“Näemme elokuvassa syötävän aitoja apinan aivoja! Tämä on järkyttävää!” Video nasty -artikkelisarjamme toisessa osassa liikutaan Faces of Deathista Taloon puiston laidalla. Zombeja! Natseja! Kannibaaleja!
Helsingin elokuvakulttuurin hektisen festivaalikevään “asiallisimmaksi” festivaaliksi itseään markkinoiva Night Visions Back to Basics tarjosi muun muassa sarjamurhaajahoitsuja, itsetarkoituksellista kiduttamista sekä legendaarisen supersankarin suoraan Tromavillesta: Toxic Avengerin!
Moi, un noir on klassikko, jolla on tietysti oma paikkansa elokuvahistoriassa artifaktina ja maantieteellisenäkin esineenä, todisteena. Niin sanotun etnografisen elokuvan saralla se on suunnannäyttäjä ja toimi myös lähtölaukauksena afrikkalaisen elokuvakulttuurin kehitykselle tulevina vuosikymmeninä. Sen henkinen vaikutus on nähtävissä esimerkiksi Djibril Diop Mambétyn erinomaisessa maagisen realismin merkkiteoksessa Touki bouki (1971).
Udo Kier oli Night Visionsin kunniavieras, mutta valitettavasti allekirjoittaneella jäi miehen retrospektiivi vain kahteen kappaleeseen. House on Straw Hill (tunnetaan myös nimellä Exposé) on Olkikoirat/Hohto –tyylinen cocktail, jossa Kierin esittämä, sangen ahdistunut kirjailija vuokraa eristäytyneen mökin maaseudulta voidakseen keskittyä kirjoittamiseen. Hän eroaa tyttöystävästään (Fiona Richmond, jolla lienee hyökkäävimmät näkemäni torpedotissit koskaan) ja palkkaa sattumalta tapaamansa Lindan (Linda Hayden) avustajakseen mökille. Siellä Kier tuskailee kirjansa kanssa ja yrittää köyriä Lindaa, joka tuntuu olevan sairaalloisen kiinnostunut kirjasta. Lopulta ex-tyttöystävä saapuu paikalle ja seuraa lesbiaanista seksiä ja järjetöntä väkivaltaa.
Ensimmäisessä Hongkong-komediaa käsittelevässä artikkelissa kerrotaan 70-luvun työläiskomedian pioneereista, Huin veljeksistä – Michaelista, Samuelista ja Rickystä.
John Cassavetesin Kiinalaisen kiristäjän murha ei ole ehkä ohjaajansa iskevin elokuva, mutta se saattaa hyvinkin olla hänen henkilökohtaisimpiaan.
