Gojiran kirkko
Yliluonnollisilla voimilla varustettu olento kulkee maan päällä kohdaten vastoinkäymisiä ja [...]
Yliluonnollisilla voimilla varustettu olento kulkee maan päällä kohdaten vastoinkäymisiä ja [...]
Hirmulisko Godzillaa ei voi vakavissaan kutsua realistiseksi. Tosielämässä hirviön olemassaoloa [...]
Aina ajankohtainen Charlie Chaplin on tänä vuonna erityisen huomion kohteena ympäri maailman, sillä kulkurihahmon ensiesiintymisestä tuli helmikuussa kuluneeksi 100 vuotta ja tämän myös Loud Silents huomioi esittämällä kolme Mutual-kauden komediaa. Säestyksestä vastasi Janne Kuusisen ja Heikki Laaksosen muodostama haitari-rumpu-kokoonpano Duo Dissanay, jonka veto oli niin perinteinen, tyylipuhdas kuin vaihtelevakin.
70-luvulta lähtien pakka on entistä enemmän levällään ja alkaa olla jo todella vaikeaa vetää edes vähäisiä yhteisiä linjoja. Kaikkiaan meno kuitenkin tuntuu vain vapautuneen edelleen ja ihan viimeisetkin tabut katoavat, alastomuus näin selvimpänä.
Tuoteseloste voisi kuulua näin: David Mametin ohjaama ja käsikirjoittama Murharyhmä (1991) on miehinen tarina vähemmistökokemuksesta nykypäivän Amerikassa ja ihmisluonnon taipumuksesta käpertyä sisäänpäin rasituksen alla.
Kolmeosaisen sarjan ensimmäisessä osassa Joonatan Nikkinen esittelee video nasty -termin taustat ja käy lävitse huomattavia sensuurivasaran alle joutuneita elokuvia.
1950-luku on helppo nähdä japanilaisen elokuvan kulta-aikana. Nimekkäimmät ohjaajat nostivat entisestään tasoa, ja uusia nimiä alkoi tulla esille ryminällä. Uusi aalto alkoi nostaa päätään mitä pidemmälle vuosikymmen eteni ja sitä kautta sodanaikainen nuorempi sukupolvi alkoi saada ääntään enemmän ja enemmän esille. Alkuvuodet olivat kuitenkin suvereenisti kolmen kovan juhlaa.
Night Visionsin kevätbakkanaalien raportointi jatkuu toisella osalla, josta löytyy muun muassa korealaisen Bong Jon-Hoon uutuus Snowpiercer, moderni kulttiklassikko The Room ja Umberto Lenzin ilkeä giallo Paranoia.