Laibach laulaa: Eurooppa hajoaa palasiksi. Pakolaisvirta on kasvussa. Sodat seuraavat toisiaan. Hallituksemme ei saa yhtä Sotea aikaiseksi, mutta ”Siniset” sentään julkaisevat uuden logon ja pääministerimme lentelee lentokoneellaan. Tuskinpa Tuomas Sallinen edes villeimmissä visioissaan uskoi käsikirjoituksensa olevan ennustus.
Suosittelen katsomaan elokuvat peräkkäin, vaikka jatko-osaa voisikin haukkua kokonaisen kirjan verran. Kumpikaan Soinion elokuvista ei tarjoa järin suurta verellä läträämistä, mikä varmaan johtuu alhaisista tuotantoarvoista. Suomen pienuudesta elokuvamaana kertoo, että Kuutamosonaatti palkittiin muutamalla Jussilla ilmestyessään. Tietysti tämä on ihan virkistävää, vaikkei kyseessä teknisesti mikään huippusuoritus olekaan.
Väkivalta säväyttää ja kiehtoo, erityisesti viihteessä. Vaikka tosimaailma täyttyisi millaisesta kärsimyksestä tahansa, siitä tulee erityisen tuomittavaa usein eskapismina nähtävässä viihteessä. Mikäli seksi ja väkivalta, kaksi yhteiskunnasta toiseen virallisista tuomioista välittämättä siirtyvää julkista salaisuutta, livahtavat kulttuurin kuvastoon, avautuu moraalinvartijoita pidättelevä portti. Seksin vapaan ja paheksumattoman tai suorastaan kyynisiin mittapuitteisiin kohoavan väkivallan esittämisen nähdään romahduttavan pohjan idylliseltä kasvu- ja elinympäristöltä. Todennäköisempää kuitenkin on, että tosielämässä tapahtuvat henkiset ja fyysiset teot ovat saavuttaneet vastaavan jo aikoja sitten.
