Kategoria:

DocPoint 2014, osa 3

Lapsi tarvitsee rajoja ja rakkautta. Kim Longinotton Hold me tight, let me go sukeltaa englantilaiseen Mulberry Bushin kouluun, jossa opiskelee 40 hyvin häiriintynyttä lasta. Mulberry Bush on lapsille viimeinen mahdollisuus oppia tulemaan toimeen muiden ihmisten kanssa, jotta he voisivat opiskella normaalissa koulussa. Yhdellä hetkellä lapset leikkivät ja opiskelevat normaalisti aivan kuin ketkä tahansa lapset ja toiselle hetkellä käyvät opettajien ja muiden oppilaiden kimppuun. Ohjaajilla on selkeät toimintamallit lasten varalle; he selittävät hyvin yksityiskohtaisesti, kohottamatta ääntään kuinka lapsen pitää käyttäytyä ja äärimmäisissä tapauksissa painavat raivoissaan olevan pojan maahan, jotta hän ei satuttaisi itseään tai muita.

Julkaistu: Kirjoittaja: Laajakuvan toimitus
Kategoria:

Vuoden 2013 parhaat elokuvat, osa 2

Mitä John Carpenter on todella halunnut ilmaista They Liven kohtauksella, jossa Roddy Piper ja Keith David mätkivät toisiaan turpaan yli viisi minuuttia, koska David ei suostu laittamaan aurinkolaseja silmilleen? Filosofian Elvikseksikin tituleerattu Slavoj Žižek jatkaa The Pervert’s Guide to Cineman jalanjäljissä ja tarjoaa muun muassa tälle tappelulle omaperäisen tulkintansa. Hänen toinen yhteistyönsä ohjaaja Sophie Fiennesin kanssa, The Pervert’s Guide to Ideology, käsittelee nimensä mukaisesti ideologiaa yhdistävänä teemana elokuville, jotka vaihtelevat Taksikuskin ja Tappajahain kaltaisista kaanonteoksista John Frankenheimerin Secondsin edustamiin kummajaisiin sekä toisen maailmansodan aikaiseen propagandaan. Näkökulma ei rajoitu vain seitsemänteen taiteeseen: osansa saavat myös muun muassa nykykapitalismi, 1900-luvun sosialismi, Beethovenin Oodi ilolle sekä Kinder-muna.

Julkaistu: Kirjoittaja: Laajakuvan toimitus
Kategoria:

Dead Man’s Bluff (2005)

Aleksei Balabanov oli yksi Venäjän tunnetuimmista ohjaajista. Toukokuun 18. Päivä tuli yllättävä tieto, ohjaaja oli kuollut. Terveysongelmien kanssa painineen Balabanovin kuolema oli joka tapauksessa suuri yllätys, koska hän oli vasta muutama vuosi sitten täyttänyt 50 vuotta.

Balabanov jätti loistavan venäläisen elokuvan perinnön. Hänen tunnetuin ohjauksensa lienee pienellä budjetilla kyhätty rikoselokuva Veli (1997). Muutama muukin elokuva on saanut enemmän huomiota suomalaisessa festariskenessä, kuten ronskilla otteella Neuvostoliiton historiaa ruoskinut Cargo 200 (2007), bolševikien vallankumouksen jälkeisestä ajasta kertova Morphine (2008) sekä tässä arvostelussa käsiteltävä moderni rikoskomedia Dead Man’s Bluff (2005).

Julkaistu: Kirjoittaja: Tuomas Porttila
Kategoria:

Moloch (1999)

Hitler on yksi maailman tunnetuimpia ja aikansa vihatuimpia ihmissaastoja. Tästä tuskin tarvitsee pitää sen suurempaa pohjustusta. Kun hänen kuolemastaankin on kulunut jo monta vuosikymmentä, nostankin esille erään faktan. Hitler pilasi täysin tarpeettomasti yhden 30-luvun suosituimmista viiksityyleistä, jota mm. koomikot Charlie Chaplin sekä Oliver Hardy suosivat. Miten viikset tai koomikot liittyvät elokuvaan, joka kertoo Hitleristä? Ainakin siten, että Aleksandr Sokurov on ujuttanut koomisia piirteitä tetralogiansa ensimmäiseen osaan, Molochiin.

Julkaistu: Kirjoittaja: Tuomas Porttila
Kategoria:

Eurooppalainen animaatioelokuva

Animaatioelokuva on saanut laajemmin jalansijaa vakavasti otettavana taiteena vasta tällä vuosituhannella. Varhainen Disney-tuotanto on saanut nauttia yksinoikeudella laadukkaan animaatioelokuvan leimasta, ja vaikka myöhäistä heräämistä japanilaiseen animeen on seurannut kiinnostusta ja arvostusta myös oman maanosamme osaamiseen, se pysyttelee edelleen marginaalissa. Se on väliinputoaja kahden suurteollisuuden keskellä.

Etenkin ranskalaisella animaatiolla olisi tällä hetkellä oiva rako ponkaista suuremmaksi käsitteeksi. Pitkästä animaatioperinteestään huolimatta se ei ole koskaan ollut näin otollisessa asemassa, ja kunhan ranskalaiset pitävät animaation omansa näköisenä, äitymättä itäblokkilaiseen perfektionismiin, l’animation francaise voisi olla se lähitulevaisuuden isompi juttu. Tietä ovat raivanneet viimeisen viidentoista vuoden aikana ennen kaikkea Michel Ocelotin Kirikou ja Paha Noita, Marjane Satrapin Persepolis, sekä Sylvain Chometin Bellevillen kolmoset ja Illusionisti.

Julkaistu: Kirjoittaja: Jouni Heinonen