Romaanisten kielialueiden elokuvista, osa 2
Romaanisten kielialueiden elokuvien sarjassa mukana ovat tällä kertaa Tuhon enkeli, Talking Picture, Kondorin veri, Sálon México ja Alambrista!
Romaanisten kielialueiden elokuvien sarjassa mukana ovat tällä kertaa Tuhon enkeli, Talking Picture, Kondorin veri, Sálon México ja Alambrista!
Elossapysymisen ja seksuaalisuuden viettejä perusaineinaan käyttäneet Luis Buñuelin elokuvat läpivalaisivat porvarillisen maailman tekopyhyyttä.
Spagettiwestern on omalla tavallaan kulahtanut genre, joten on ilo nähdä Sergio Solliman tuhoavan sen hahmokliseiden perusrakenteita näin perusteellisesti.
Epäonnistumiset ovat suotta ylenkatsottuja elokuvamaailmassa. Niistä voi nähdä vaikka tulevaisuuteen, kuten Mario Bavan dekkarikyhäelmä todistaa.
The Other Side ei ole suoranaisesti moralisoiva elokuva. Se vain näyttää, kuinka ulkoisesti tylsää nistin elämä on. Kuolemaakin tylsempää.
Olemme kaikki murhaajia, meille tulee vain harvoin tilaisuus toteuttaa luontoamme: mutta kuinka kaunis maailma sittenkin on, ainakin kuviltaan.
Viisi vuotta täyttänyttä Cinemadromea vietettiin jälleen Tampereen Arthouse Cinema Niagarassa 13.–14.11.2015.
Love, Body, The Secret Glory, Spandex Sapiens, The Other Side, The Corpse of Anna Fritz, I Am a Knife With Legs, 42nd Street Memories, The Exterminator ja Rabid Dogs.