Beyond the Hills (2012)
Nyt ei ole lähdetty tekemään ihmisyksilön sisäisen kamppailun tutkielmaa, jossa elokuvan visuaalisuus nousee välillä päähenkilöksi, vaan kertomusta ihmisten kamppailusta keskenään, joukkoja repivistä ristiriidoista.
Totally F***ed Up (1993)
Totally F***ed Up on Gregg Arakin ensimmäinen osa teiniapokalypsitrilogiasta. Sen kaksi muuta osaa ovat The Doom Generation ja Nowhere, jotka ovat huomattavasti tunnetumpia teoksia ohjaajansa filmografiassa. On silti hyvä tarkistaa, että mistä tässä ensimmäisessä osassa on kyse, jotta saa paremman kokonaiskuvan ohjaajan trilogiavisiosta.
Alkukin sen sanoo; ”Another Homo Movie by Gregg Araki”. Eli taas mennään. Totally F***ed Up on joka tapauksessa Arakin viimeinen täysin homosuhteisiin keskittyvä elokuva. Se esittelee dokumenttimaisesti katsojalle joukon nuoria, joilla kaikilla on ongelmia. He kertovat asioita elämästään suoraan kameralle, kuin olisivat koe-esiintymisessä. Vanhemmat ovat heittäneet heidät pihalle, rahaa ei ole ylläpitämään normaalia elintasoa ja poikaystävät pettävät heitä.
Helmikuun manifesti (1939)
On elokuvia, joiden maailmankatsomus on niin vastenmielinen, että ne nostavat pahoinvoinnin väreilyn iholle. Toivo Särkän Helmikuun manifesti, niin sanottu historiallinen suurelokuva kansakunnan tiestä vapauteen, saa kenet tahansa vähänkään historian oppikirjoja raottaneen yksilön nolostumaan, ahdistumaan ja nauramaan puolentoista tunnin aikana, joka kattaa Suomen historian vuodesta 1809 vuoteen 1917.
Zomba di Mare (2013)
Zomba di Mare on Sami Pöyryn ensimmäinen ensi-iltansa saava kokopitkä elokuva ja toimii eräänlaisena toisintona Pöyryn aiemmasta lyhytelokuvasta Zomba Intenso. Intenson tapaan di Mare on kuvattu pääpiirteissään ilman varsinaista käsikirjoitusta ja jälkituotannossa suomalaisten näyttelijöiden puheen päälle on dubattu italiankielistä puhetta, joka taas on tekstitetty jälleen suomeksi. Elokuvan vaikuttimena toimineen Lucio Fulcin visuaalisuutta hakevan jäljen huomaa erityisesti elokuvan upeissa pysähtyneissä ja sumuisissa maisemakuvissa ja hienovaraisen surrealismin vivahteessa. Juuri kuvauksensa puolesta Zomba di Mare on paikoitellen upeaa katsella.
Hanna (2011)
Kuusamon järvet kimaltelevat auringonvalossa, ja poro kävelee rauhallisesti metsässä. Yllättäen metsän rauhallisuus ja seesteisyys järkkyy ilman halki kiitävän nuolen voimasta. Poro kaatuu, ja Saoirse Ronanin esittämä 15-vuotias teinityttö nimeltä Hanna kävelee sen vierelle päästääkseen sen tuskistaan. Tämä on ensimmäinen useista kerroista, kun Joe Wrightin Hannassa Ronanin hahmon teko rikkoo maailmassa vallitsevan harmonian, luoden hetkellisen kaaoksen jonka jälkeen hänen sisällään tuntuu taas vallitsevan jonkinlainen tyhjyys.
The Living End (1992)
Gregg Arakin elokuvia katsovat jakautuvat hyvin voimakkaasti useampiin eri leireihin. Osa pitää häntä nerona, toiset pitävät häntä vain rasittavana homostelijana. Kolmannet saattavat pitää hänen elokuvistaan, mutta eivät sanoisi häntä neroksi. En ole itse aivan varma mihin lokerikkoon itseni laittaisin. Minulle saattaa olla olemassa neljäs lokero, sillä allekirjoitan nämä kaikki aiemmat kolme väittämää. Ehkä kyseessä on nerokas homostelija?
The Iron Ladies (2000)
Yleisö rakastaa altavastaajia, englanniksi underdogeja. Jokainen joukkueurheilua käsittelevä elokuva perustuu samalle kaavalle, jossa luuserijoukkue haastaa ja lopulta voittaa suosikkijoukkueen keskinäisen solidaarisuuden ja ankaran harjoittelun ansiosta, mutta ennen kaikkea siksi, että he nauttivat urheilusta urheilun itsensä tähden. Suosikkijoukkue hamuaa luonnollisesti vain voittoa ja suhtautuu urheiluun siis väärin. Thaimaalainen The Iron Ladies ei ole enempää kuin tyypillistäkin tyypillisempi underdog-tarina, jonka kaikki voivat tunnistaa esimerkiksi The Mighty Ducks – trilogiasta. Iron Ladies on kuitenkin hieman erilainen urheiluelokuva, sillä sen altavastaaja on homoista, transvestiiteista ja transseksuaaleista koostuva lentopallojoukkue, jollainen oikeasti voitti Thaimaan lentopallomestaruuden vuonna 1996.
Sleeping Beauty (2011)
Japanilaisen kirjailijan ja novellistin, Yasunari Kawabatan lyhyt romaani, House of the Sleeping Beauties, vuodelta 1961, käsittelee skenaariota huumattujen nuorten tyttöjen kanssa nukkuvasta vanhasta miehestä. Kirjassa näkökulma on pelkästään vanhan miehen, joka viettää useita öitä leikkiin ryhtyneiden kaunottarien kanssa.
Julia Leigh kääntää osat ympäri aavemaisen kolhossa ja minimalistisessa ohjaisdebyytissään, Sleeping Beauty. Elokuvan keskushahmona on nuori, onton sielunmaailman omaava tyttö, joka päätyy tuollaiseksi yön ruususeksi.