Juhlistamme jälleen vuoden päättymistä julkaisemalla toimittajiemme valinnat vuoden 2014 elokuvatärpeiksi. Jokainen osallistunut toimittaja on tehnyt vapaavalintaisen listan vuonna 2014 kansainvälisesti tai Suomessa ensi-iltansa saaneista suosikkielokuvistaan. Listoissa on mukana linkit, jos elokuvasta on teksti Laajakuvassa.
Trier on Rainer Werner Fassbinderin ja Pier Paolo Pasolinin sukulainen: eurooppalainen räyhähenki, jolle hienovaraisuus on outo käsite.
Halloweenin ratoksi olen koonnut epäonnisen kolmentoista lyhärin verran suosikkejani kauhuanimaation [...]
The Punk Singer, Life May Be, The Kingdom of Dreams and Madness, Ulvilan murhamysteeri, Virunga, We Come As Friends.
Skotlantiin sijoittuva musikaali sai rahoituksensa - ah, niin muodikkaasti - Kickstarterista, ja ohjaajana häärii Belle & Sebastian -yhtyeen toinen solisti, Stuart Murdoch. Yhtyeen musiikin tuntevat tietävät varmaankin jo, mitä on tiedossa; ylisuuria ja löysiä, mutta ei-niin-masentavan-harmaita-koska-tämä-ei-ole-grungea -tason villapaitoja, paksusankaisia Clark Kent -laseja ilman mitään varsinaista hyötykäyttöä sekä tanssimista, jolla ilmaistaan että hahmot ovat erittäin hip ja cool. Tämä tuntuu välillä hieman laiskalta, mutta räikeät, tosielämään kuulumattomat värit vakinaistivat paikkansa realistisia tunteita ja tapahtumia käsittelevissä elokuvissa viimeistään Jacques Demyn Cherbourgin Sateenvarjoissa.
Jostain syystä olen ottanut tavaksi aloittaa jokaisen Espoo Cinén katsomalla uutta italialaista elokuvaa. Tänä vuonna vuorossa oli South Is Nothing, jo vuosikymmenen dokumentteja ja lyhytelokuvia tehtailleen Fabio Mollon ensimmäinen kokopitkä fiktio. Elokuvassa teinityttö nimeltä Grazia ei pääse yli veljensä kuolemasta. Isä, Cristiano, yrittää parhaansa mukaan elättää yksinhuoltajana lastaan kalakaupalla. Hommiin tulee pari mutkaa paikallisen rikollisjengin tunkiessa väliin, mutta tällä sivujuonella ei lopulta ole mitään väliä, koska elokuva käsittelee lähinnä Grazian toipumisprosessia.
Viikonloppuna starttaavan Espoo Cinén tarjonnasta esimakuna tunnetuimpien ohjaajien teokset. Omaelämäkerrallisia [...]
Koska X-Men oli hitti, ovat tuottajat valmiita ottamaan likaisiin käsiinsä mitä tahansa sarjakuva-aiheisia käsikirjoituksia. Suurin piirtein näin keskusteltiin Kevin Smithin Jay and Silent Bob Strike Backissa vuonna 2001. Jotenkin tämä on jäänyt kummittelemaan mieleeni, koska nykypäivänä kaikki sarjikset kelpaavat filmattaviksi. Tästä oivallinen esimerkki lienee tämän kesän pienimuotoinen yllättäjä Guardians of the Galaxy, jonka lähtökohdat ovat juurikin sellaiset, joista Smith vitsaili. Kyseessä ei ole kaikkien tuntema sarjakuva, jossa olisi iso vihreä hirviö, trikoissa hyppivä hämähäkkipoju tai mutanteista koostuva superjengi.
