Oldboy (2013)

Chan-wook Parkin vuoden 2003 Oldboy oli monelle nuorelle, hieman elokuvista kiinnostuneille aikoinaan se sykäys, joka lähetti heidät uusille poluille laajentamaan näkemyksiään elokuvista. Tiedän tämän, koska luen ehkä itseni yhdeksi heistä. Sen vimmainen audiovisuaalisuus, karu väkivalta ja elämää suuremmat ihmissuhdekuviot lupasivat paljon elokuvan mahdollisuuksia niihin paremmin tutustumattomille. Useille ikäpolville löytyvät omat vastaavat elokuvansa, aina Citizen Kanesta Matrixiin ja sieltä, luoja paratkoon, Avatariin. Näin kymmenen vuotta myöhemmin katsottuna Oldboy ei anna ainakaan minulle paljoa, mielessäni lähinnä pyörisi päätoimittaja Lambergin suullaan tekemät pieruäänet ja toimittaja Majuri huutamassa: “Keskinkertaista korealaista!” Tähän tosin liittyy osin se, että olen yksinkertaisesti kuluttanut kyseisen elokuvan loppuun.

Oldboy (2013)2022-10-10T09:54:25+03:00

Frances Ha (2012)

Elokuva ei ole ainoastaan ... kertomus elämässä eteenpäin menemisen ajoittaisesta vaikeudesta, vaan Francesin tuttavapiirin muodostaman sivuhahmokatraan kautta se laajenee kuvaukseksi 2010-luvun new yorkilaisesta hipsterisukupolvesta, jonka edustajalle tuottavassa päivässä voi olla kyse harvinaisten ray-banien ostamisesta internetistä.

Frances Ha (2012)2016-03-02T16:03:27+02:00

Valkoinen koira (1982)

Samuel Fuller on yhdysvaltalaisen elokuvataiteen aliarvostetuimpia sankareita. Teini-ikäisenä pojankoltiaisena rikostoimittajana aloittanut ja toisen maailmansodan kauhut todistanut ohjaaja vastasi myös 1950- ja 1960-luvun rohkeimmista yhdysvaltalaisen yhteiskunnan kuvauksista asettamalla elokuviensa tärkeisiin rooleihin niinkin suurta yleisöä kosiskelevia hahmoja kuin pikkurikollisia, mielisairaita ja prostituoituja, unohtamatta erivärisiä ihmisiä. Fuller pyrki kuvaamaan näitä mainstreamin hylkimiä ryhmiä suoraan ja kaunistelematta vuosia ennen kuin Hollywoodin niin kutsuttu kultainen aikakausi 70-luvulla toi tabut suuren yleisön nähtäväksi.

Valkoinen koira (1982)2016-03-02T16:03:07+02:00

Los Olvidados (1950)

Salvador Dalin petoksen jälkeen löydämme Luis Buñuelin Meksikosta hänen jouduttua jättämään Hollywoodin luksuselämän ja peitenimellä työskentelyn piinaavan kommunistijahdin ja ajan hulluuden vuoksi. 17-vuoteen hän ei ole ohjannut ainuttakaan yksin omaa elokuvaa; nyt hän saa tilaisuuden ja Los Olvidados syntyy. Mikä voisi olla ainutlaatuisempi ja armottomampi aloitus Buñuelin Meksiko-kaudelle? Las Hurdesista on jäänyt Bunuelin tapa aloittaa filminsä tarkastelemalla kaupunkia kuin jossakin halpahintaisessa dokumentissa. Ei aikaakaan kun on täysin selvää, että halpahintaisuus on tästä elokuvasta valovuosien päässä. Bunuel ei ole menettänyt mainosfilmien ja Hollywoodissa kautensa aikana mitään otteestaan.

Los Olvidados (1950)2016-03-02T16:03:01+02:00

Raakalainen (1986)

Clive Barker on nimi, jonka jokainen kauhusta vähänkin enemmän kiinnostunut tietää. Stephen King julisti tämän Hellraiserin isän kauhun tulevaisuudeksi 80-luvun lopussa.Tämä Barkerin bodyhorror-teos olikin yksi aikakautensa merkittävimpiä kauhuelokuvia. Sen groteski kuvasto ja tehosteet toimivat tienviittana modernille kauhulle. Ennen tätä kirjailijan uralla oli kaksi merkillistä ja vähälle huomiolle jäänyttä yhteistyötä ohjaaja George Pavloun kanssa. Näistä ensimmäinen oli vuonna 1985 valmistunut Underworld. Vuotta myöhemmin päivänvalon näki Raakalainen, jonka kannessa irvisteli rujon näköinen kuminaamahirviö. Kyseessä oli tietysti Rawhead Rex, joka perustuu Barkerin Veren kirjat 3 novellikokoelmassa julkaistuun kirjoitelmaan.

Raakalainen (1986)2016-03-02T15:58:05+02:00

The Counselor (2013)

Cormac McCarthy. Nimi herättää itsessään kunnioitusta miehen kirjallisuutta tuntevien keskuudessa. Ei pelkästään siksi, että kirjat itsessään ovat yleensä mainioita tai vähintään mielenkiintoisia epäonnistumisia, vaan myös siksi, että hän on yksi eniten yksityisyyttään suojelleista kirjailijoista. Siksi McCarthyn hyppyä Hollywoodin tuotantokoneistoon The Counselorilla, miehen ensimmäisellä alkuperäiskäsikirjoituksella sitten vuoden 1976, voisi pitää merkittävänä tapahtumana. Merkit olivat kuitenkin synkät, kun ohjaajan pallille nousi Ridley “Ripuli” Scott, mies joka ei ole tehnyt mitään merkittävää sitten Blade Runnerin.

The Counselor (2013)2022-10-10T09:52:33+03:00

You’re Next (2013)

Talo täynnä sukulaisia juhlistamassa yhdessäoloaan illallisen merkeissä. Uudet tyttö- ja poikaystävät esittäytyvät ensi kertaa patriarkaalisille vanhemmille. Letkeä keskustelu muuttuu pian kuitenkin riidaksi suuren kartanon ruokailutilassa, ja riidan tiimellyksessä kukaan ei huomaa, että erään tyttären uuden poikaystävän otsaa koristaa ikkunasta lentänyt varsijousen nuoli. Ja niitähän tulee lisää teräaseiden uhkan lisäksi ulkona ja sisällä vaanivien eläinnaamareihin sonnustautuneiden tappajien ansiosta.

You’re Next (2013)2022-10-10T09:52:02+03:00
Go to Top