Kuulun siihen sukupolveen, joka katsoi, kun Adam West kiipesi viitta liehuen seinää ylöspäin kesäuusinnoissa – näin myös muksuna Jack Nicholsonin nauramassa maanisesti Jokerina Tim Burtonin sovituksessa Batmanista. Kirsikkana kakun päällä koin, kuinka Joel Schumacher yhdessä George Clooneyn kanssa tuhosi nännipuvuillaan ja lelumarkkinoinnillaan DC Comicsin lippulaivan. Lopulta näin, miten hyvin Christopher Nolan onnistui nostamaan brändin takaisin sen ansaitsemalle paikalle.
Tästä onkin hyvä hypätä seuraavaan: Nimittäin puolustin Heath Ledgerin valintaa Jokeriksi alusta alkaen. Samaa olen tehnyt Ben Affleckin Batman-valinnan kohdalla. Jostain syystä Affleckin valinta rooliin sai aikaiseksi valtavan paskamyrskyn. Perusteita tälle haettiin niinkin kaukaa kuin Pearl Harborista, Gigilistä ja Daredevilista. Affleckin puolustukseksi täytyy sanoa, että tässä välissä herra on tehnyt melkoisen kasvojen pesun. Enkä enää hyväksy argumentiksi, että Affleck joskus teki huonoja valintoja.
Enemmän huolta tämän elokuvan tapauksessa herätti Teräsmiehen ja Zack Snyderin mukana oleminen. ”Teriksestä” ei ole tehty kertaakaan järin hyvää elokuvaa, ja Snyderinkin filmografiasta löytyy muutama isompi huti. Toinen seikka, joka herättää epäilyjä on DC:n myöhään herääminen. Marvel on jo aikoja sitten luonut hyvän pohjan omalla Kostajat-franchiselleen. DC:n puolella on selkeästi viimein huomattu tällaisen kokonaisuuden valtava potentiaali, jota nyt lähdetään rahankiilto silmissä toteuttamaan.
Ajatus on toki vailla vertaansa. Kukapa ei haluaisi nähdä Oikeuden Puolustajia samassa filmissä? Lähestymistapa vain jättää paljon kysymysmerkkejä. Ennakkoon ajatus tuntuu juostekustulta, kun trailerit antavat ymmärtää, että samassa elokuvassa esiintyvät Batman, Teräsmies ja Wonder Woman. Asetelma jättää sekavan kuvan koko touhusta, kun ainoastaan Teräsmies on saanut tässä universumissa sen ikioman kokopitkänsä. Muille hahmoille on tietysti trendin mukaisesti suunnitteilla omat tarinansa, mutta niiden toteutuminen on hyvin riippuvainen Batman v Superman: Dawn of Justicen menestyksestä.
Dawn of Justice menee lähes saman tien asiaan, eikä Batmanin syntytarinaa enää lähdetä näyttämään pitkän kaavan mukaan, vaan ohjaaja Snyder kertaa kätevästi Yön Ritarin synnyn alkutekstijaksossa. Ratkaisu on kaikin puolin toimiva. Tästä hypätään aikaan, jolloin Bruce Wayne on varttunut aikuiseksi ja taistellut jo lukuisia superroistoja vastaan. Alku on vauhdikas, kun Wayne todistaa kaaoksen vierailullaan Metropoliksessa. Tämä saa hänet näkemään Teräsmiehen huonossa valossa. Wayne pitää häntä uhkana Gothamille sekä koko maailmalle. Samaan aikaan Lex Luthor punoo omia psykopaattisia juoniaan, joihin nämä molemmat supersankarit liittyvät suurissa määrin.
Näistä asetelmista polkaistaan käyntiin Batman v Superman: Dawn of Justice. Kieltämättä lähtökohta tarjoaa mielenkiintoisen ja mahdollisuuksia pursuavan elokuvan, jonka varaan on hyvä rakentaa pidempi narratiivi. Tarinaa voi tutkailla syvällisemmin vaikkapa trendikkäästä muukalaisvihanäkökulmasta. Tässä skenaariossa Batman toimii tahattomasti rasistina, joka pitää Teräsmiestä laittomana maahanmuuttajana ja terroristijoukon johtohahmona. Teräsmiehen sisäinen kamppailu inhimillisyyden kanssa jatkuu Man of Steelin tapaan. Tämä taas ei toimi vieläkään. Sanottakoon kuitenkin, että Batmanin läsnäolo antaa myös Teräsmiehelle paremmin aikaa näyttää inhimillisyyttä.
Paletti kuitenkin alkaa hajota edetessään, kun kahteen ja puoleen tuntiin puristetaan liian suuri määrä tavaraa ja silti paikoin tuntuu, että tarina ei etene suuntaan eikä toiseen. Viitteitä tulevaan annetaan, kun Aquaman, Cyborg ja Flash välähtävät pikaisesti kankaalla. Myös eräässä kohdassa lepakkoluolan vitriinissä on Jokerin töhrimä lepakkopuku. Kuten jo totesin, ennakkoon trailerit antoivat kuvan, että Wonder Womanilla olisi tarinan kannalta merkittävämpi rooli. Hahmo tuodaan mukaan melko aikaisessa vaiheessa, mutta itse supersankarittarena hän ottaa osaa vasta viimeiseen mittelöön. Ratkaisuna tämä on erinomainen, koska se antaa Batmanin ja Teräsmiehen pysyä pidempään valokeilassa.
Toimintakohtaustensa puolesta Batman v Superman: Dawn of Justice on Zack Snyderia niin hyvässä kuin pahassa. Parhaimmillaan Snyder pystyy hallitulla kameran käytöllä ja hidastuksillaan luomaan tasapainoisia mätkintäjaksoja. Näistä parhaana esimerkkinä toimii Batmanin unessa käymä kamppailu sotilaita vastaan aavikolla. Kohtaus on kuvattu lähes kokonaan yhdellä otolla. Kamera samaan aikaan pysyy tarpeeksi kaukana toiminnasta, mutta näyttää tästä huolimatta iskujen osuvan lujaa.
Kääntöpuolena elokuva sisältää rutkasti turhaa CGI-sähköä, heiluvaa kameraa ja nopeita leikkauksia. Etenkin loppupuolella nähtävä isompi toimintajakso on uskomattoman rumaa jälkeä. Lisäksi on pakko mainita, että 3D ei tuo elokuvaan mitään lisäarvoa. Syynä tässä tapauksessa on Gothamin synkkä ilmapiiri, joka 3D-lasit päässä näyttää vain sumuiselta ripulilta.
Elokuvan ääniraita on hyvin perinteistä mahtipontista tykitystä, jossa suurinta myötä häpeää ja huumoria herättää Snyderin pakonomainen tarve käyttää Wonder Womanilla omaa tunnusmusiikkia. Taisteluiden aikana soiva mukamas cool musiikki yhdistettynä kuvaan sai minut melkein nauramaan.
Puolustelin Ben Affleckia alkupuheessani, ja puolustan häntä edelleen. Affleck hoitaa oman tonttinsa mallikkaasti, vaikkakin hänen äänensä on vielä Christian Balen vastaavaa huomattavasti kornimpi. Playboymaisena Bruce Waynena häneltä vääntyy naama peruslukemilla. Hyvää tukea hänelle antaa kaikkien fantasiafanien suosikki Jeremy Irons Alfredina. Roolijako on muutenkin kelvollinen. Sarjakuvamaisuutta tuetaan paikoin onnistuneesti, kun statistit saattavat sanoa muutaman lauseen kohtauksen aluksi. Lex Luthoria esittävä Jesse Eisenberg toistaa lähinnä The Social Networkista tuttuja ylinäyttelyn maneereita.
Elokuvalta ei kannata odottaa mitään kovaa vitsitykitystä. Yleisilme pysyy jäätävän vakavana. Satunnaiset letkautukset yrittävät tuoda filmiin kesäelokuvamaista keveyttä, mutta ne ovat täysin tarpeettomia. Batmanin ei tarvitse sisältää huumoria. Nähtäväksi jää, kumpi voittaa kevään kaksintaistelun, DC vai Marvel. Studioiden kannalta merkitystä ei ole sillä, voittaako Kapteeni Amerikka Iron Manin vai Batman Supermanin. Kilpa on käynnissä. Marvelilla on valtava etumatka, mutta DC:llä on kaikki potentiaali kuroa tuo matka kiinni. Supersankarit elävät ja voivat hyvin. Se on asia, jolle emme voi mitään. Itse kaipaisin jo uusia tuulia kesäelokuvien varsin geneeriseen tarjontaan.