Kategoria:

Pather Panchali (1955)

Legendan mukaan ensimmäisenä päivänä, kun Satyajit Ray käveli ensimmäisen elokuvansa, Pather Panchalin, kuvauspaikalle, hän ei ollut koskaan aikaisemmin ohjannut yhtäkään otosta elokuvaan. Siitä huolimatta hän oli päättänyt tehdä elokuvat Intiassa hyvin tunnetusta kirjasarjasta. Hänen lapsinäyttelijänsä eivät puolestaan olleet koskaan ennen näytelleet eikä edes kameramies ollut koskaan aikaisemmin kuvannut mitään filmikameralla, joskin oli toiminut aiemmin still-kuvaajana. Jopa elokuvaan palkattu musiikintekijä oli täysin noviisi. Joka tapauksessa ja tästä kaikesta huolimatta elokuvassa on todella suurenmoiset roolisuoritukset, jotka perustuvat siihen neorealistiseen oivallukseen, että elokuvassa ihmisten ei täydy esittää muuta kuin itseään, ja sen musiikki on lumoavaa ja kameratyöskentelystä näkyy johdonmukaisuus: kamera ei suinkaan liiku kovin paljon, mutta jokainen kulma, josta kamera kuvaa, näyttäisi olevan ainoa oikea. Samalla liike mukailee hienovaraisesti näyttelijöiden toimintaa.

Julkaistu: Kirjoittaja: Joonas Nykänen
Kategoria:

Noita palaa elämään (1952)

Suomalainen kauhuelokuva oli todennäköisesti yhtä harvinainen ilmestys 50-luvulla kuin suomalainen toimintaelokuva. Mika Waltarin näytelmään perustuva ja Roland af Hällströmin ohjaama Noita palaa elämään on sinällään ihan sympaattinen, mutta kuitenkin tuhoon tuomittu yritys ottaa kyseinen genre haltuun. Elokuva sijoittuu Suomen perähikiälle, suuren kartanon ikkunoiden alle, jonka läheisellä suolla arkeologi Hannu (Toivo Mäkelä) ja hänen vaimonsa Greta (Hillevi Lagerstam) suorittavat kaivauksia. Paikalliset ukot varoittavat, että suo on saatanasta, mutta eihän akateemisilla helsinkiläisillä ole vainua tällaisille asioille.

Julkaistu: Kirjoittaja: Jens Hattuniemi
Kategoria:

Il Grido (1957)

Kun Irma (Alida Valli) saa kuulla, että hänen miehensä on kuollut Australiassa, hän palaa kertomaan asiasta Aldolle (Steve Cochran), jonka kanssa hänellä on 7-vuotias tytär Rosina (Mirna Girardi). Aldo kuvittelee, että he voivat nyt viimein elää yhdessä. Hän toivoo, että he menisivät naimisiin ja voisivat siten laillistaa tyttärensä. Seuraavana päivänä Irma kuitenkin torjuu Aldon kertoen, että hän rakastaa jotakuta toista. Aldon äiti, jonka kanssa hänellä ei ole kovin läheistä suhdetta, provosoi häntä ottamaan Irman itselleen. Aldo lähtee etsimään kaupungin sumuisilta kaduilta Irmaa ja löytää hänet viimein. Mutta kun Irma kieltäytyy jälleen, Aldon itsehillintä pettää ja hän hakkaa entisen rakkaansa kaikkien kaduilla maleksijoiden nähden. ”Now Aldo it´s really finished”, Irma vastaa, kun Aldo käskee häntä palaamaan kotiin. Aldo pakenee tyttärensä kanssa hevosvankkureilla kaupungista. Alkaa seikkailu Po-joen laakson rannoilla, kynnettyjen peltojen täyttämissä horisonteissa, joiden ylle talvi on laskeutumassa, armoa antamatta. Illuusioton tarina sodan jälkeisestä Italiasta, matkanteko vailla erityistä tarkoitusta tai päämäärää, vaellus syksyisen kylmissä maisemissa, kun ilmassa leijuu vielä sateen utua ja maantiet vuotavat hyytävää märkyyttä.

Julkaistu: Kirjoittaja: Joonas Nykänen
Kategoria:

Lapsuuspelkoja aikuisille – Haastattelussa ohjaaja Elmo Rautio

Elmo Rautio on oululainen findie-elokuvantekijä, ja luotsaa Aseman Lapset -nimistä elokuvaryhmää, joka on tehnyt jo kolme Muumeista inspiraatiota ammentavaa kauhuelokuvaa, jotka ovat jaossa YouTubessa. Laajakuvan toimittaja tavoitti miehen kesäloman tiimellyksessä ja haastatteli häntä elokuvanteosta ja etenkin Muumi-mytologiaan perustuvien kauhuelokuvien tekemisen syistä.

Julkaistu: Kirjoittaja: Miikka Kaitila
Kategoria:

Rakas lurjus (1955)

Naiset ovat tuollaisia. Aina pilaamassa kaiken. Miehet ovat tällaisia. Eivät ymmärrä mitään. Mutta kuinka paljon onnettomampaa olisikaan elämä ilman toisiamme? Kuinka suuri osa komedioista perustuukaan wanhalle kunnon miehet vastaan naiset -asetelmalle, jonka lopputulema on aina sama: pienistä ja hieman suuremmista eroistamme huolimatta elämämme olisivat ilman toisiamme tyhjiä kuin Kinder-munat. Näin ollen Toivo Särkän väärinkäsityshupailu Rakas lurjus ei ole mitään uutta tai mullistavaa vaan vanhentunut, konservatiivinen ja seksistinen näkemys sukupuolista ja juuri siksi se viihdyttää. Lisäksi, se lienee ensimmäinen suomalainen elokuva, jossa viitataan homoseksuaalisuuteen termeillä ”sellainen mies” ja ”hau hau”.

Julkaistu: Kirjoittaja: Jens Hattuniemi
Kategoria:

Sala-ampuja (1952)

On suunnattoman ilahduttavaa nähdä yli 60 vuotta vanha elokuva, jonka traagiset tapahtumat ovat niin yksi yhteen tämän päivän tragedioiden kanssa, että se tuudittaa katsojan vaivaannuttavaan turvallisuuden tunteeseen. Ihmiset eivät ole nykypäivänä sen pahempia kuin ennenkään, vaikka tiedotusvälineiden kautta saattaa saada sellaisen kuvan ja tätä käsitystä tuputetaan jatkuvasti. Edward Dmytrykin Sala-ampuja kiemurtelee hitaasti, mutta varmasti katsojan ihon alle, vaikka muutamat esimerkit 50-lukulaisesta poliisityöstä joukkokuulusteluineen ovat tahattoman koomisia. Parhaimmillaan Sala-ampuja tuo mieleen Suomeakin vavahduttaneet surmatyöt, joissa murhaajan motiivina oli vain purkaa pahaa oloaan ja päästä tekonsa seurauksena laitoshoitoon.

Julkaistu: Kirjoittaja: Jens Hattuniemi
Kategoria:

Työtä merellä, maalla – Vittorio De Setan lyhytdokumentit

Valitettavasti elokuvan historiaa tarkastellaan usein kovin suppeasti ja monotonisesti, raa’asti kanonisoiden ja länsimaalaisesta, virallisesti hyväksytystä ja muka-korrektista vinkkelistä. Tällöin unohtuu erittäin merkittäviä, ilmaisuvoimaltaan rikkaita ohjaajia. Kanonisoidun aseman sijasta nämä henkilöt jäävät ikään kuin sivuhuomautuksiksi, joista vain harva kuulee ja jotka vielä harvempi oppii tuntemaan.

Kaanoneissa huonoin puoli, erityisesti elokuvan puolella, onkin niiden paikalleen jähmettyminen. Usein kaanonit eivät uusiudu edes osittain ajan tarpeita varten, vaan itsepäisesti korostavat kaupallisen elokuvan kuuden tai seitsemän ensimmäisen vuosikymmenen saavutuksia seuraavien ylitse järkähtämättömällä ankaruudella. Mikään elokuva ei voi ainakaan seuraavaan pariin kymmeneen vuoteen olla parempi Sight and Soundin äänestyksessä, kuin Citizen Kane tai Vertigo tai muut vakituiset top kympissä seilaavat perusteokset. Citizen Kanenkin vaihtuminen jälkimmäiseen ykkössijalla kesti puoli vuosisataa. Edes mikään aikalaiselokuva ei voi tulla niin merkittäväksi.

Julkaistu: Kirjoittaja: Mikko Lamberg