Hämmentävää kyllä, sotaelokuvat löytävät vuodesta toiseen rintamanpätkiä, joiden edesottamuksia ei ole vielä valkokankailla kuvattu. Runsaasta rintamaelämän seuraamisesta huolimatta sotaelokuvissa nousevat harvoin esille itse sotimisen syyt.
Mitä John Carpenter on todella halunnut ilmaista They Liven kohtauksella, jossa Roddy Piper ja Keith David mätkivät toisiaan turpaan yli viisi minuuttia, koska David ei suostu laittamaan aurinkolaseja silmilleen? Filosofian Elvikseksikin tituleerattu Slavoj Žižek jatkaa The Pervert’s Guide to Cineman jalanjäljissä ja tarjoaa muun muassa tälle tappelulle omaperäisen tulkintansa. Hänen toinen yhteistyönsä ohjaaja Sophie Fiennesin kanssa, The Pervert’s Guide to Ideology, käsittelee nimensä mukaisesti ideologiaa yhdistävänä teemana elokuville, jotka vaihtelevat Taksikuskin ja Tappajahain kaltaisista kaanonteoksista John Frankenheimerin Secondsin edustamiin kummajaisiin sekä toisen maailmansodan aikaiseen propagandaan. Näkökulma ei rajoitu vain seitsemänteen taiteeseen: osansa saavat myös muun muassa nykykapitalismi, 1900-luvun sosialismi, Beethovenin Oodi ilolle sekä Kinder-muna.
Yhdysvaltojen kokoisessa maassa, jossa teatterilevitykseen julkaistaan 300 miljoonan hengen yleisölle [...]
Tv-sarjoissa hyvän konseptin ongelmana on se, että sarja pitää osata [...]
Katastrofielokuva tuntuu genrenä loppuun kulutetulta, eikä mikään ihme. Viimeistään tietokone-efektien saapumisen myötä teknologiauskoinen ihmiskunta on valkokankaallakin saanut tuta voimattomuutensa luonnonvoimien keskellä, on kyse sitten tuliseksi kuolemanloukoksi muuttuvasta pilvenpiirtäjästä, suurkaupungin keskellä purkautuvasta tulivuoresta tai risteilyaluksetkin kumoon kaatavasta hyökyaallosta. Seuratessa eri ihmisten fyysistä selviytymiskamppailua otetaan mittaa myös psyykkeestä: yksi kykenee myllerryksen keskellä johtamaan ryhmän selviytymistaistoa, monet murtuvat panikoivan lauman osaksi ja joku paljastaa luonteensa häikäilemättömänä omaa selviytymistä ajavana lurjuksena.
The Love Part of This esittelee kahden naisen, Grace Mocerin ja Grace Schrafftin, elämäntarinat: heidän välisensä rakkaussuhteen, yli kolme vuosikymmentä kestäneen yhteiselon niin Massachusettsissa kuin Kaliforniassa sekä sitä edeltäneiden aviomiesten ja aiemmissa suhteissa syntyneiden lasten suhtautumisen heihin.
William Friedkinin kohutusta trilleristä Yön kuningas, jossa Al Pacinon esittämä poliisi Steve Burns jäljitti sarjamurhaajaa New Yorkin S&M-homoskenen keskeltä, poistettiin ohjaajan omien väitteiden mukaan peräti 40 minuutin edestä materiaalia, jotta elokuva ylipäänsä saatiin Yhdysvaltain teattereihin ilman pornoelokuville varattua X-ikärajaa. Elokuvan tekoprosessiin omat tuskansa toivat sitä vastustaneet homoaktivistit, jotka pelkäsivät elokuvan yleistävän S&M:n kaikkien homoseksuaalien suosikkipervoiluksi tai muuten kuvaavan seksuaalivähemmistöä loukkaavalla tavalla. Elokuva ilmestyikin valmiiksi kiistanalaisena, vaikka sen yleinen edustavuus yhtään mitään kohtaan vaikuttaa hyvin kyseenalaiselta: kyse on sentään elokuvasta, jonka mukaan New Yorkin poliisi käyttää isokokoista, puolialastonta ja cowboy-hattuista mustaa miestä kuulustelutekniikkana.
Erityisellä tavalla huonoista elokuvista on usein mielenkiintoisempaa kirjoittaa kuin hyvistä elokuvista. Tällöin yhdellä kertaa saa käsitellä paitsi elokuvan mielenkiintoisia tavoitteita, myös sen vielä mielenkiintoisempia tapoja epäonnistua niiden saavuttamisessa. Dicke Mädchen - Heavy Girls ei ikävä kyllä ole missään merkityksessä mielenkiintoinen - se on vain yksinkertaisesti mitäänsanomattoman huono.
