The Guest (2014)
The Guest on hieno elokuva myös siksi, että se yllyttää, niin kuin hyvä elokuvakritiikki, palaamaan teoksen tyylillisten esikuvien pariin ja löytämään ne uudelleen.
P’tit Quinquin (2014)
Kuin Kiimaisten poliisien Jouko Turkka olisi pyydetty sovittamaan Twin Peaks Yle Kakkosen maalaiskomediaksi sillä Werner Herzogin Lasisydämen metodilla, että näyttelijät yritettiin pudottaa hypnoosiin ennen kuvausten aloittamista.
Maps to the Stars (2014)
Maps to the Starsilla David Cronenberg on onnistunut ohjaamaan oudon ja kylmän elokuvan, vaikka aiheen puolesta kaikki siinä – nimellisesti Hollywoodiin sijoittuvassa satiirissa – on nähtyä ja vielä tylymmin yllätyksetöntä.
Nymphomaniac (2013)
Trier on Rainer Werner Fassbinderin ja Pier Paolo Pasolinin sukulainen: eurooppalainen räyhähenki, jolle hienovaraisuus on outo käsite.
Oslo, 31. august (2012)
Viime vuosina ilmestyneistä elokuvista olen nähnyt useimmiten Oslo, 31. augustin, joka on norjalaisen Joachim Trierin vasta toinen pitkä ohjaustyö.
Poliţist, Adjectiv (2009)
Järjestelmä lamaannuttaa kapinan, palauttaa kurin ja jatkaa uudelleenkoulutusta. Yksilöä muistutetaan hänelle pakotetusta roolista. Hän on isomman kokonaisuuden osa, ei olemassa itsessään.
The Rover (2014)
The Rover alkaa johdannolla, tekstirivillä, kuin sotkuinen genre-elokuva, tai kesken jäänyt sotkuinen genre-elokuva, joka jälkeenpäin leikkauspöydällä on yritetty pelastaa antamalla sille selkeämmät raamit: ”Australia, kymmenen vuotta romahduksen jälkeen.”
Night Moves (2013)
Halu vaikuttaa maailman tulevaisuuteen ja tuska elämän esiripun sulkeutumisesta parin vuosikymmenen päässä odottavaan ekokatastrofien sarjaan eivät johda oikosulkuun, vaan siihen, että eräs yö kolmikko ajaa lannoitepommia kantavan veneen padon kylkeen ja räjäyttää valliin reiän.