Tsukamoto: Killing / Haze / Denchu-Kozo
Kolme loistavaa ja/tai piinaavaa elokuvaa japanilaisen kulttielokuvan mestarilta.
Kolme loistavaa ja/tai piinaavaa elokuvaa japanilaisen kulttielokuvan mestarilta.
Vaikka paavi perui pääsiäisen ja WHS-Teatteri Union tämänvuotisen kärsimysfestivaali Cine Passion, onneksi meillä yhä on Joshua ihmisen pienuudesta muistuttamassa.
R&A-raportointi jatkuu feministisellä uranuurtamisella, pedagogiikalla, italialaisilla ninjoilla, suurella määrällä rommia, sukurutsauksella ja pimeillä valokuvilla.
Laajakuvan kesäjutun keskiössä tällä kertaa todellinen kulttinimi: naiset ja herrat, Kimmo Kestilä!
DocPoint on Helsingissä jo 18. kertaa järjestetty Suomen ainoa pelkästään dokumenttielokuvalle pyhitetty festivaali jonka tarjonnan kautta valaistaan näkymää maailman inhimillisiin ja toisinaan myös epäinhimillisiin asioihin.
Cinemadrome piristi tuttuun tapaan syksyisen viikonlopun tunnelmia Tampereen Kehräsaaressa 18.-19.11.
“Täysikuu, sä ihme suurin olet öisen taivahan.”
Teoksen arvo on sen tavassa olla välittämättä dokumentin ja fiktion välisistä eroista. Kuvatut ihmiset ja objektit vaihtavat merkitystään siirryttäessä moodista toiseen.