Jos jokin TV-sarjoissa häiritsee, se on niiden vaatima aika. Minun on hyvin vaikea hyväksyä, että kulutan yhteen tuotantokauteen yhtä paljon aikaa kuin kymmenen pitkän elokuvan katsomiseen. Banshee on poikkeus.
Vierailevana kirjoittajana H.T. Nuotio: "Vaikka en koe nähneeni likimainkaan tarpeeksi elokuvia kehdatakseni laatia mitään 'kaikkien aikojen parhaat' -tyyppisiä listoja, tiedän että jos sellaisen tekisin, John Guillerminin Rapture löytyisi takuuvarmasti kärkikymmeniköstä."
Median satiirina Nightcrawler ei ole niin vahva esitys, koska yleisestä voimattomuudesta kertova (ja samalla paranoidia suhtautumista ruokkiva) klangi on aika tuttu. Saa pohtia, onko elokuvassa esimerkiksi huomioita, joita ei jo olisi esitetty jossain Ihanassa elämässä.
Kolmas ja viimeinen DocPoint-raportin osa tältä vuodelta! Pääosissa yhteiskunnalliset elokuvat. South to North, My Name Is Salt, CERN, ThuleTuvalu, State of Play ja The Gleaners.
Raportin tässä osassa In the Basement, Stray Dog, Pekka, PMMP, Talvivaaran miehet ja Bruce Conner.
Inherent Vice valmistui Paul Thomas Andersonin elokuvaksi verrattain nopeassa ajassa ja epätavallisella tyylillä. Tarkoituksena puoliksi improvisoidulla ja leikkaushuoneen ihmeisiin tukeutuvalla työskentelymetodilla oli heijastaa alkuteoksen kirjoittajan, yhdysvaltalaisen postmodernin romaanin keisarin, Thomas Pynchonin, tyyliä.
Ihminen pelkää sitä, mitä ei ymmärrä, ja jos aikuiset eivät ymmärrä nuorisoaan, niin hitto vie, sittenhän tehdään kauhuelokuvia, joissa nuoriso esitetään kasuaalien päähenkilöiden sijaan verenhimoisina murhaajina.
Whiplashin pohjautuminen lyhytelokuvaan ei tullut yllätyksenä, vaikka en olekaan lyhytelokuvaa nähnyt. Ongelma on näet klassinen. Siinä on hyvä ensimmäinen ja viimeinen näytös. Whiplashin ongelmat ovat käytännössä toisen näytöksen ongelmia.
