Kategoria:

Heremias (2006)

Sallikaa minulle pieni yleistys useiden elokuvaharrastajien puolesta: luulemme elokuvankatsojina olevamme usein vaihtoehtoisia maultamme, koska olemme tottuneet pitämään jotenkin kokeellisina kameratekniikoiltaan hurjia elokuvia, joiden dramaturgia on kuitenkin perinteistä järjestystä noudattava. Esimerkiksi Unelmien sielunmessu: hurja musiikkivideomainen estetiikka tukee erittäin saarnaavaa ja kylmän vanhatestamentillista tarinaa, jossa noususta ja ansaitsemattomasta gloriasta seuraa aina tiputus helvettiin, vapautus tuskan kautta.

Julkaistu: Kirjoittaja: Mikko Lamberg
Kategoria:

The Doom Generation – Tuomion sukupolvi (1995)

The Doom Generation – Tuomion sukupolvi on Gregg Arakin ensimmäinen heteroelokuva, ainakin näin alkutekstit asian ilmaisevat. Se on myös toinen osa ohjaajan teiniapokalypsitrilogiasta. Ilmapiirinsä puolesta se tuntuukin enemmän maailmanlopulta kuin sarjan ensimmäinen osa. Siinä missä Totally F***ed Up ei mielestäni ottanut kaikkea irti teemoistaan, pistää tämä tuomion sukupolvi satasen mittariin ja vierittää katsojansa kiehtovalle matkalle ohjaajan tajunnanvirtaan.

Julkaistu: Kirjoittaja: Tuomas Porttila
Kategoria:

The Man from London (2007)

The Man from London oli Béla Tarrille paluu film noiriin, jota oltiin käsitelty puolitoista vuosikymmentä aiemmin elokuvassa Tarrin tyylillisesti ankarimmassa elokuvassa Damnation. Elokuvan tekoa varjostivat monet seikat. Ilmestyttyään elokuva sai ristiriitaisen vastaanoton. Sitä kuvailtiin toisinaan jopa ohjaajan työryhmän tylsimmäksi teokseksi, jossa minimalistinen ja hidas tyyli oltiin viety jo äärimmilleen. Esteettisesti moitteita sai myös elokuvan dubbaustyöskentely. Suurin osa näyttelijöistä on unkarilaisia, mutta elokuvassa kuullut kielet ovat ranskaa ja englantia. Tekoa jarrutti vielä tuottaja Humbert Balsanin itsemurha, joka jäädytti rahavarat rahoittajien vetäytyessä paniikkinappulaa hakaten projektista pois ja joka oli tuhota koko elokuvan. Filmi on omistettu Balsanin muistolle.

Julkaistu: Kirjoittaja: Mikko Lamberg
Kategoria:

Sala-ampuja (1952)

On suunnattoman ilahduttavaa nähdä yli 60 vuotta vanha elokuva, jonka traagiset tapahtumat ovat niin yksi yhteen tämän päivän tragedioiden kanssa, että se tuudittaa katsojan vaivaannuttavaan turvallisuuden tunteeseen. Ihmiset eivät ole nykypäivänä sen pahempia kuin ennenkään, vaikka tiedotusvälineiden kautta saattaa saada sellaisen kuvan ja tätä käsitystä tuputetaan jatkuvasti. Edward Dmytrykin Sala-ampuja kiemurtelee hitaasti, mutta varmasti katsojan ihon alle, vaikka muutamat esimerkit 50-lukulaisesta poliisityöstä joukkokuulusteluineen ovat tahattoman koomisia. Parhaimmillaan Sala-ampuja tuo mieleen Suomeakin vavahduttaneet surmatyöt, joissa murhaajan motiivina oli vain purkaa pahaa oloaan ja päästä tekonsa seurauksena laitoshoitoon.

Julkaistu: Kirjoittaja: Jens Hattuniemi
Kategoria:

Blue Collar (1978)

Hajota ja hallitse. Omistava luokka tekee mitä tahansa pitääkseen työtä tekevän luokan ruodussa. He yllyttävät vanhan miehen nuorta miestä vastaan ja mustan miehen valkoista miestä vastaan, jotta työväenluokka ei koskaan järjestäytyisi käydäkseen omistavan luokan kimppuun. Yksinkertainen suunnitelma ja tuntuu toimivan. Paul Schraderin unohdettu helmi Blue Collar on tuskallisen hieno kuvaus kuinka työväenluokan keskinäinen solidaarisuus ja ystävyys on pohjimmiltaan selkärangaton haave, jonka tarkoituksena on antaa kuhnureiden nauttia muutamista armonpaloista samalla kun pomomies tietää tasan tarkkaan mistä naruista vedellä ja vie rahat.

Julkaistu: Kirjoittaja: Jens Hattuniemi
Kategoria:

Scarface (1932)

Howard Hawksin Arpinaamaan verrattuna nykyiset gangsterielokuvat tuntuvat vain nössöiltä, eunukkien kyhäämiltä marisätkiltä, joita poltetaan yleiseen luonteettomuuteen mukaan pääsemiksi. Brian De Palman 50-vuotta Hawksin elokuvan jälkeen tehdystä versiosta ei voi edes puhua samana päivänä. Niin eri maailmoista nämä elokuvat lopulta tulevat. Puhumatta näistä vähän uudemmista gangsterielokuvista, joita olen vahingossa katsonut (paremmuusjärjestyksessä surkeimmasta kovimpaan: American Gangster, The Departed, Killing them Softly). Em. elokuvista puuttuu kaikki se, mikä tekee Arpinaamasta ylivoimaisen. Voisi mennä vielä pidemmälle ja sanoa, että jopa Kummisetä-trilogia tuntuu Arpinaamaan verrattuna löysältä vitsiltä. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö enää voitaisi tehdä ainakin yhtä hyviä gangsterielokuvia, niin on vain harvemmin tapahtunut.

Julkaistu: Kirjoittaja: Joonas Nykänen
Kategoria:

Kılıç Bey (1978)

Kummisetä on monessa yhteydessä äänestetty kaikkien aikojen parhaaksi elokuvaksi. Sen gangsteriestetiikassa on jotain, jossa valtavirta sekä kriitikot ovat yhtä mieltä. Suuren arvostuksen ja suosion vuoksi ei olekaan yllätys, että turkkilaiset ovat tehneet elokuvasta oman kalkkunansa. Elokuvan ohjauksesta vastasi Natuk Baytan, joka oli tullut tunnetuksi eeppisten seikkailuelokuvien ohjaajana. Kummisedän roolissa nähtiin itseoikeutetusti Cüneyt Arkın. Baytanin ja Arkınin yhteinen elokuvahistoria juontaa aikansa nimenomaan seikkailuelokuvien ajalta. Tästä johtuen Kılıç Bey on ainakin kuriositeettina mielenkiintoinen elokuva.

Julkaistu: Kirjoittaja: Tuomas Porttila