Young-Mr.-Lincoln-Poster

Tunnetaan myös nimellä: Vapauttajan nuoruus
Maa: Yhdysvallat
Genre: Elämäkerta
Ohjaus: John Ford
Käsikirjoitus: Lamar Trotti
Kuvaus: Bert Glennon, Arthur C. Miller
Leikkaus: Walter Thompson, Robert Parrish
Sävellys: Alfred Newman
Näyttelijät: Henry Fonda, Alice Brady, Marjorie Weaver, Arleen Whelan, Ward Bond, Donald Meek

I

Young Mr. Lincoln 1Tunnetuin Young Mr. Lincolnista (suomalaisittain Vapauttajan nuoruudesta) kirjoitettu teksti on Cahiers du cinéma -lehdessä vuonna 1970 ilmestynyt useiden kirjoittajien laaja artikkeli, nimeltään John Ford’s Young Mr. Lincoln. Kyseessä on tietysti edelleen paitsi merkittävin elokuvasta kirjoitettu teksti, jota on sittemmin tulkittu, kritisoitu ja ylistetty uudestaan ja uudestaan, myös yksi merkittävimmistä elokuvakritiikin klassikoista. Vahvasti marxilaissävytteinen kirjoitus on osittain vanhentuneesta sisällöstään huolimatta edelleen perinpohjaisin, asiallisin ja monilta osin relevantein tutkielma siitä mistä John Fordin tuotannon kultaisten vuosien muistettavimpiin kuuluvasta työstä on kyse.

En yritä kirjoittaa tässä artikkelia uudestaan ja toivon kenen tahansa voivan lukea sen. Se on yhtä paljon teksti Yhdysvaltain historiasta ja politiikasta kuin itse elokuvasta. Koska olen artikkelin lukenut, näkyvät sen huomiot myös tekstissäni. Toivon kuitenkin voivani lisätä siihen joitain omiakin huomioitani, tai ainakin oman kielenkäyttöni myötä voivani muovata siitä ja muista huomioista uuden, lehteemme sopivan kokonaisuuden. Peruste kirjoittaa teoksesta suomeksi on myös siinä, että artikkeli löytyy internetsivustoilta englanniksi vain osittain. Teksti on julkaistu alan lehtien lisäksi englanniksi myös teoksessa Cahiers du Cinéma 1969-1972, jonka on koonnut englanniksi Nick Browne vuonna 1990. Kirja on sittemmin loppuunmyyty ja maksaa maltaita.

Tämän vuoksi on syytä teoksesta kirjoittaa, vaikka ajatukset päällekkäin ranskalaisten artikkelin kanssa menisivätkin tai oikeastaan erityisesti juuri silloin. Toivoakseni myös kulunut aika kelpaa syyksi elokuvan uuteen tarkasteluun. Toivon voivani ottaa tekstistä olennaisimpia tiivistettyjä huomioita, mutta jättäväni pois suorat moraalipäätelmät ja alkuperäistekstin liialliset apinoinnit. Kapitalismi on suuri osa Young Mr. Lincolnia eikä sitä elokuvasta puhuttaessa voi sivuuttaakaan ja Cahiers du cinéma käy teemaa ensiluokkaisesti lävitse.

Tästä klassikkotekstistä on aikaa jo yli 40 vuotta, jolloin Young Mr. Lincolnista oli kulunut aikaa 31 vuotta. Vaikken osaa itse sanoa mikä tekstissäni voisi olla erityisesti ajallemme tyypillistä (julkaisualustan lisäksi), ehkä joku toinen voi siitä sellaisia piirteitä löytää tulevaisuudessa. Siksikin peruste teoksesta kirjoittamiselle on olemassa.

II

Young Mr. Lincoln 10On syytä mainita lyhyesti suhtautumisestani John Fordin elokuviin. En ole koskaan ymmärtänyt taideteosten ideologisten sisältöjen ja esimerkiksi ilmiselvimmän rasismin sivuuttamista ”aikansa tuotteena”, koska tämä ei ole historiallisesti aukottomasti perusteltavissa oleva, eheä totuus tai näkemys. Aivan kuten rasismia, köyhyyttä ja muita sosiaalisia ja poliittisia ongelmia on ollut jo John Fordin työvuosien aikana, on tuolloin ollut myös rasismin vastustamista – kansalaisoikeudet eivät ole kehittyneet tyhjästä.

Kun esimerkiksi D. W. Griffithin Kansakunnan synty ilmestyi 1915, se herätti laajoja protesteja, jotka on sittemmin usein sivuutettu elokuvaa tulkittaessa, koska se on ollut esteettisesti niin vaikuttava työ. Kyseisen elokuvan julkaisusta on kulunut yli sata vuotta, mutta edelleen elokuvakriitikot ja -historioitsijat tahtovat hypätä sen ideologisen sisällön ylitse, kuin sen eettinen sisältö olisi vielä vanhentuneempi kuin elokuvan jäykkä 10-lukulainen estetiikka. Näin tehdään siksi, että näin vaikutusvaltaisen teoksen täysin avoin rasismi voi olla kriitikon kannalta epämukavaa, ahdistavaakin. Yhdysvalloissa tällaisista töistä kirjoittaminen on tulenarkaa touhua. Samasta syystä kommunistipropagandasta jätetään käsittelemättä ideologian pimeä puoli ja Leni Riefenstahlin elokuvista puhutaan mestariteoksina, koska ne ovat hienosti kuvattuja.

Jättämällä vanhojen elokuvien epäeettiseltä tuntuva sisältö käsittelemättä, koska ne ovat ”aikansa tuotteita”, ei tajuta että samalla tuomitaan niiden ilmestymisvuosina tapahtunut vastustus ”aikansa tuotteeksi”. Tämä johtaa siihen, ettei yhteyksiä menneisyyden ja nykyhetken kontroversiaalien taideteosten sekä näiden vastaanottojen välillä nähdä. Se on vääränlaista historian uudelleenkirjoittamista, epämukavien taideteosten tuhoamisen salakavalampi serkku: liberaalin hyssyttelyn sensuuripolitiikkaa. Elokuvan tutkimuksessa ei pitäisi olla väliä sillä onko elokuva ”hyvä” vai ei, vaan sillä mitä se haluaa sanoa.

Griffith itse puolusteli aikanaan elokuvaansa sanomalla, ettei osannut ajatella sitä rasistisena. Jokainen vähänkin silmät auki Kansakunnan syntyä katsova tajuaa, että Griffith puhui täysin mitä sylki suuhun tuo pelästyttyään elokuvan saamaa kriittistä vastaanottoa. Tai sitten hän vain oli viattomin tämän pallon päällä kävellyt ihminen. Juuri kansalaisjärjestöjen metakan ja elokuvan kohun takia Griffith teki Kansakunnan synnyn jatkoksi mammuttimaisen eepoksen Suvaitsemattomuus (1916), joka oli jonkin sortin yritys peitellä jälkiä (vrt. John Ford ja Cheyenne Autumn).

John Ford jatkaa Griffithin perinnettä. Ohjaajan (western-)elokuvat kuuluvat kenties eniten klassisista Hollywood-ohjaajista amerikkalaiseen Mikä-Mikä-maahan, jossa omenapiirakan tuoksuiset äiteet leipovat ja kokkaavat rehdeille työmiespojilleen, intiaanit ovat tuhottavaa kuonaa tai parhaimmillaankin vain huvittavia juoppoja ja jokainen nuori mies kokee velvollisuudekseen kuolla maansa puolesta. Olennaisimmille emigranttiohjaajille (Lang, Renoir, Wilder, Hitchcock, Chaplin) ei olisi tullut mieleenkään tehdä tällaista puhtaan fantasian ja psykologisesti naiivin perversiyden rajalla keikkuvaa, ironiatonta americanaa ja Rayn, Hawksin, Walshin sun muiden amerikkalaissyntyisten ohjaajien elokuvat ovat olennaisesti pimeämpiä. Westernin saralla Anthony Mann on suoranainen anti-Ford, jonka jokainen elokuva päättyisi kuin kreikkalainen tragedia, jos ajan vaatimukset eivät olisi olleet näennäisen onnellisten loppujen puolella.

Olen lukenut huvittuneena monien vanhan polven kriitikkojen ylistyslauluja Fordin filmeistä. En halua tehdä oletuksia, joilla ei ole vedenpitäviä todisteita takanaan, mutta joskus on kutina, että vasemmistolaiset kulttuurikriitikot haluavat tahallaan katsoa Fordin elokuvien jälkijättöisen rasismin tai populistisen hoopoilun ohitse, koska elokuvien viihteellisyys on heille niin suuri guilty pleasure. Heillä ei ole pokkaa sanoa nauttivansa ironisesti konservatiivisesta uhosta, toisin kuin eksploitaatioharrastajilla. Keppihevosena käytetään perinteisesti selitystä, jossa todetaan Fordilla olevan kuitenkin teräviä luonnetutkielmia: John Waynellakin oli Etsijöissä vähän myrtsi olo.

Tämä ei tietenkään tarkoita, että John Fordin elokuvat olisivat silmissäni arvottomia tai että hän olisi jokin pökälettä toisen perään pumpannut paskamestari. Juuri Fordin elokuvien kompleksinen kaksinaisuus, niiden pimeän puolen täysi avoimuus, on kiehtovaa ja juuri sillä hän on paikan elokuvahistoriassa ansainnut, vaikka olenkin sitä mieltä, että tulevaisuudessa hän on yksi niistä ohjaajista, jonka monet elokuvat ovat vain pölyttyviä kuvia kaanonmuseon seinillä, haalenneita varjoja maasta, jota ei koskaan ollut.

III

Young Mr. Lincoln ei ole tähän kaksinaisuuteen poikkeus. Jo päähenkilöstään lähtien ja tarkalleen ottaen juuri hänen kauttaan elokuva on skitsofreenisesti kahtiajakautunut pala amerikkalaista unelmaa, jossa, elokuvassa esiintyvän piirakanmaistajaiskisan johtoajatusta mukaillen, on puolet omenoita ja puolet persikkaa. Katsojasta riippuu maistuuko kokonaisuus kauttaaltaan hyvältä vai tökkiikö toinen puoli pahasti.

Cahiers du cinéma on verrannut filmin Abraham Lincolnia hahmona parikymmentä vuotta aiemmin ilmestyneen mykkäfilmin antisankariin, Nosferatuun. Vertaus on hämmentävä, mutta erittäin ymmärrettävä. Kumpikin tummanpuhuva hahmo on vieras kaikkialla, jopa omassa maassaan. Tarkoitus on ollut tehdä Lincolnista kansan tasolla oleva leppoisa nuori mies, mutta toisaalta aina kaikkia muita ylempänä oleva tuleva ikoni. Jälkimmäistä korostaa elokuvan lopetuksessa nähtävä dokumentaarinen kuva Lincolnin patsaasta capitol-aukiolla. Tai kuten roolityön tehnyt Henry Fonda sanoi: ”Minusta tuntui kuin olisin esittänyt Jeesus Kristusta.”

Ensimmäinen puoli elokuvassa on yllättävän hidastempoinen. Se saa elokuvan elämään ajan ulkopuolella. Young Mr. Lincoln alkaa Lincolnin politiikkaan ryhtymisellä. Samalla Ford ja Fonda vakuuttavat katsojan hahmon kahdesta puolesta erittäin uhkarohkeassa yrityksessä. Näemme arkisen Lincolnin lempiasennossaan, keikkumassa tuolilla rennon maalaismaisesti. Äkkiä hän nousee lavalle, puhuu vaatimattomasti mutta jämäkästi ja katsoo suoraan kameraan hieman ylhäältä käsin antaen katsojalle vaikutelman oikeellisuudestaan ja tapahtumien yläpuolella olemisesta. Olennainen huomio on, että tämä on yksi elokuvan harvoista kohtauksista, joissa Lincoln esittäytyy lähes hohtavan valkoisissa väreissä, kun muualla filmissä hän on pukeutunut tunnusomaisempaan mustaan.

Young Mr. Lincoln 2Ensimmäinen puolisko alkaa lyhyellä esittelyllä presidentin taustoista. Hän saa tekemästään työstä vastineeksi lakikirjan, jota alkaa tutkia innolla. Hän menettää nuoruudenrakastettunsa ja päättää lähteä opiskelemaan lakia kauniisti kuvatussa ja psykologisesti tarkassa kohtauksessa. Lincoln seisoo kuolleen kihlattunsa Annen haudalla, pitää sen vierellä keppiä pystyssä yhdellä kädellä ja toteaa: ”Jos tämä keppi tippuu sinun suuntaasi, lähden opiskelemaan lakia – jos minun suuntaani, jään kotiin.” Keppi tippuu haudan päälle, ja Lincoln tekee päätöksen lähteä opiskelemaan lakia. Kohtaus päättyy Lincolnin toteamukseen: ”Mietinpä vain… mahdoinkohan tyrkätä tahallani kepin sinun puoleesi?” Presidentti ei tee nuoruudessaankaan päätöstä silkan kohtalon nojalla vaan Young Mr. Lincoln 3tietää mitä tahtoo. Samalla taustalla jäälauttojen peittämä joki virtaa vuolaana. Kohtaus on kaikessa naiivissa yksinkertaisuudessaan Fordin uran kauniimpia.

On mielenkiintoista miten elokuva kehystää presidentin useaan otteeseen tällä tavalla yksin, korostaakseen hänen rooliaan päätösten tekijänä. Presidentti puhuttelee suoraan katsojaa tai tekee juuri itse, yksin, päätöksen lähteä opiskelemaan. Hän istuu elokuvan merkitsevimmässä kohtauksessa, jo tietäessään voittavansa kohtaamansa vastukset, yksin tuolilla ikkunan ääressä. Otos on kehystetty antaen vaikutelman ikonista. Kun presidentti käy riiustelemassa suurissa juhlissa hänestä kiinnostuneen Mary Toddin luona (historiasta tiedämme naisesta tulevan hänen vaimonsa, vaikka mitään sen suuntaista ei elokuvassa vihjata), kohtaus loppuu omituisella tavalla presidentin jäädessä hiljaisena, vakavana ja yksin katsomaan parvekkeelta avautuvaa maisemaa. Vaikka hänen tuleva vaimonsa on kotoisin seurapiireistä, ei presidentti ole siellä kotonaan. Hän kuuluu johtamaan tavallista kansaa. Synkin silmin hän tiiraa kartanon parvekkeelta maisemaa kohtauksessa, joka missä tahansa muussa elokuvassa olisi tehty romanttiseksi, mutta tässä tapauksessa alleviivaa miehen velvollisuudentuntoa. Presidentti ei voi juhlia tietäessään heikompien olevan ahdingossa.

Kaikkein mielenkiintoisin tällainen kehystys syntyy, kun kuvataan elokuvan alkupuolella tapahtuvaa karnevaalia. Karnevaali on osa presidentin taustojen esittelyä (palaan tähän aspektiin hieman myöhemmin), mutta samalla pohjustus tapahtumalle, joka kääntää sivua ja asettaa elokuvan toisen puoliskon täyteen vauhtiin. Lincoln osallistuu moniin eri tapahtumiin karnevaalissa. Kun hän seuraa menneiden sotien veteraanien paraatia, hän istuu kadunsyrjässä muiden ihmisten joukossa, yhtenä heistä ja kunnioittavasti. Kun tulee leikkimielisen köydenvedon aika, asetelma muuttuu.

Young Mr. Lincoln 4Köydenvetokohtauksessa Lincoln asettuu joukkueineen toiseen päähän köyttä, pitämään perää kapteenina. Kisa alkaa ja näyttää nopeasti siltä, että presidentin joukkue on häviämässä. Kisassa on kaksi olennaista kuvakulmaa. Toisessa, yleiskuvassa, nähdään presidentin joukkue sekä vastustajan joukkue taistelemassa tasaista vääntöä: häviävä osapuoli molskahtaa välissä olevaan mutalammikkoon. Tässä kuvassa kaikki muut osallistujat sekä yleisö näkyvät mutta ei Lincoln.

Toisessa kuvassa, lähes päinvastaisessa suunnassa, hieman lähempää otetussa laajassa kokokuvassa, nähdään nuori Lincoln yksin vetämässä köyttä sen päässä, kaukana muista kisaajista, jotka jäävät kuvan ulkopuolelle. Syntyy Young Mr. Lincoln 5vaikutelma siitä, että Lincoln on yksin taistelemassa kaikkia muita vastaan ja kisan tärkein lenkki. Tarkoitus on kansanomaisen huvin kautta synnyttää mielikuva tulevansa kansakunnan isästä ja myyttisestä hahmosta, joka yksin raahasi Yhdysvallat siihen astisen historiansa vaikeimpien kohtaloiden ylitse. Presidentin oveluutta ylistetään, kun hän kisan lopuksi sitoo köyden pään muulivankkureihin ja vastustava joukkue molskahtaa mutalammikkoon turvalleen. Ei tarvitse olla suuri nero ymmärtääkseen mitä kahtia jakautuneen kylän kilpailun ratkeaminen symbolisesti tarkoittaa.

Karnevaalisekvenssi on omituinen, lähes kokeileva osio elokuvassa. Elokuva muuttuu maleksimiseksi ja etukäteen elokuvaa näkemättömän katsojan on mahdotonta sanoa mitä seuraavaksi tapahtuu, vaikka jonkinlaisia vihjeitä annetaan. Kaksi isoa korstoa ahdistelee seksuaalisilla vihjailuilla erään perheen nuorta vaimoa, ja perheen miehet asettuvat puolustamaan häntä. Korstot jättävät härnäämisen väliin, ja katsoja tietää merkkien enteilevän rikosta. Odotukset ovat, että tapahtuu raiskaus tai joku naista puolustamaan nousseista miehistä joutuu murhatuksi, ja Lincoln joutuu etsimään syyllistä.

Asetelma ei kuitenkaan olisi silloin tarpeeksi kunniallinen. Käykin niin, että karnevaaliyön huipentumana korstot ja perheelliset miehet ryhtyvät nujakkaan, jonka seurauksena toinen korstoista saa surmansa. Lincoln saapuu paikalle parahultaisesti estämään lynkkausjoukon surmatyön ja saa kuulla ainoan silminnäkijän olevan perheen miesten vanhan äidin, joka ei suostu kertomaan kumpi pojista on korston hengiltä puukottanut. Lincoln asettuu miesten puolustusasianajajaksi ja varsinainen pääjuoni voi käynnistyä.

IV

Elokuvan toisen puoliskon rytmitys on omituinen, kuin käsikirjoittaja oli kompastunut syli täynnä anekdoottikokoelmia ja sitten häthätää kasannut satunnaisia yhteen. Matlock-tason oikeussalidraamassa ontuva ja korostetun häijy syyttäjä ottaa yhteen Lincolnin kanssa, joka kävelee ympäri salia laukoen sanaleikkeihin perustuvia sarkastisia vitsejä ja selaillen kirjoja samalla kun keikkuu tuolilla ja istuskelee kuin korppikotka orrella milloin missäkin. Oikeussalissa jokainen on valmis hirttämään syytetyt hetkenä minä hyvänsä, mutta samalla tunnelma on vain ja ainoastaan Lincolnin puolella; hänen jutuilleen nauretaan hyväntahtoisesti ja jopa tuomari pelaa selvästi hänen pussiinsa. Odotettua dramaattista jännitettä ei ole. Lähemmässä tarkastelussa kaikki ratkaisut ovat perusteltuja, vaikkakin hyvin epätyypillisiä Hollywood-elokuvan konventiot huomioon ottaen. Filmiteoreetikko Peter Wollen on kirjoittanut useiden kohtausten alleviivaavan yksilöllisten, pienten yksiköiden voimaa niin ylpeän eliitin kuin lynkkaushimoisten massojen yläpuolelle.

John Fordin elokuvissa normaaliuden ulkopuolella on perverssejä voimia, joita edustavat useimmiten intiaanit. Tavalliset ihmiset ovat yksinkertaista maalaisväkeä, jolla on vielä yksinkertaisemmat huvit. Usein tämä asetelma kostautuu Fordin elokuvia vastaan. Tässäkin filmissä viinasta syttyvien ja aina lynkkaamaan auliiden, jälkijättöisten serkunnussijoiden joukko on nykysilmin katsottuna varsinainen idioottien ryhmärämä. Näiden keskellä Henry Fondan tummanpuhuva, korrekti ja miellyttäväkäytöksinen, hautausurakoitsijaa muistuttava Lincoln ei vaikuta vain ylevältä historian hahmolta vaan ainoalta järkevältä ihmiseltä koko kaupungissa.

Tämä on tietysti tarkoituskin. Samalla kun katsojien tulee huvittua junttien ölinöistä, heidän on huomattava sankarin ylemmyys niihin nähden (vrt. John Wayne Etsijöissä). Lincoln leikkii ymmärtäväisesti köydenvetoa ja tukinhakkuuta (tietenkin voittaen) muiden kansalaisten kanssa ensimmäisen puoliskon pikkukaupunki-idyllissä, mutta tosipaikan tullen hän on valmis kohoamaan muiden yläpuolelle. Yhtäältä hän on valmis auttamaan tavallista jokamiestä ja -naista hädässä, koska on heidän joukostaan siinnyt; toisaalta hän ei ole enää jokamies, vaan moraaliltaan ylevämpi, nietzscheläinen ihminen, joka ei välitä laista niinkään paljoa kuin siitä, mikä hänen mielestään on oikein tai väärin. Hän tekee omat lakinsa.

Young Mr. Lincoln 6Elokuvan kuva perheestä ja äitiydestä on huomattava. Kuten Cahiersinkin artikkelissa huomautetaan, elokuva alkaa runolla, jossa Lincolnin edesmennyt äiti kyselee missä poika lienee ja mitä hän on tehnyt. Tietysti runon kysymykset eivät ole oikeita kysymyksiä, koska riimien lukija tietää jo niihin vastaukset. Niiden tarkoitus on saada pohtimaan historiallista hahmoa uudenlaisessa valossa.

Äiti tulee tärkeäksi symboliksi. Vanhan ja suunsa supussa pitävän vanhan rouvan tehtävä on tuijottaa vettynein silmin kohti kaukaisuutta ja edustaa ”tavallisen ihmisen” yleviä periaatteita. Äiti ei voi poikaansa pettää, vaikka poika olisi murhaaja: hän mieluummin tapattaisi molemmat lapsensa. Tuleva presidentti sanoo Young Mr. Lincoln 7ymmärtävänsä täysin, koska periaatteista ja moraalista ei tingitä. Vanha äiti on Yhdysvallat, jonka historiallisen aseman presidentti täten hyväksyttää ja nostaa yleväksi ihanteeksi. On parempi, että nuoret miehet marssivat kuolemaan, kuin että valtion perusihanteista tingittäisiin.

Kun perheen miehet ovat posessa odottelemassa lopullista tuomiotaan, vierailee Lincoln perheen naisten luona. Hän vertaa syytettyinä olevien miesten vaimoja edesmenneisiin siskoonsa ja tyttöystäväänsä. Perheen äitiä hän vertaa omaan, myöskin edesmenneeseen äitiinsä (josta elokuvan aloittava runo kertoo!). Koska isää ei perheessä ole, on viesti selvä: Nuori Lincoln ei ole vain tämän maan (äidin) poika, hän on myös sen isä (presidentti ja moraalinen selkäranka), veli ja aviomies. Lincolnin ”veljet” ovat vastoin omaa syytään tuomiolla ja on hänen tehtävänsä auttaa.

Varmasti eniten huomiota saanut seikka Young Mr. Lincolnissa on kuitenkin sen lopetus, jossa Lincoln hyvästelee perheen, jota on auttanut. Äiti työntää perheen vähäiset säästöt tulevan presidentin käteen, joka yllättyneenä mutta pennosia sen kummemmin laskematta työntää ne kaikki taskuunsa ja lähettää perheen matkoihinsa. Alunperin vapaaehtoisena auttajana kehiin tullut ja tavallisen ihmisen yksinkertaisuutta ja hyvyyttä korostanut herrasmies ei koe lainkaan omatunnontuskia pistäessään roposet lompakkoonsa. Rahanvaihto muuttaa kaiken edellä nähdyn, mutta samalla myös tiivistää sen: Lähimmäisen auttaminen hädässä ei ole vain moraalinen etu; se on myös transaktio, jossa kumpikin saa jotain.

Tietysti tätä aspektia on kritisoitu valtavasti vasemmistolaisessa kulttuurikirjoituksessa, mutta en olisi aivan näin jyrkkä. Nuorena asianajajana oikea Lincoln tuskin olisi rahoja ollut ottamatta vastaan vaan lykännyt ne taskuunsa, kuten oletettavasti tekikin oikeudenkäynnissä, johon elokuva perustuu. On eri asia olisiko hän ollut asiasta niin kovin yllättynyt, ottanut rahat laskematta tai kehdannut ottaa kaikkia perheen viimeisiä lantteja. Fordin ratkaisu on joka tapauksessa virkistävän erilainen.

Huolimatta tästä myöntämästäni loivennuksesta on huomattava, että elokuvassa ei ole alunperinkään ollut kyse ”oikeasta Lincolnista” vaan Lincolnin ideasta, siitä miten hänet on haluttu esittää. Tässä Lincolnin ideassa on koettu oikeaksi esittää, että köyhän ja pyyteettömästi autetun perheen viimeiset rovot on oikein tunkea omaan taskuun; yhdelle miehelle se, jolla olisi voinut ruokkia viisi aikuista ja vauvan. Teko sulkee ympyrän, jossa elokuvan alussa jokaisen ihmisen omistusoikeuden ideasta lakia opiskelemaan haltioitunut kansansankari toteuttaa tätä oikeutta itse ja viimeistelee kaupan.

V

Young Mr. Lincoln 9Tarinan ainoat maininnat mustista ja intiaaneista ovat häiritseviä. Elokuvassa nähdään vain muutamia mustia statistin rooleissa eikä lainkaan Amerikan alkuperäiskansojen edustajia. Ainoat maininnat aiheista tehdään presidentin istuessa apua tarvitsevan perheen maatilalla tyypillisen rennosti ja puhellessaan menneisyydestään. Lincoln kysyy perheen muorilta missä perheen isä on. Nainen vastaa isän ”kuolleen juopuneen intiaanin kanssa käydyssä tappelussa”. Paitsi että tällä sivuteitse huomioidaan maan historia konflikteissa intiaanien kanssa, se on ainoa seikka, jolla intiaanit huomioidaan tarinassa. Fordilaiseen tapaan he ovat jälleen villi-ihmisiä ja tappajia, ulkopuolisia.

Lincoln vuorostaan kertoo omasta vaikeasta perhetaustastaan. Hänen perheensä joutui lähtemään vanhoilta kotiseuduiltaan, koska orjat veivät kaikki työpaikat. Tällä vihjataan tuleviin historiallisiin tapahtumiin ja presidentin motivaatioihin sisällissodan takana. Sympatia ohjataan kuitenkin orjuuden takia kotoaan lähteneiden valkoisten nostalgiaa kohtaan, ei siihen surulliseen faktaan, että mustaa ja alistettua kansanosaa on nöyryytetty ja käytetty lyömäaseena köyhyyden takia alistettuja valkoisia kohtaan.

Joku voisi sanoa, että tämä on liian tarkka luenta elokuvan teemoista, ylitulkitsemista Gilles Deleuzen kaltaisten kirjoittajien malliin. Elokuvan muoto puhuu mielestäni tätä ylitulkintaväitettä vastaan. Meidän on otettava huomioon (ja sen omin silminemme voimme nähdä), että elokuvan käsikirjoitus on, kuten edellä on jo todettu, äärimmäisen hiottu sanomaltaan, kuten on sen kameratyö. Mikään kohta filmissä ei ole tarkoitukseton. Siksi ei ole mitenkään vähäpätöistä, että juuri nämä nyt mainitut yhteydet ovat ainoat kohtaukset, joissa vähemmistökansat mainitaan.

Mustien orjien tilanteen ohittaminen yhdellä omituisella huomiolla on erityisen absurdia, kun ottaa huomioon Lincolnin suhtautumisen orjuuteen Yhdysvaltain sisällissodan aikana. Joku voi sanoa, että on historiallisen tarkkaa, että nuorta Lincolnia eivät orjien elämät tässä vaiheessa paljoa kiinnostaneet, mutta jälleen kerran, tämä ei ole elokuva todellisesta Abraham Lincolnista vaan hänen ideastaan. Vaikuttimena historiallisen tarkkuuden sijaan on ollut tekovuosi, 1939. Tämä on siis välivaihe, jossa Yhdysvallat oli sinkoutumassa sotaan, mutta natsien ideat olivat ehtineet pyöriä jonkin aikaa Yhdysvaltain maaperällä ja tehdä tuhojaan myös maan sisällä. Epävakaina aikoina kaipailtiin takaisin myyttiseen etelään, Shangri-Lahan. On tärkeää huomata, että samana vuonna syntyi yksi valkoisen kriitikkokunnan suurimmista Hollywood-klassikoista, Tuulen viemää, jonka kiillotetussa kilvessä sen typerä kuva orjuudesta on brutaalin ruma tahra.

VI

Young Mr. Lincoln 8Kaiken kaikkiaan Young Mr. Lincoln on kiehtovaa katseltavaa ja kieltämättä loistava esimerkki Lamar Trottin käsikirjoittamisen taidosta. Jopa näennäisen satunnaisilta ja pieniltä vaikuttavat elementit kasvavat teoksessa valtaviksi puhtaasti sen kontekstin takia, jossa ymmärrämme päähenkilön toimivan. Huolimatta siitä, että filmi näyttää henkilönsä pettävän arkisesti, elokuva ei toimisi mitenkään päin, jos emme tietäisi kuka Abraham Lincoln on.

Samalla se edustaa John Fordin tuotannon lävitse leikkaavaa kaksijakoisuutta, jossa ylevä yhdistyy maalaiseen, tavallisen ihmisen tuska sankaritarinaan. On kuvaavaa, että vain vuosi myöhemmin syntynyt The Grapes of Wrath (siinäkin Henry Fonda Yhdysvaltain henkilöityneenä symbolina, tällä kertaa skaalan vastakkaisesta päästä, köyhänä Tom Joadina) manipuloi alkuteoksen sosialistiset idut nationalismin versoiksi.

On vaikeaa sanoa onko Young Mr. Lincoln suoranaisesti nautittava elokuva – saati The Grapes of Wrath – mutta ne ovat avaimia siihen miksi Fordia pidetään niin suvereenina tyylin mestarina. Young Mr. Lincoln on rytmiltään epätavallinen mutta vaivaton, kepeä mutta tummasävyinen, luotaantyöntävä mutta kiehtova.