About Miikka Kaitila

Keravalainen pummi. Kirjoitan elokuvista. Formatiiviset sellaiset minulle ovat Jason Reitmanin Juno ja John Carpenterin Halloween. Ilahdun aina erilaisuudesta, vaikka se saavutettaisiin pöhköin keinoin.
X

Rakkautta & Anarkiaa 2014 -ennakko: Musiikkia, musiikkia!

Skotlantiin sijoittuva musikaali sai rahoituksensa - ah, niin muodikkaasti - Kickstarterista, ja ohjaajana häärii Belle & Sebastian -yhtyeen toinen solisti, Stuart Murdoch. Yhtyeen musiikin tuntevat tietävät varmaankin jo, mitä on tiedossa; ylisuuria ja löysiä, mutta ei-niin-masentavan-harmaita-koska-tämä-ei-ole-grungea -tason villapaitoja, paksusankaisia Clark Kent -laseja ilman mitään varsinaista hyötykäyttöä sekä tanssimista, jolla ilmaistaan että hahmot ovat erittäin hip ja cool. Tämä tuntuu välillä hieman laiskalta, mutta räikeät, tosielämään kuulumattomat värit vakinaistivat paikkansa realistisia tunteita ja tapahtumia käsittelevissä elokuvissa viimeistään Jacques Demyn Cherbourgin Sateenvarjoissa.

By |2022-10-10T09:57:53+03:0016.09.2014|Festivaalit|0 Comments
Read More

Espoo Ciné 2014, osa 2

Yksikään leffafestari ei ole leffafestari ilman hyperlinkkielokuvaa - tiedätte kyllä, mitä tarkoitan; elokuvaa, jossa ihmiskohtalot törmäävät mullistavin seurauksin joko paikan tai teeman yhdistäminä. Paikka on näistä yleensä vaikeampi vaihtoehto, mutta teema tuo elokuvaan naurettavat määrät imelyyttä, kun useat hahmot pakotetaan kohtaamaan vaikka rasismia toinen toistaan melodramaattisemmissa yhteyksissä Paul Haggisin siirappipieru Crashin tapaan. Tämän vuoden Cinéssä tätä kyseenalaista pestiä edusti ainakin dokkareistaan paremmin tunnetun Claire Simonin Gare du Nord, jossa ihmisiä yhdistävänä tapahtumapaikkana toimii - kuten nimestä saattaa arvata - yksi Ranskan tunnetuimmista rautatieasemista. Kyseessä on fiktioelokuva, mutta festareilla saattoi nähdä myös Simonin dokumentin samasta asemasta, Human Geographyn. Valitettavasti oma sietokykyni yhden ihmisen juna-asemafetissiä kohtaan rajoittui tänä vuonna vain yhteen elokuvaan.

By |2022-10-10T09:58:13+03:0007.09.2014|Festivaalit|0 Comments
Read More

Espoo Ciné 2014, osa 1

Jostain syystä olen ottanut tavaksi aloittaa jokaisen Espoo Cinén katsomalla uutta italialaista elokuvaa. Tänä vuonna vuorossa oli South Is Nothing, jo vuosikymmenen dokumentteja ja lyhytelokuvia tehtailleen Fabio Mollon ensimmäinen kokopitkä fiktio. Elokuvassa teinityttö nimeltä Grazia ei pääse yli veljensä kuolemasta. Isä, Cristiano, yrittää parhaansa mukaan elättää yksinhuoltajana lastaan kalakaupalla. Hommiin tulee pari mutkaa paikallisen rikollisjengin tunkiessa väliin, mutta tällä sivujuonella ei lopulta ole mitään väliä, koska elokuva käsittelee lähinnä Grazian toipumisprosessia.

By |2022-10-10T09:58:27+03:0006.09.2014|Festivaalit|0 Comments
Read More

Lucy (2014)

Lucy (Scarlett Johansson) bailaa itämaissa kunnes neiti kidnapataan keskelle huumeiden salakuljetusrinkiä, ja naisen vatsaan ommellaan väkivalloin uutta muotihuumetta kuljetettavaksi Yhdysvaltoihin. Jostain syystä huumediilerit päättävät tässä vaiheessa ruveta potkimaan Lucya vatsaan, jolloin paketti hajoaa sinne, päästäen siniset superpallerot valloilleen. Yllättäen tämä designhuume aktivoikin Lucyn aivokapasiteettia aivan uudella tavalla, ja hän saa suoranaisia metafyysisiä ja molekulaarisia supervoimia.

By |2022-10-10T09:58:37+03:0012.08.2014|Kritiikit|0 Comments
Read More

Trilogy of Terror (1975)

Kauhuelokuva on mahdollisesti genreistä sopivin antologiaelokuvaksi. Kauhu on useimmiten nopeasti kulutettavaa viihdykettä, joka pitää katsojansa jännittyneenä kestonsa ajan, mutta harvemmin jättää mietittävää. Komedian kanssa sitä voisi melkein kuvailla elokuvien vastineeksi pikaruoalle. Poikkeuksia löytyy molemmista lajityypeistä, mutta harvemmin niiden pohjalle tehdyistä antologiaelokuvista. Antologia on muotona sellainen, että viimeistä tarinaa lukuun ottamatta katsoja ei varsinaisesti saa aikaa sulatella mitään näkemäänsä kunnolla. Tappajakissasta siirrytään suoraan tappajamuumioon, kuin ranskalaisesta seuraavaan ikään. Siksi raskaampi materiaali jätetään usein pelkkien lyhytelokuvien tai kokopitkien filmien muotoon.

By |2022-10-10T09:56:14+03:0013.04.2014|Kritiikit|0 Comments
Read More

Need for Speed (2014)

Sallikaa hetki, arvon lukijat, sillä aion nostalgisoida hävyttömästi 1990-lukua. Eräällä lapsuudenystävälläni oli, vastoin yleistä järkeä, 3DO. Siis mikä? Kyseessä oli Electronic Artsin perustajan luoma konsoli, joka sisälsi huipputehoa - huippuhintaan tietysti. Alle 700 dollarilla sitä ei ilmestymisen aikoihin saanut. Ainoa peli, jonka hän omisti, oli The Need for Speed. Muistan pelistä vain sen alkuvalikon, joka oli hämmentävä kuvakollaasi. Sen ainoa opaste oli kuva aurinkolasipäisestä miehestä, jota painaessa hän selitti tavattoman suttuisessa videopätkässä, että voisit kilpailla häntä vastaan “mano a mano”. Mies myös painotti, että tiedät mitä tehdä, vaikka se oli ainoa asia, mitä emme tienneet.

By |2022-10-10T09:55:26+03:0014.03.2014|Kritiikit|0 Comments
Read More
Go to Top