Gregg Arakin elokuvia katsovat jakautuvat hyvin voimakkaasti useampiin eri leireihin. Osa pitää häntä nerona, toiset pitävät häntä vain rasittavana homostelijana. Kolmannet saattavat pitää hänen elokuvistaan, mutta eivät sanoisi häntä neroksi. En ole itse aivan varma mihin lokerikkoon itseni laittaisin. Minulle saattaa olla olemassa neljäs lokero, sillä allekirjoitan nämä kaikki aiemmat kolme väittämää. Ehkä kyseessä on nerokas homostelija?
I Miten tämä teksti liittyy elokuviin? Kaikilla tavoilla. Ennen kaikkea sillä tavalla, että silmittömän paskan tarjoaminen katsojille tunnustamatta sen omaa heikkoutta on ollut viimeisten muutaman vuosikymmenen ajan valtavirtaelokuvan kiveen hakattu Lue lisää
Yleisö rakastaa altavastaajia, englanniksi underdogeja. Jokainen joukkueurheilua käsittelevä elokuva perustuu samalle kaavalle, jossa luuserijoukkue haastaa ja lopulta voittaa suosikkijoukkueen keskinäisen solidaarisuuden ja ankaran harjoittelun ansiosta, mutta ennen kaikkea siksi, että he nauttivat urheilusta urheilun itsensä tähden. Suosikkijoukkue hamuaa luonnollisesti vain voittoa ja suhtautuu urheiluun siis väärin. Thaimaalainen The Iron Ladies ei ole enempää kuin tyypillistäkin tyypillisempi underdog-tarina, jonka kaikki voivat tunnistaa esimerkiksi The Mighty Ducks – trilogiasta. Iron Ladies on kuitenkin hieman erilainen urheiluelokuva, sillä sen altavastaaja on homoista, transvestiiteista ja transseksuaaleista koostuva lentopallojoukkue, jollainen oikeasti voitti Thaimaan lentopallomestaruuden vuonna 1996.
Japanilaisen kirjailijan ja novellistin, Yasunari Kawabatan lyhyt romaani, House of the Sleeping Beauties, vuodelta 1961, käsittelee skenaariota huumattujen nuorten tyttöjen kanssa nukkuvasta vanhasta miehestä. Kirjassa näkökulma on pelkästään vanhan miehen, joka viettää useita öitä leikkiin ryhtyneiden kaunottarien kanssa.
Julia Leigh kääntää osat ympäri aavemaisen kolhossa ja minimalistisessa ohjaisdebyytissään, Sleeping Beauty. Elokuvan keskushahmona on nuori, onton sielunmaailman omaava tyttö, joka päätyy tuollaiseksi yön ruususeksi.
Surrealismi on leima, jonka lyövät taideteoksiin ihmiset, jotka eivät jaksa yrittää ymmärtää niitä.
Suomalaisen elokuvan suurimpiin vastarannan kiiskeihin kuuluvan Jari Halosen toinen ohjaus, Lipton Cockton in the Shadows of Sodoma yhdistää onnistuneesti lähitulevaisuuteen sijoittuvan dystopiapainajaisen ja miehen henkilökohtaiseen kunniaan ja itsetunnon arvoon sitoutuvan machopalleilun sekä kuorruttaa tämän smogin tunkkaisen jöötin joukoturkkalaisella, kuolaa tiputtavalla itseilmaisulla.
Lipton Cockton, entinen Launo Käkkyrä (Jorma Tommila) on murhien sarjaa tutkiva etsivä tulevaisuuden yhdistyneen Euroopan pääkaupungissa, Vladivostokissa. Uusimman murhan tapahtumapaikalla odottaa Brand Marlon (Jari Halonen), liittovaltion poliisipäällikkö, joka vapauttaa Cocktonin esimiehen vastuistaan ja asettaa Cocktonin tutkimusten johtoon. Hänen on raportoitava tutkimusten uusista tuloksista Marlonille tunnin välein.
Aasia alkoi kiinnostaa amerikkalaista valtavirtaelokuvaa 80-luvun alkupuolella. Pienet kung fu –elokuvia näyttävät teatterit olivat nousseet etenkin vähemmistöjen suosioon, joten Hollywood-studiot alkoivat sisällyttää elokuviinsa enemmän aasialaisia näyttelijöitä sidekick-rooleihin joko kohkaavina hassuttelijoina tai mielipuolisina taistelukoneina. Nykyisin suuren suosion saavuttaneet tähdet, kuten Jackie Chan, kävivät pienissä sivuosarooleissa jo ennen varsinaista supertähteyttään Hongkongissa. Myös yksi Hongkongin kaikkien aikojen suosituimmista näyttelijöistä, Chow Yun-fat, yritti läpimurtoaan Hollywoodissa jo reilusti ennen yhteistyötään John Woon kanssa, josta hänet parhaiten muistetaan.
Formulat, kuten mikään ei kunnon ylläpitämisen vuoksi harrastettu urheilu, ei perustu järkeen. Urheilun taustalla voidaan nähdä niin nationalistisia kuin yleensäkin idolisoivia käsityksiä ihmiskehosta ja ihmismielestä. Nämä aatteet ovat kuitenkin urheiluun vasta jälkikäteen luettuja merkityksiä. Ne eivät tee urheilusta mitenkään järjellisesti perusteltua toimintaa.
Vaikka formulakisoja seuratessa suomalainen voi tuntea ylpeyttä omaa maataan edustavan kuljettajan menestyessä, kuljettaja ei edusta vain maataan, vaan myös talliaan sekä yleistä ajatusta voittamisesta, ideoita vauhdista, liikkeestä, kunniasta. Voisi sanoa, että ennen kaikkea kuljettaja edustaa itseään, toisaalta kaikkea mitä katsojat haluavat hänessä nähdä.
