White Godissa (tietysti myös anagrammi White Dogista) voisi olla potentiaalia kuulua maailman parhaimpien eläinelokuvien pyhään, hurjaan joukkoon (The Turin Horse, Balthazar, White Dog...) jos se ei kallistuisi jatkuvasti enemmän jonkin Disney Kotia kohti-rainan, Hopeanuolen ja Stephen King filmatisoinnin Cujo – kauhun silmät-elokuvan puuroutuvaan symbioosiin päin, samalla kun sitä haalistaa Espoo ciné -elokuville tänä vuonna niin tavanomainen harmaa valo ja lattea visuaalisuus muutamasta näyttävästä kohtauksesta huolimatta (hyvää kirjoitustakaan ei tee yksi tai kaksi hyvää ja todellista lausetta, jos kaikki muut lauseet ovat paskaa - sama pätee elokuvien kohtauksiin: lisäksi että tekee todellisia kohtauksia, täytyy osata laittaa ne oikeaan rytmiin).