Maa: Yhdysvallat, Japani, Ranska
Genre: Road movie
Ohjaus: Vincent Gallo
Käsikirjoitus: Vincent Gallo
Kuvaus: Vincent Gallo
Leikkaus: Vincent Gallo
Näyttelijät: Vincent Gallo, Chloë Sevigny, Cheryl Tiegs, Elizabeth Blake, Anna Vareschi, Mary Morasky
Ehkä ensimmäisenä kokee hämmennystä tai puutuneisuutta. Loputtomalta tuntuvassa alkukohtauksessa seurataan käsivaralla kuvattua moottoripyöräkilpailua, joka jatkuu ja jatkuu ilman minkäänlaista dramatiikkaa, yllätystä tai murtumaa. Pyörät hidastavat mutkassa ja kiihdyttävät uudelleen, kunnes syöksyvät jälleen eteenpäin seuraavalla suoralla. Moottorien äänet katoavat ja jylähtävät uudelleen. Sää on tavanomaisen tylsistyneen aurinkoinen. Kamera yrittää ilmeisestikin pysytellä elokuvan päähenkilössä, Bud Clayssä (Vincent Gallo), välillä hetkellisesti hukaten hänet, mutta lopulta löytäen taas uudelleen.
Leikataan uupuneeseen Clayhin, joka ryhtyy siirtämään moottoripyöräänsä pakettiauton kyytiin. Kisat ovat ohi ja moottorien äänet korvaa melankolinen ja kyllästynyt musiikki. Pakettiauto lähtee liikkeelle. Välillä kuvataan pölyisen tuulilasin läpi ympäristöä, jonka tasainen auringonpaiste heijastuu voimakkaina säteinä tuulilasin läpi. Välillä taas lähikuvassa ovat Clayn jatkuvaan liikkuvat kasvot. Hänellä on tutkiva, ilmeetön katse. Risteyksiin tultaessa tuntuu kuin niin Clay kuin Gallo itsekään eivät tietäisi, mihin suuntaan kääntyä. Kaikki pysähdykset vaikuttavat sattumanvaraisilta ja tuskin yksikään välttämättömältä.
Kun Clay tapaa ihmisiä, keskustelujen välisestä hiljaisuudesta aavistaa molemminpuolista surua ja epätoivoa. Kunnollisia sanoja ei juuri ole ja mikäli niitä tarvitaan, yhteys tuntuu aina jäävän saavuttamatta. Clayn tavatessa entisen tyttöystävänsä vanhemmat, häntä ei muisteta. Clayn vakuutteluista on vaikea sanoa, valehteleeko hän vai ei, mutta loppujen lopuksi asialla ei tunnu olevan väliä. Hän yrittää epätoivoisesti hahmotella itseään, mutta jokainen seikka tuntuu yleispiirteisellä latteudellaan jäävän niin arkipäiväisen mitäänsanomattomaksi.
Clayn ainoa yhteys muihin on hänen entinen tyttöystävänsä. Kun Clay nimensä puolesta edustaa periamerikkalaista, mutta eksynyttä miestä, tuntuu hänen tyttöystävänsä nimi, Daisy (Chloë Sevigny), edustavan tämän periamerikkalaisen miehen unelmaa ja ihannetyttöä, jota hän ei kykene saavuttamaan. Kumpikin ovat haamumaisen kadonneita, mutta eri lähtökohdista. Clayhin sisältyy vahva ja koko elokuvaa ohjaava olemus, joka on kuitenkin menettänyt yhteyden maailmaan, jossa hän enemmänkin vain toimii elämisen sijasta. Daisy taas on menettänyt olemuksensa. Hän muotoutuu pelkästään Clayn muistoista ja fantasioista, joiden todenperäisyyttä katsoja epäilee läpi elokuvan.
Clayn yhteyden hakeminen muihin ihmisiin on epätoivoisen seksuaalista. Yritykset kuitenkin usein särkyvät hänen itsensä kykenemättömyyden vuoksi. Clay on juuttunut kiinni entiseen tyttöystäväänsä. Kun he lopulta kohtaavat, sekoittuu Daisyyn niin perinteisen unelmatytön kainoutta kuin fantasioita tämän rappeutumisesta. Yhteys purkautuu seksuaalisesti, minkä jälkeen kerronta saa tarinallisen muodon. Juonellisen paljastuksen tarjoama oivallus tuntuu jopa hieman shokkimaiselta huijaukselta. Clayn tekemä matka ja epätoivo saavat hyvin yksiselitteisen syyn, joka päätyy lähes selittelemään elokuvassa nähtyjä kohtauksia. Daisyn olemus puhdistuu Clayn kuvitelmista ja fantasioista ja hän muuttuu traagisesti hyväksikäytetyksi tytöksi.
Lopun selkeän kerronnallinen rakenne tarjoaa katsojalle illuusion oivalluksesta ja pelastavasta katharsiksesta, mutta lopulta koko voimallisuus särkyy omaan hetkellisyyteensä. Tarinallinen oivallus vertautuu yllättäen Clayn saavuttaman seksiaktin hetkellisyyteen ja tyydytyksen jälkeiseen tyhjyyteen, jossa nautinnon ja merkityksen haku johtavat pelkästään lisänautinnon ja –merkityksen etsimiseen. Viimeiset kuvat kiteyttävät pysähtyneellä olemuksellaan, ettei mitään pelastusta ole löytynyt. Clay vain jatkaa matkaansa. Ei ole tarinaa, jossa olisi alku ja loppu.
Arvio on kirjoitettu elokuvan lyhyemmästä, puolitoistatuntisesta versiosta.