Suosittelen katsomaan elokuvat peräkkäin, vaikka jatko-osaa voisikin haukkua kokonaisen kirjan verran. Kumpikaan Soinion elokuvista ei tarjoa järin suurta verellä läträämistä, mikä varmaan johtuu alhaisista tuotantoarvoista. Suomen pienuudesta elokuvamaana kertoo, että Kuutamosonaatti palkittiin muutamalla Jussilla ilmestyessään. Tietysti tämä on ihan virkistävää, vaikkei kyseessä teknisesti mikään huippusuoritus olekaan.
Laibach laulaa: Eurooppa hajoaa palasiksi. Pakolaisvirta on kasvussa. Sodat seuraavat toisiaan. Hallituksemme ei saa yhtä Sotea aikaiseksi, mutta ”Siniset” sentään julkaisevat uuden logon ja pääministerimme lentelee lentokoneellaan. Tuskinpa Tuomas Sallinen edes villeimmissä visioissaan uskoi käsikirjoituksensa olevan ennustus.
Tietokirjaa Kaikki e-urheilusta (2018) voi pitää eräänlaisena videopelien kilpapelaamisen aapisena.
Aku Louhimies filmatisoi tekstiä, jonka merkitys kansan kollektiiviselle identiteetille on valtava. Elokuva joutuu oikeuttamaan omaa olemassaoloaan toden teolla.
“Minä nielin kyyneleitä,olin kovasti onneton.”
Elokuvasäätiön tuella on kevyt, nopeasti luettava kirja kiinnostavan taideinstituution historiasta.
Jack Witikan toiseksi viimeinen teatteriohjaus on katsojaan mieleen ronskisti vaikuttava, aikansa huvituksia dokumentoiva kesäelokuva.
Vieraileva kirjoittaja Juha Saari kuvailee ulkoisten vaatimusten ja sisäisen kokemuksen ristiriidan kuvaamisen jäävän Hymyilevässä miehessä vajaaksi ja laimeaksi.
