Halu vaikuttaa maailman tulevaisuuteen ja tuska elämän esiripun sulkeutumisesta parin vuosikymmenen päässä odottavaan ekokatastrofien sarjaan eivät johda oikosulkuun, vaan siihen, että eräs yö kolmikko ajaa lannoitepommia kantavan veneen padon kylkeen ja räjäyttää valliin reiän.
Entusiasmi, Chef, Girlhood, The Sleepwalker, Suzanne.
Skotlantiin sijoittuva musikaali sai rahoituksensa – ah, niin muodikkaasti – Kickstarterista, ja ohjaajana häärii Belle & Sebastian -yhtyeen toinen solisti, Stuart Murdoch. Yhtyeen musiikin tuntevat tietävät varmaankin jo, mitä on tiedossa; ylisuuria ja löysiä, mutta ei-niin-masentavan-harmaita-koska-tämä-ei-ole-grungea -tason villapaitoja, paksusankaisia Clark Kent -laseja ilman mitään varsinaista hyötykäyttöä sekä tanssimista, jolla ilmaistaan että hahmot ovat erittäin hip ja cool. Tämä tuntuu välillä hieman laiskalta, mutta räikeät, tosielämään kuulumattomat värit vakinaistivat paikkansa realistisia tunteita ja tapahtumia käsittelevissä elokuvissa viimeistään Jacques Demyn Cherbourgin Sateenvarjoissa.
Yksikään leffafestari ei ole leffafestari ilman hyperlinkkielokuvaa – tiedätte kyllä, mitä tarkoitan; elokuvaa, jossa ihmiskohtalot törmäävät mullistavin seurauksin joko paikan tai teeman yhdistäminä. Paikka on näistä yleensä vaikeampi vaihtoehto, mutta teema tuo elokuvaan naurettavat määrät imelyyttä, kun useat hahmot pakotetaan kohtaamaan vaikka rasismia toinen toistaan melodramaattisemmissa yhteyksissä Paul Haggisin siirappipieru Crashin tapaan. Tämän vuoden Cinéssä tätä kyseenalaista pestiä edusti ainakin dokkareistaan paremmin tunnetun Claire Simonin Gare du Nord, jossa ihmisiä yhdistävänä tapahtumapaikkana toimii – kuten nimestä saattaa arvata – yksi Ranskan tunnetuimmista rautatieasemista. Kyseessä on fiktioelokuva, mutta festareilla saattoi nähdä myös Simonin dokumentin samasta asemasta, Human Geographyn. Valitettavasti oma sietokykyni yhden ihmisen juna-asemafetissiä kohtaan rajoittui tänä vuonna vain yhteen elokuvaan.
White Godissa (tietysti myös anagrammi White Dogista) voisi olla potentiaalia kuulua maailman parhaimpien eläinelokuvien pyhään, hurjaan joukkoon (The Turin Horse, Balthazar, White Dog…) jos se ei kallistuisi jatkuvasti enemmän jonkin Disney Kotia kohti-rainan, Hopeanuolen ja Stephen King filmatisoinnin Cujo – kauhun silmät-elokuvan puuroutuvaan symbioosiin päin, samalla kun sitä haalistaa Espoo ciné -elokuville tänä vuonna niin tavanomainen harmaa valo ja lattea visuaalisuus muutamasta näyttävästä kohtauksesta huolimatta (hyvää kirjoitustakaan ei tee yksi tai kaksi hyvää ja todellista lausetta, jos kaikki muut lauseet ovat paskaa – sama pätee elokuvien kohtauksiin: lisäksi että tekee todellisia kohtauksia, täytyy osata laittaa ne oikeaan rytmiin).
Jostain syystä olen ottanut tavaksi aloittaa jokaisen Espoo Cinén katsomalla uutta italialaista elokuvaa. Tänä vuonna vuorossa oli South Is Nothing, jo vuosikymmenen dokumentteja ja lyhytelokuvia tehtailleen Fabio Mollon ensimmäinen kokopitkä fiktio. Elokuvassa teinityttö nimeltä Grazia ei pääse yli veljensä kuolemasta. Isä, Cristiano, yrittää parhaansa mukaan elättää yksinhuoltajana lastaan kalakaupalla. Hommiin tulee pari mutkaa paikallisen rikollisjengin tunkiessa väliin, mutta tällä sivujuonella ei lopulta ole mitään väliä, koska elokuva käsittelee lähinnä Grazian toipumisprosessia.
Korkattuani Oxfordin Ultimate Picture Housen elokuvasalin sisällä olevasta baarista pari eksistentiaalisen viileää olutpulloa, vaelleltuani ensin pitkään syksyisillä Oxfordin kaduilla, polteltuani sätkiä teatterin edessä tappaen aikaa ja antaen ajan tappaa minua (mitä muutakaan voisin?), ja viimein päästyäni eturiviin valkokankaan eteen mukavalle istuimelle, olin äkkiä virittäytynyt huumaavaan mielentilaan katsomaan illan elokuvan. Se sattui olemaan Richard Linklaterin Boyhood. Elokuva jossa osoittautui olevan hyvin vähän mitään huumaavaa.
Viikonloppuna starttaavan Espoo Cinén tarjonnasta esimakuna tunnetuimpien ohjaajien teokset. Omaelämäkerrallisia kumpikin, mutta täysin erilaisilla tavoilla esitettyjä. Catherine Breillat’n arkisen fiini euroelokuva rampautumisesta ja huijatuksi tulemisesta on tyylilleen uskollisen kolkko, kun Lue lisää
