Espoo Ciné 2014, osa 2

Yksikään leffafestari ei ole leffafestari ilman hyperlinkkielokuvaa - tiedätte kyllä, mitä tarkoitan; elokuvaa, jossa ihmiskohtalot törmäävät mullistavin seurauksin joko paikan tai teeman yhdistäminä. Paikka on näistä yleensä vaikeampi vaihtoehto, mutta teema tuo elokuvaan naurettavat määrät imelyyttä, kun useat hahmot pakotetaan kohtaamaan vaikka rasismia toinen toistaan melodramaattisemmissa yhteyksissä Paul Haggisin siirappipieru Crashin tapaan. Tämän vuoden Cinéssä tätä kyseenalaista pestiä edusti ainakin dokkareistaan paremmin tunnetun Claire Simonin Gare du Nord, jossa ihmisiä yhdistävänä tapahtumapaikkana toimii - kuten nimestä saattaa arvata - yksi Ranskan tunnetuimmista rautatieasemista. Kyseessä on fiktioelokuva, mutta festareilla saattoi nähdä myös Simonin dokumentin samasta asemasta, Human Geographyn. Valitettavasti oma sietokykyni yhden ihmisen juna-asemafetissiä kohtaan rajoittui tänä vuonna vain yhteen elokuvaan.

By |2022-10-10T09:58:13+03:0007.09.2014|Festivaalit|Kommentit pois päältä artikkelissa Espoo Ciné 2014, osa 2

Espoo Ciné 2014, osa 1

Jostain syystä olen ottanut tavaksi aloittaa jokaisen Espoo Cinén katsomalla uutta italialaista elokuvaa. Tänä vuonna vuorossa oli South Is Nothing, jo vuosikymmenen dokumentteja ja lyhytelokuvia tehtailleen Fabio Mollon ensimmäinen kokopitkä fiktio. Elokuvassa teinityttö nimeltä Grazia ei pääse yli veljensä kuolemasta. Isä, Cristiano, yrittää parhaansa mukaan elättää yksinhuoltajana lastaan kalakaupalla. Hommiin tulee pari mutkaa paikallisen rikollisjengin tunkiessa väliin, mutta tällä sivujuonella ei lopulta ole mitään väliä, koska elokuva käsittelee lähinnä Grazian toipumisprosessia.

By |2022-10-10T09:58:27+03:0006.09.2014|Festivaalit|Kommentit pois päältä artikkelissa Espoo Ciné 2014, osa 1

Kaksi Deliverancea

John Boormanin filmissä ei ole samaa ulottuvuutta kuin James Dickeyn kirjassa: sen näkemys miehisyydestä on täysin vailla alkuteoksen ironiaa ja kauhua, latistettuna äijäilyksi äärirajoilla.

By |2016-04-11T06:46:05+03:0028.08.2014|Esseet ja kolumnit|Kommentit pois päältä artikkelissa Kaksi Deliverancea

Espoo Ciné 2014 -ennakko: Abuse of Weakness & Queen and Country

Viikonloppuna starttaavan Espoo Cinén tarjonnasta esimakuna tunnetuimpien ohjaajien teokset. Omaelämäkerrallisia [...]

By |2016-03-02T18:13:48+02:0018.08.2014|Festivaalit|Kommentit pois päältä artikkelissa Espoo Ciné 2014 -ennakko: Abuse of Weakness & Queen and Country

Täyden Kuun striimausta, osa 1

Full Moon Features on Charles Bandin vuonna 1989 perustama itsenäinen ”suoraan videolle” -tuotantoyhtiö, jonka pääsääntöinen elokuvatarjonta koostuu kauhusta ja tieteisfilmeistä. Firman leivissä ovat työskennelleet muun muassa sellaiset nimet kuin Stuart Gordon, Jeffrey Combs sekä Lance Henriksen. Yhtiötä voisi verrata vaikkapa Tromaan, koska molempien riippumattomuus isommista yrityksistä on lopulta toiminut heille eduksi, tarjoten vankemman fanikunnan sekä mahdollisuuden toteuttaa itseään villimmin.

By |2016-03-02T18:12:16+02:0025.06.2014|Esseet ja kolumnit|Kommentit pois päältä artikkelissa Täyden Kuun striimausta, osa 1

Ralf Königin sarjakuvat elokuvina

Ralf König ei ole välttämättä Tom of Finlandin veroinen kansainvälinen homoseksuaalisuuden symboli. König, joka tarkoittaa kuningasta, on siitä huolimatta yksi menestyneimpiä ja tunnetuimpia saksalaisia sarjakuvataiteilijoita, mikä on huikea saavutus ottaen huomioon, että hän on kolmen vuosikymmenen ajan käsitellyt sarjakuvissaan pääasiallisesti homomiesten elämien ylä- ja alamäkiä. Neljä näistä sarjakuvista on saanut elokuvaversion: Vapautunut mies, Tappajakondomi, Kuin kanit konsanaan ja Lisistrata.

By |2016-03-02T18:10:08+02:0013.06.2014|Esseet ja kolumnit|Kommentit pois päältä artikkelissa Ralf Königin sarjakuvat elokuvina

Matka japanilaiseen elokuvaan, osa 4

Koska 90-luvun alku oli lapsuuden parasta aikaa, aloitetaan se nuorison parissa ja tyttökoulusta, johon päästään ohjaaja Shun Nakaharan kanssa sympaattisessa The Cherry Orchardissa (Sakura no Sono, 1990). Vuoden tärkein tapahtuma on ovella ja kuten tapana on, mikään ei ota onnistuakseen, kun hermostuneet teinit hakevat omaa paikkaansa. Samana vuonna ilmestynyt Jun Ichikawan ohjaama Tugumi jatkaa tarkemmin henkilöityen monella tavalla sairaan tytön rikkinäiseen elämään. Ulkopuolisen kertojan ansiosta tapahtumat pidetään suuripiirteisempinä, mikä antaa tarvittavaa aikaa kehittyvälle tarinalle.

By |2016-04-14T17:25:39+03:0004.06.2014|Vieraskynä|Kommentit pois päältä artikkelissa Matka japanilaiseen elokuvaan, osa 4
Go to Top