On elokuvia, joiden maailmankatsomus on niin vastenmielinen, että ne nostavat pahoinvoinnin väreilyn iholle. Toivo Särkän Helmikuun manifesti, niin sanottu historiallinen suurelokuva kansakunnan tiestä vapauteen, saa kenet tahansa vähänkään historian oppikirjoja raottaneen yksilön nolostumaan, ahdistumaan ja nauramaan puolentoista tunnin aikana, joka kattaa Suomen historian vuodesta 1809 vuoteen 1917.
Tulevana viikonloppuna Helsingissä järjestettävät Animatricks-festarit tarjoavat kahdeksan erilaista näytöstä. Kaksi pitkää animaatioelokuvaa, sarjan kuubalaisia lyhytanimaatioita, pari settiä kotimaisia outouksia ja ennen kaikkea kaksi esitystä kansainvälisiä huippuja. Ammattimaisten ja puoliammattimaisten elokuvien lisäksi tarjolla on myös yksi näytös lasten ja nuorten tekemää animaatiota lapsille.
Valikoima on kautta linjan laadukasta, mutta parhaiten vastinetta rahoille saa kummastakin Kansainväliset huiput -sarjasta. Tässä ajatuksia kahdesta huipusta per sarja.
“Dude, Where’s My Car? meets 28 Days Later” kehutaan Shaun of the Deadia. “Twilight meets My Bodyguard” sanovat kriitikot Let The Right One Inistä. Kauhu lienee ainoa genre, jossa mainonta, yleisö sekä kriitikot vuolaasti sopusoinnussa ylistävät ja ylläpitävät matkimisen jaloa taitoa. Ja se näyttäisi kelpaavan kaikille asianomaisille jostain syystä. Yllä mainitut elokuvat ovat malliesimerkkejä onnistuneesta aiempien elokuvien iteraatioista, sillä ne tuovat jotain uutta aiempien versiointien tarjontaan, oli se sitten huumoria tai lapsista kertovaa ihmissuhdetragediaa. Valitettavasti tämä otanta ei edusta edes prosenttia kauhugenren tarjonnasta. Suurin osa, ja oikeastaan koko kauhuelokuvan historia, on täynnä enemmän tai vähemmän onnistuneita matkimisketjuja ja sisäsiittoisia sukupuita. Kauhuelokuvien kronologia tuntuu aivan liian usein lopulta päätyvän joko tarinan, visuaalisen annin tai narratiivin rakenteen puolesta F.W. Murnaun Nosferatuun tai Robert Wienen The Cabinet of Dr. Caligariin.
I Oletteko kuulleet tai lukeneet erityisesti vanhempien elokuvaharrastajien päistä lähtöisin olevia ajatuksia siitä, kuinka elokuva on kuollut, koska se on digitalisoitu ja filmikopioita on yhä vaikeampi saada? Kuinka DVD on Lue lisää
Zomba di Mare on Sami Pöyryn ensimmäinen ensi-iltansa saava kokopitkä elokuva ja toimii eräänlaisena toisintona Pöyryn aiemmasta lyhytelokuvasta Zomba Intenso. Intenson tapaan di Mare on kuvattu pääpiirteissään ilman varsinaista käsikirjoitusta ja jälkituotannossa suomalaisten näyttelijöiden puheen päälle on dubattu italiankielistä puhetta, joka taas on tekstitetty jälleen suomeksi. Elokuvan vaikuttimena toimineen Lucio Fulcin visuaalisuutta hakevan jäljen huomaa erityisesti elokuvan upeissa pysähtyneissä ja sumuisissa maisemakuvissa ja hienovaraisen surrealismin vivahteessa. Juuri kuvauksensa puolesta Zomba di Mare on paikoitellen upeaa katsella.
Kuusamon järvet kimaltelevat auringonvalossa, ja poro kävelee rauhallisesti metsässä. Yllättäen metsän rauhallisuus ja seesteisyys järkkyy ilman halki kiitävän nuolen voimasta. Poro kaatuu, ja Saoirse Ronanin esittämä 15-vuotias teinityttö nimeltä Hanna kävelee sen vierelle päästääkseen sen tuskistaan. Tämä on ensimmäinen useista kerroista, kun Joe Wrightin Hannassa Ronanin hahmon teko rikkoo maailmassa vallitsevan harmonian, luoden hetkellisen kaaoksen jonka jälkeen hänen sisällään tuntuu taas vallitsevan jonkinlainen tyhjyys.
E.T.-ilmiön vanavedessä: lasten leikeistä aikuisviihteeseen.
Ensimmäiseltä Season Film Festivalilta valitsimme seuraavat elokuvat raporttiimme: Our Children, Paradise: Faith, The Invisible War, Nina.
