Night Visions 2020: The New (Ab)Normal
Night Visions järjestettiin koronavuonnakin, ja Laajakuvan raportissa käsittelyssä terävää psykologista kauhua, Odinin märkä pieru, mekaaninen tyrannosaurus ja Christopher Doylen kuvausta.
Petoa etsimässä – Laajakuvan pieni suuri isojalkakatsaus, osa I
Kesän helteillä voi viilentää mieltään Laajakuvan isojalkakatsaussarjan aloittavan, vuosien 1927-64 jetielokuviin keskittyvän ykkösosan parissa.
Petoa etsimässä – Laajakuvan pieni suuri isojalkakatsaus, osa IV
Laajakuvan isojalka-artikkeli on kuin sasquatch itse – se ilmestyy juuri silloin, kun sitä vähiten osaa odottaa.
Vuoden 2014 parhaat elokuvat
Juhlistamme jälleen vuoden päättymistä julkaisemalla toimittajiemme valinnat vuoden 2014 elokuvatärpeiksi. Jokainen osallistunut toimittaja on tehnyt vapaavalintaisen listan vuonna 2014 kansainvälisesti tai Suomessa ensi-iltansa saaneista suosikkielokuvistaan. Listoissa on mukana linkit, jos elokuvasta on teksti Laajakuvassa.
Muottia rikkomassa – haastattelussa käsikirjoittaja Simon Barrett
"Olen ollut tajuissani vasta viimeiset puoli tuntia,” toteaa Yhdysvalloista Suomeen [...]
Die My Love ei kanna omin jaloin
Die My Love ei kanna omin jaloin Emmi [...]
Trilogy of Terror (1975)
Kauhuelokuva on mahdollisesti genreistä sopivin antologiaelokuvaksi. Kauhu on useimmiten nopeasti kulutettavaa viihdykettä, joka pitää katsojansa jännittyneenä kestonsa ajan, mutta harvemmin jättää mietittävää. Komedian kanssa sitä voisi melkein kuvailla elokuvien vastineeksi pikaruoalle. Poikkeuksia löytyy molemmista lajityypeistä, mutta harvemmin niiden pohjalle tehdyistä antologiaelokuvista. Antologia on muotona sellainen, että viimeistä tarinaa lukuun ottamatta katsoja ei varsinaisesti saa aikaa sulatella mitään näkemäänsä kunnolla. Tappajakissasta siirrytään suoraan tappajamuumioon, kuin ranskalaisesta seuraavaan ikään. Siksi raskaampi materiaali jätetään usein pelkkien lyhytelokuvien tai kokopitkien filmien muotoon.
Ölüme son adım (1983)
Vuosi 1983 oli poikkeuksellisen hyvä Çetin İnançille ja Cüneyt Arkınille. Tuon yhden vuoden aikana tämä turkkilainen tehokaksikko teki valtavan määrän tunnetuimpia psykedeliasekoilujaan. Ölüme son adım edustaa tuon vuoden selväpäisempää tarjontaa, mutta se ei tee siitä huonoa elokuvaa. Päinvastoin Ölüme son adım on erittäin viihdyttävä toimintaelokuva. Julistekuvissa Arkınin vaatetus muistuttaa etäisesti Mad Maxia. Hänen nahkatakkinsa ja aseensa tuovat mieleen etenkin Road Warriorin. Joissakin piireissä Ölüme son adımia on kutsuttu turkkilaiseksi Mad Maxiksi. Toimintansa ja Arkınin puolesta tämä vertaus on korrekti, mutta elokuva ei mene yksiin Mad Maxin tarinoiden kanssa. Siksi mistään varsinaisesta kopiosta ei voida puhua. Kuriositeettina ajatus kuitenkin on kiehtova, ja julistekuvat sekä mainoslauseet varmasti saavat elokuvalle lisää uteliaita katsojia.
Elokuvat ja muut 2010-2019
2010-luku oli ja meni. Laajakuvan toimitus muistelee menneitä.
Espoo Ciné 2014, osa 1
Jostain syystä olen ottanut tavaksi aloittaa jokaisen Espoo Cinén katsomalla uutta italialaista elokuvaa. Tänä vuonna vuorossa oli South Is Nothing, jo vuosikymmenen dokumentteja ja lyhytelokuvia tehtailleen Fabio Mollon ensimmäinen kokopitkä fiktio. Elokuvassa teinityttö nimeltä Grazia ei pääse yli veljensä kuolemasta. Isä, Cristiano, yrittää parhaansa mukaan elättää yksinhuoltajana lastaan kalakaupalla. Hommiin tulee pari mutkaa paikallisen rikollisjengin tunkiessa väliin, mutta tällä sivujuonella ei lopulta ole mitään väliä, koska elokuva käsittelee lähinnä Grazian toipumisprosessia.