Jan Forsströmin Silmäterä on erilainen uutuus suomalaisen elokuvan joukossa. Mestariteoksesta ei voida puhua, hädin tuskin hyvästäkään elokuvasta, mutta ainakin Silmäterä haastaa hieman katsojaansa, eikä kyseessä ole yksiulotteinen, kärsimysten kautta voittoon ja kasvamme ihmisinä –tarina.
Ihan aluksi täytyy mainita, että festivaali näyttää itsekin myöntävän Tendernessin olevan keski-ikäisille hipsterinaisille suunnattu elokuva. Sillä katsojille jaettiin ennen saliin astumista kosteuttavaa kasvorasvaa. Luoja paratkoon, otin näytteen vastaan ja kävelin nopeasti saliin... Itse elokuvan alku piirtää valkokankaalle lumiset ja komeat alppimaisemat. Tarina potkaistaan käyntiin, kun nuori mies joutuu lasketteluonnettomuuteen Alpeilla. Hänen eronneet vanhempansa lähtevät Belgiasta käsin Ranskaan sairaalaan.
The Deflowering of Eva Van End lainaa kehystarinan Pier Paolo Pasolinin Teoreemasta: muukalainen saapuu keskiluokkaiseen perheeseen, jonka jäsenet hänen kauttaan tulevat huomaamaan sisäiset ja kätkettyinä pysyneet minänsä. Muuten näiden elokuvien yhteydet jäävät sitten vain teoreettisiksi, visuaalisesti ja sisällöltään kun on kyse täysin eri maailmoista tulevista teoksista; sellaista mieltä repivää, päätä puhdistavaa ja sielua murskaavaa vaikutusta kuin Teoreemalla on The Deflowering of Eva Van End ei yritäkään tarjota, vaan suoltaa kestonsa ajan mustaa huumoria ja pysyttelee visuaalisesti yhtä kamera-ajoa, sekin kovin tavanomainen, lukuunottamatta harmittomana; siispä näiden kahden elokuvan itselleni mahdoton vertailu loppukoon nyt. Tämä teksti spoilaa kaiken.
Italiasta kajahtaa Marco Bellocchion pöhköllä melodraamalla, jossa seurataan muutamaa ihmistä Italiassa vuoden 2009 helmikuussa kuuluisan koomapotilas Eluana Englaron viimeisinä päivinä. Tietääkseni puhtaan fiktiiviset hahmot joutuvat jokainen “sattumanvaraisesti” kohtaamaan ympärillä Englaron eutanasiamahdollisuudesta kuohuvan yhteiskunnan kautta omia eutanasiaan liittyviä kokemuksia. Lääkäri päättää pelastaa narkkarin, Englaron isän eutanasiapyynnöstä äänestävä senaattori pohtii meneekö puolueensa mukana asiassa vai ei, ja toisaalla näyttelijäperheen poika yrittää auttaa kauttaaltaan halvaantunutta vihannessiskoaan kuolemaan, jotta hänen äitinsä palaisi teatterin lavalle.
Lapsen kehityksen kannalta on suotavaa, että hänellä on edes yksi vakaa suhde aikuiseen, oli kyseessä sitten biologiset vanhemmat, joku muu sukulainen tai ihan kuka tahansa tasapainoinen aikuinen. Daniel Joseph Borgmanin The Weight of Elephants käsittelee kirpeästi kuinka pohjattoman toivottomaksi ja yksinäiseksi lapsen ympäristö muuttuu, kun kerta toisensa jälkeen ympärillä olevat suhteet aikuisiin katkeavat syystä tai toisesta.
Pahoittelen, etten voi kirjoittaa tätä täysin vailla sentimentaalisuutta, mutta jotkut asiat [...]
Tapahtumaketju lähtee liikkeelle terveystarkastuksen aikana tehdystä nöyryytyksestä ja siitä seuranneesta hyljeksimisestä. Hakkaaminen ja normiksi muodostunut rahojen keruu täyttää kazakkilasten koulupäivät maaseudulla, mutta viimeinen tippa läikähtää ja laukaisee hiljaisessa pojassa järjestelmällisen henkisen ja fyysisen harmonian tavoittelun. Kaikki koulussa opittu imeytyy tarkasti pojan mieleen, mutta oppien käyttötarkoitus alkaa muodostaa uutta suuntaa.
Elmo Rautio on oululainen findie-elokuvantekijä, ja luotsaa Aseman Lapset -nimistä elokuvaryhmää, joka on tehnyt jo kolme Muumeista inspiraatiota ammentavaa kauhuelokuvaa, jotka ovat jaossa YouTubessa. Laajakuvan toimittaja tavoitti miehen kesäloman tiimellyksessä ja haastatteli häntä elokuvanteosta ja etenkin Muumi-mytologiaan perustuvien kauhuelokuvien tekemisen syistä.
