Yliluonnollisilla voimilla varustettu olento kulkee maan päällä kohdaten vastoinkäymisiä ja jakaen samalla ilosanomaansa ihmisten vapaudesta, vain kuollakseen marttyyrina. Hän nousee kuitenkin kuolleista ja palaa omaan taivaaseensa. Kuulostaako tutulta? Ehei, en puhu Raamatussa mainitusta Jeesuksen ylösnousemuksesta ja taivaaseen pääsystä, vaan ohjaaja Gareth Edwardsin Godzilla-elokuvan nimihahmosta.
Max Borensteinin ja Dave Callahamin käsikirjoituksesta syntynyt elokuva on monella tapaa omituinen, mutta erityisen oudoksi sen tekee tapa, jolla se esittää varsinaisen päähahmonsa yleisölle. Myyttien merkityksestä elokuvalle on Laajakuvassa kirjoitettu aikaisemminkin, joten on tavallaan loogista että suuri elokuva ottaa lähtökohdakseen kaikista suurimman myytin – Jumalan ja tätä kautta uskonnon. Godzilla esitetään nimittäin paitsi elokuvassa vihollisina toimivien lentävien hämähäkkihirviö MUTO:jen poikkeuksellisen kyvykkäänä saalistajana, myös suoranaisena jumalolentona.
Minkä jumala Godzilla voi olla? Kyseessä on isolta dinosaurukselta näyttävä muhkealla takamuksella varustettu lisko, joka kuluttaa aikaansa hengailemalla merenpohjassa ja nousemalla sieltä tappamaan viattomia sivullisia sekä näitä sivullisia hieman suoremmin uhkaavia hirviöitä. Kyseessä on siis miespuolinen Artemis, metsästyksen jumala, mutta myyttien osalta elokuvan tarina ottaa huomattavasti enemmän inspiraatiota kristinuskosta ja uudesta testamentista. Godzillalla on suorastaan oma seurakuntansa, omat apostolinsa, ja elokuvan päättyessä Godzilla-uskoon onkin käännytetty koko maailma.
Tämän kirkon piispana toimii Ken Watanaben tohtori Serizawa, jonka rooli elokuvassa on saarnata meille ja täten vahvistaa käsitystämme Godzillan ylemmyydestä ja oikeamielisyydestä vääräoppiselle armeijalle, joka haluaa tuhota kaikki maata uhkaavat pedot kerralla. Serizawa kuitenkin tietää, että vain Jees… siis Godzilla voi tuoda tasapainon tähän epävakaaseen maailmaan. Saarna osuu jopa kuuloetäisyyden tuolla puolen olevien korviin, sillä Godzillan kaatuessa taistelun tuoksinnassa pilvenpiirtäjän alle, leikkaa ohjaaja Edwards elokuvan toisen päähenkilön, sotilas Ford Brodyn kirkuvaan ja hysteeriseen vaimoon.
Brodylle Godzilla kuitenkin näyttäytyy vain sumun keskellä, kuin varjona. Tämä mies ei ansaitse nähdä vapahtajaansa. Hänellä ei ole sitä oikeutta, sillä Brody on todellisuudessa pelkkä impotentti wannabe, murhaaja vailla meriittejä. MUTO:t, ihmiskuntaa uhkaavat olennot ovat hänen ulottumattomissaan ja kun hän lopulta pääsee sytyttämään tuleen hirviöiden jälkeläiset sisältäviä munia, on miehen naamalle nouseva voiton virne täysin banaali – hän on yhä impotentti pikkulapsi idoliinsa, jumalaansa verrattuna. Hän ymmärtää tämän nähtyään vihdoin Godzillan paheksuvat kasvot tarkemmin, ja heti tämän jälkeen sotilas juoksee varman turman syleilyyn – kuljettamaan merelle harhaoppisten juut… armeijapamppujen hirviöitä vastaan lähettämää ydinpommia. Vain kuolema on kunniallinen pakotie tästä tilanteesta. Siksi miehen pettymys onkin käsin kosketeltava kun nämä pakanat riistävät häneltä hänen uskontonsa viimeisen oljenkorren pettymyksen tuottaneelle, ja sankarikuolema jää saamatta. Lopulta voi vain palata perheensä pariin ja elää tässä limbossa, kiirastulessa, keskinkertaisen ja tylsän loppuelämän. Amerikkalaisesta unelmasta tuli uskon miehelle amerikkalainen painajainen.
Itse Godzilla ei ole ruudulla kuin muutaman minuutin, mutta olento on läsnä lähes jokaisessa kohtauksessa joko abstraktina obsession kohteena tai, loppua kohden, ihmiskunnan väärinymmärrettynä pelastajana. Ei siis tule yllätyksenä, että elokuvan lopussa Yhdysvaltojen TV-media julistaa kovaan ääneen Godzillan olevan paitsi hirviöiden kuningas, myös “our savior” – vapahtajamme. Godzilla kirjaimellisesti nouseekin kuolleista ja palaa meren, omaan taivaansa, tyyneen syleilyyn.
Toinen Godzilla-tekstimme löytyy täältä.