Nähdessäni hämärtyvänä, synkkenevänä syysiltana kaksi loistavaa dokumenttielokuvaa putkeen, joiden aiheet – ISIS:tä vastaan taisteleva journalismi (City of the Ghosts) ja Ashin Wirathu, burmalainen munkki, josta on tullut Myanmarin varmasti kuuluisin populisti ja etnisen puhdistuksen puhemies (The Venerable W.) – en voi olla ajattelematta niiden samankaltaisuuksia. Tarkoitan, että esittäessään ideologisia rituaaleja ne virittävät katsojan näkemään ja ajattelemaan, kuinka paljon yhteistä joidenkin kansallissosialistien rituaaleilla on radikaalien buddhalaisten ja ääri-islamistien rituaaleihin, ja kuinka paljon propaganda on samankaltaista näissä eri ideologioissa. Muutoin edellä mainitut elokuvat eroavat toisistaan melkein kaikessa.
Toinen, City of Ghosts, käyttää tehokeinoinaan esimerkiksi sentimentaalista pianomusiikkia, ja toinen, The Venerable W., on tässä mielessä raaempi kieltäytyen alleviivaavista keinoista. Silti moni katsoja, joilla on sydän kohdallaan, tuli varmasti vuodattaneeksi City of Ghostsin aikana kyyneleitä, esimerkiksi loppupuolella. Silloin näemme yhden aktivistiryhmän jäsenen isän luonnottoman kuoleman, kun terroristit ampuvat hänet videossa. Sen jälkeen liikututaan vastasyntyneen pojan äärellä. Samaan aikaan muistamme näkemistämme kuvista, että Syyriassa Raqqa on pommitettu maan tasalle ja monet journalistien ystävät ovat kuolleet. ISIS on videoillaan, jotka tekevät totta jonkun Videodromen (1982) snuff-elokuvien kauheuksista, näyttänyt oikeita teloituksia. Berliiniin paenneet journalistit kohtaavat kansallismielisten mielenosoituksen. Muutoin äärioikeistolaiset ilmiöt jäävät vain lyhyeksi alaviitteeksi, joka tuo hieman mieleen niihin kotimaassamme enemmän keskittyneen Kiehumispisteen (2017).
Moni intellektuelli on auliisti myöntänyt, kuinka pelottavan älykkäitä esimerkiksi Donald Trump ja Ashin Wirathu heistä ovat. Slavoj Žižek on puhunut Trumpin älykkyydestä. Hän on sanonut myös, että olisi äänestänyt Trumpia, kun toisena vaihtoehtona oli Hillary Clinton. Trump ei ole tässä vain sattumalta, Wirathu kun myöntää olevansa hänen faninsa. Elokuvaohjaaja Barbet Schroederer, Teheranissa syntynyt entinen Jean-Luc Godardin ja Jacques Rivetten elokuvien yhteistyötekijä sekä muun muassa Eric Rohmerin Keräilijättären (1967) tuottaja, on myöntänyt pitävänsä Wirathua vaarallisen älykkäänä miehenä. Ashin Wirathun muotokuva onkin suoraa jatkoa Schroederin (muun muassa elokuvat Maîtresse, 1976; Koko, le gorille qui parle 1978; The Charles Bukowski Tapes, 1985; Barfly, 1987) pahuuden trilogialle. Aiemmat osat olivat General Idi Amin Dada (1974) ja Paholaisen asianajaja (1978).
Hulluuden mittari on nimenomaan siinä, ettei tule itse huomanneeksi, että on täysin sekaisin. Tajuamatta siitä mitään pitää itseään viisaana. Joskus, kuten tiedämme, koko kansakunta voi olla tällaisen hulluuden vallassa. Hämmentävää on, kun väkivallattomuudelle, rauhalle ja rakkaudelle perustuva uskonto muuttuu radikaalimunkin saarnoissa – joita on verrattu muun muassa Adolf Hitlerin puheisiin (vaikkakin Wirathun retoriikka perustuu enemmän vaatimattomalta näyttävän munkin rauhallisesti puhuttuun rasismiin) – vastakohdakseen, väkivaltaan yllyttäväksi vihaksi muslimeita kohtaan. Siellä missä ei ole valtaa, vallitsee väkivalta, kuten Hannah Arendt kirjoitti, ja pahat olosuhteet ovat omiaan luomaan pahuutta.
Wirathun aikaansaaman 969-liikkeen saatossa on kuollut yli 200 ihmistä ja ainakin 150 000 ihmistä on joutunut jättämään kotinsa. Niin kuin Lähi-idässä ISIS, tai niin kuin Hitlerin Saksassa kansallissosialistit, buddhalaiset radikaalit munkit osaavat käyttää propagandaa. Islaminvastainen propaganda leviää Myanmarissa julisteiden, ilmaisten DVD:iden ja kännykällä kuvattujen puheiden kautta. Näyttää siltä, että kun jotain asiaa jauhaa tarpeeksi pitkään, olipa se lähtökohtaisesti totta tai ei, ihmiset alkavat uskoa siihen. Pelottavinta tässä on se, että ihminen joka niin tekee – puhuu esimerkiksi kuin Wirathu muslimeista – alkaa itsekin uskoa valheisiinsa. Wirathu näyttää täysin viattomalta, kun hän sanoo muslimien polttaneen talonsa saadakseen YK:lta tukea. Sitten hän päätyy näyttämään puhelimestaan buddhalaisnaisen raiskausmurhaa, jonka hänen mielestään tekivät muslimit. Totuus on, että hänen buddhalaisuutensa perustuu rasismille ja vihalle, asioille joita todelliset buddhalaiset – kuten elokuvasta tulee ilmi – eivät voi hyväksyä.
Järjetön pelko Burmassa on, että todellisuudessa pieneen vähemmistöön kuuluvat muslimit ottavat vallan ja leviävät kuin kanit. Pelätään, että jonkun Michel Houellebecqin Alistumisen (2016) tapaan Burmasta tulee islamilainen valtio. Tämä pelko perustuu vain propagandalle. 55 miljoonan ihmisen Myanmarissa muslimeita on noin 8 prosenttia. Yhdeksän kymmenestä kansalaisesta on buddhalainen. Vähemmistöä sorretaan ja pelätään. Wirathun mielestä maansa mahdollinen kohtalo – muslimivallankumous – on jo tapahtunut Euroopassa. Hän vertaa muslimeita monnikalaan, joka sikiää ja leviää nopeasti. Hän vertaa muslimeita koiriin. Se, mikä tapahtui Euroopassa, pitää estää hänen kotimaassaan. Tämä pelko ja pelon lietsonta ovat aiheuttaneet sen, että rauhan uskonnon perusta Myanmarissa lepää murhattujen ruumiiden päällä. Tässä pahassa on jotain käsittämätöntä ja selittämätöntä. Vuosia sitten Wirathu sai kansankiihottamisesta ja vihapuheesta 25 vuoden vankilatuomion. Hän lusi kahdeksan vuotta. Päästyään vankilasta hänestä oli tullut entistä rikkaampi ja entistä kuuluisampi. Voi olla, että hän on menettänyt kosketuksensa todellisuuteen. Hän on alkanut uskoa omaa profetiaansa, mikä viittaa paranoidiin skitsofreniaan.
Wirathu ei ole vain suuruudenhullu, vaan hän on samaan aikaan myös hyvin vakuuttava ja älykäs. Vaatimattomalta näyttävään munkkiin uskotaan. Hänen edessään kumarrutaan ja häntä rakastetaan. Hän on, kuten sanottu, populisti. Hän on myös rasisti, mutta aivan eri tavalla kuin joku H. P Lovecraft oli rasisti. Hän ei ole aristokraatti tai konservatiivi. Schroeder on myöntänyt, ettei tiedä mistä Wirathun viha on peräisin. Varmaa on, että munkin viha on suurempaa kuin hänen vihollistensa rakkaus. Rakkaus ja anteeksianto ovat tuskin mahdollisia asenteita pahan edessä. Myanmarissa on tapahtunut vähemmistökansanmurha. Näemme ainakin elävältä palavia ihmisiä ja jengillä mailojen kanssa kuoliaaksi hakattuja. Köyhien hyväksikäyttöön perustuvassa hyvinvointisysteemissä haluamme sulkea silmämme nykyajan kauheuksilta. Ehkä siksi, että myös meidän nykyisyytemme lepää historian ruumiskasojen päällä. Moni ihminen on kavahtanut ja valittanut elokuvan näyttämää väkivaltaa. Jotkut ovat jopa sitä mieltä, ettei sitä, mikä on tapahtunut, pitäisi esittää. Ikään kuin ikävät asiat vain katoaisivat maailmasta, jos suljemme niiltä silmämme.