Kategoria:

Jurassic Park (1993)

Jurassic Park on ymmärtääkseni elokuvia, jotka suurin osa 90-luvulla eläneistä on nähnyt kerran tai kaksi joko lapsuudessaan tai lasten kanssa. Onhan siinä dinosauruksia ja jännitystä, ja ohjaajanakin Hollywoodin leppoisin (ja hämmentävin) mies, Steven Spielberg. Juoni on vanha ja tuttu ainakin Michael Crichtonin alkuperäiskirjan lukeneille. Richard Attenboroughin esittämä rikas huvipuistopohatta John Hammond onnistuu dinosaurusten kloonauksessa ja päättää perustaa dinosauruspuiston, johon lähtee hyväksyntäreissulle tiederyhmä, joka koostuu Jeff Goldblumista, Sam Neillistä ja Laura Dernistä. Haistatteko jo ysärin suloiset tuoksut? Jos ette, niin viimeistään Goldblumin heiluessa ruudulla loukkaantuneena ilman paitaa rintakarvojen täyttäessä koko ruudun tulette sen haistamaan. Ryhmän seuraksi tulevat myös Hammondin lapsenlapset, Tim ja Lex. Kesken kiertoajelun puiston turvatoimet kuitenkin pettävät, ja estradille astuu kysymys siitä, pystyykö ihminen saattamaan takaisin sukupuuttoon kuolleista nostetun eläinkunnan ennen kuin ne tekevät samoin Jurassic Parkin sisältävän saaren mikroyhteiskunnassa? Ja ennen kaikkea, onnistuuko Sam Neill suojelemaan pikkulapsia verenhimoisilta raptoreilta?

Julkaistu: Kirjoittaja: Miikka Kaitila
Kategoria:

Marco Beltrami penetroi harrastustani

Heräsin eräänä yönä kylmän hien puskiessa kasvoilleni. Mielessäni oli vain yksi kysymys. Miksi elokuvasäveltäjä Marco Beltramin minussa herättämät tunteet hämmentävät minua näin? Kuvaillakseni tätä outoa suhdetta kyseiseen mieheen ja hänen työhönsä, minun pitänee aloittaa alusta. Elokuvaa kuvaillaan taiteenlajina usein taianomaiseksi. Joskus tämä taika kuitenkin rikkoutuu. Loitsu sanoo itsensä irti jos juoni menee viemäristä alas, näyttelijä lausuu repliikkinsä kiviseinän karismalla tai toimintaa leikataan kuin hiuksia 90-lukulaisen Johnny Deppin kampaamossa. Tähän ikävään laadunpudotukseen on mielestäni kuitenkin olemassa parannuskeino – Musiikki. Erinomainen, tilanteeseen sopiva elokuvamusiikki voi pelastaa hölmöt juonenkäänteet onnistumalla narratiivin typeryydestä huolimatta ruokkimaan katsojan immersionhalua sopivilla soinnuilla. Juuri tällaisen musiikin tekemiseen herra Beltrami sopii kuin nappi otsaan.

Julkaistu: Kirjoittaja: Miikka Kaitila
Kategoria:

Moloch (1999)

Hitler on yksi maailman tunnetuimpia ja aikansa vihatuimpia ihmissaastoja. Tästä tuskin tarvitsee pitää sen suurempaa pohjustusta. Kun hänen kuolemastaankin on kulunut jo monta vuosikymmentä, nostankin esille erään faktan. Hitler pilasi täysin tarpeettomasti yhden 30-luvun suosituimmista viiksityyleistä, jota mm. koomikot Charlie Chaplin sekä Oliver Hardy suosivat. Miten viikset tai koomikot liittyvät elokuvaan, joka kertoo Hitleristä? Ainakin siten, että Aleksandr Sokurov on ujuttanut koomisia piirteitä tetralogiansa ensimmäiseen osaan, Molochiin.

Julkaistu: Kirjoittaja: Tuomas Porttila
Kategoria:

Totally F***ed Up (1993)

Totally F***ed Up on Gregg Arakin ensimmäinen osa teiniapokalypsitrilogiasta. Sen kaksi muuta osaa ovat The Doom Generation ja Nowhere, jotka ovat huomattavasti tunnetumpia teoksia ohjaajansa filmografiassa. On silti hyvä tarkistaa, että mistä tässä ensimmäisessä osassa on kyse, jotta saa paremman kokonaiskuvan ohjaajan trilogiavisiosta.

Alkukin sen sanoo; ”Another Homo Movie by Gregg Araki”. Eli taas mennään. Totally F***ed Up on joka tapauksessa Arakin viimeinen täysin homosuhteisiin keskittyvä elokuva. Se esittelee dokumenttimaisesti katsojalle joukon nuoria, joilla kaikilla on ongelmia. He kertovat asioita elämästään suoraan kameralle, kuin olisivat koe-esiintymisessä. Vanhemmat ovat heittäneet heidät pihalle, rahaa ei ole ylläpitämään normaalia elintasoa ja poikaystävät pettävät heitä.

Julkaistu: Kirjoittaja: Tuomas Porttila
Kategoria:

The Living End (1992)

Gregg Arakin elokuvia katsovat jakautuvat hyvin voimakkaasti useampiin eri leireihin. Osa pitää häntä nerona, toiset pitävät häntä vain rasittavana homostelijana. Kolmannet saattavat pitää hänen elokuvistaan, mutta eivät sanoisi häntä neroksi. En ole itse aivan varma mihin lokerikkoon itseni laittaisin. Minulle saattaa olla olemassa neljäs lokero, sillä allekirjoitan nämä kaikki aiemmat kolme väittämää. Ehkä kyseessä on nerokas homostelija?

Julkaistu: Kirjoittaja: Tuomas Porttila
Kategoria:

Lipton Cockton in the Shadows of Sodoma (1995)

Suomalaisen elokuvan suurimpiin vastarannan kiiskeihin kuuluvan Jari Halosen toinen ohjaus, Lipton Cockton in the Shadows of Sodoma yhdistää onnistuneesti lähitulevaisuuteen sijoittuvan dystopiapainajaisen ja miehen henkilökohtaiseen kunniaan ja itsetunnon arvoon sitoutuvan machopalleilun sekä kuorruttaa tämän smogin tunkkaisen jöötin joukoturkkalaisella, kuolaa tiputtavalla itseilmaisulla.

Lipton Cockton, entinen Launo Käkkyrä (Jorma Tommila) on murhien sarjaa tutkiva etsivä tulevaisuuden yhdistyneen Euroopan pääkaupungissa, Vladivostokissa. Uusimman murhan tapahtumapaikalla odottaa Brand Marlon (Jari Halonen), liittovaltion poliisipäällikkö, joka vapauttaa Cocktonin esimiehen vastuistaan ja asettaa Cocktonin tutkimusten johtoon. Hänen on raportoitava tutkimusten uusista tuloksista Marlonille tunnin välein.

Julkaistu: Kirjoittaja: Jens Hattuniemi