ja suorastaan epäsuopeassa valossa.
2022-10-10T10:24:09+03:00By Miikka Kaitila|
NASA:n avaruusohjelman unohdetuista merkkihahmoista saisi varmasti hienon elokuvan. Tämä ei ole se elokuva.
2018-03-12T21:21:21+02:00By Mikko Lamberg|
Phantom Thread on pikkutarkasti tehty elokuva alistumisesta ja rakkaudesta.
2015-01-18T20:53:22+02:00By Miia Torro|
Kun yksi sana erottaa Terencen Daviesin ohjaaman teoksen Renny Harlinin hai-elokuvasta, on parempi puhua The Deep Blue Seasta sen suomenkielisellä nimellä Syvänsininen meri. Elokuva pohjautuuTerence Rattiganin maaliskuussa 1952 ensiesityksensä saaneeseen näytelmään, josta Davies teki mukaelman ja ohjasi koskettavan tuotoksen. Syvänsininen meri on 1950-luvun Englantiin sijoittuva melodraama. Keskiössä on Hester Collyer, korkeimman oikeuden tuomarin kaunis vaimo. Elokuva alkaa Hesterin itsemurhayrityksellä. Muun muassa rakkaus ja omat teot painavat naisen mieltä ja hän haluaa päättää elämänsä. Jos Hester onnistuisi, mitään tarinaa ei olisi kerrottavana.