John Frankenheimerin ohjaama romaanisovitus Seconds (1966) on kulttikaanonin perustiili. Mikäli haluaa jatkaa tällä kelalla, sitä voi kutsua 60-luvun Videodromeksi (1983). Se on henkinen noir-elokuva, jota kiinnostaa kokeilla, onko persoona muovailuvahaa vai sittenkin kipsiä. Tarinassa avautuva salaliitto peilaa aikansa kauhukuvia, joissa teknologia on joko syy tai seuraus yhteiskunnan vinoille trendeille.
Tuoteseloste voisi kuulua näin: David Mametin ohjaama ja käsikirjoittama Murharyhmä (1991) on miehinen tarina vähemmistökokemuksesta nykypäivän Amerikassa ja ihmisluonnon taipumuksesta käpertyä sisäänpäin rasituksen alla.
Atomipommi tappoi nihilismin, toteaa amerikkalainen kirjailija John Dolan esseessään The Case for Nuclear Winter. Kun sukupuutto ei enää ollut pelkkä ajatusleikki, elämän vastustajat valitsivatkin elämän. Takin kääntö on helpompi ymmärtää, jos uskaltaa katsoa tänä vuonna 30 täyttävän Threadsin. Se on uskottavaksi lavastettu läpileikkaus, valedokumentti, ydinsodan vaikutuksista Englantiin.
Moniko nolasi itsensä tarjoamalla tarpeettoman ivallisesti ja holhoavasti Cormac McCarthylle vinkkejä The Counselorin käsikirjoituksen suhteen? Toisin sanoen: moniko tarjoutui jälkikäteen editoimaan Cormac McCarthyn kirjallisen tuotannon? The Counselor on nimittäin kovaksi karaistua McCarthya, varsinainen metodin esitys ja mestarikurssi keskitetystä käsikirjoittamisesta.
Amerikkalainen elokuva miehestä ja vanhenemisesta ei oikein lupaa hyvää, ellei pidä tarinoista, jotka muistuttavat, kuinka miehellä on tunteet (esimerkiksi Crazy Heart), kuinka Stallone näytti vielä muutama vuosi takaperin prahalaista gettoa suojelemaan herätetyltä golemilta (esimerkiksi Rambo) tai kuinka Death Wish 3 kelpaa myös vakavaksi tarkoitetun elokuvan perustaksi (esimerkiksi Clint Eastwoodin Gran Torino).
Coenin veljesten uuden elokuvan päähahmo on folk-muusikko nimeltä Llewyn Davis, joka elää vuoden 1961 New Yorkissa. Halki tarinan hän etsii sohvaa yösijaksi, rahaa, tunnustusta ja ystävän karannutta kissaa nimeltä Odysseus.
