Ikaria XB 1 (1963)
Ikarian kauneus on monitahoisessa peilissä, joka katsojan eteen kohotetaan. Se kestää, vaikka joku voisi sanoa, ettei 60-luvun lavastus pysty samaan.
Ikarian kauneus on monitahoisessa peilissä, joka katsojan eteen kohotetaan. Se kestää, vaikka joku voisi sanoa, ettei 60-luvun lavastus pysty samaan.
Elokuva on pitkä vaellus, jonka kuvat muodostavat hämmentävän kokonaisuuden, jota hallitsevat kieroutuneet audiovisuaaliset ratkaisut ja jossa logiikka on alistettu kuvitteelliselle, toissijaiselle maailmalle.
Animaatioelokuva on saanut laajemmin jalansijaa vakavasti otettavana taiteena vasta tällä vuosituhannella. Varhainen Disney-tuotanto on saanut nauttia yksinoikeudella laadukkaan animaatioelokuvan leimasta, ja vaikka myöhäistä heräämistä japanilaiseen animeen on seurannut kiinnostusta ja arvostusta myös oman maanosamme osaamiseen, se pysyttelee edelleen marginaalissa. Se on väliinputoaja kahden suurteollisuuden keskellä.
Etenkin ranskalaisella animaatiolla olisi tällä hetkellä oiva rako ponkaista suuremmaksi käsitteeksi. Pitkästä animaatioperinteestään huolimatta se ei ole koskaan ollut näin otollisessa asemassa, ja kunhan ranskalaiset pitävät animaation omansa näköisenä, äitymättä itäblokkilaiseen perfektionismiin, l’animation francaise voisi olla se lähitulevaisuuden isompi juttu. Tietä ovat raivanneet viimeisen viidentoista vuoden aikana ennen kaikkea Michel Ocelotin Kirikou ja Paha Noita, Marjane Satrapin Persepolis, sekä Sylvain Chometin Bellevillen kolmoset ja Illusionisti.