Pori Film Festival 2020
Laajakuva tutustui Porissa ihmiselämän monimuotoisuuteen ja elokuvien väkevään energiaan kolmen omalaatuisen teoksen voimin.
Laajakuva tutustui Porissa ihmiselämän monimuotoisuuteen ja elokuvien väkevään energiaan kolmen omalaatuisen teoksen voimin.
Jälleen kerran nähdessään Wes Andersonin uusimman elokuvan The Grand Budapest Hotellin voi todeta katsovansa ehtaa Wes Anderson -elokuvaa; kenenkään toisen elokuva se ei voisi missään tapauksessa olla, siitä olen melkein varma, ja se näkyy kaikessa siinä. Episodimainen rakenne on tyypillistä Wes Andersonin filmeille. Samoin kuin Steve Zissoun vedenalaisessa maailmassa (2004), jossa jaksot jaetaan keltaisilla fonteilla eri tapahtumapaikkoihin tai -aikoihin, niin myös The Grand Budapest Hotellissa jaetaan elokuva osiin tyylitellysti kuvan päälle ilmestyvällä teksteillä. The Grand Budapest Hotel sijoittuu fiktiiviseen Zubrowkan alppikaupunkiin harmaine vuoristomaisemineen, saksalaisen ekspressionismista muistuttavine siluettimaisine kuvineen ja jatkuvina lumisateineen (jopa vankilan sisätiloissa sataa lunta). Suurin osa siitä on takauman takaumaa; tapahtumat ovat ensiksi pienen tytön muistopatsaan juurella lukemia, ja toiseksi kirjassa hotellin omistajan Mr. Mustafan (F. Murray Abraham) kertomaa tarinaa kirjailijalle (Jude Law).
The Man from London oli Béla Tarrille paluu film noiriin, jota oltiin käsitelty puolitoista vuosikymmentä aiemmin elokuvassa Tarrin tyylillisesti ankarimmassa elokuvassa Damnation. Elokuvan tekoa varjostivat monet seikat. Ilmestyttyään elokuva sai ristiriitaisen vastaanoton. Sitä kuvailtiin toisinaan jopa ohjaajan työryhmän tylsimmäksi teokseksi, jossa minimalistinen ja hidas tyyli oltiin viety jo äärimmilleen. Esteettisesti moitteita sai myös elokuvan dubbaustyöskentely. Suurin osa näyttelijöistä on unkarilaisia, mutta elokuvassa kuullut kielet ovat ranskaa ja englantia. Tekoa jarrutti vielä tuottaja Humbert Balsanin itsemurha, joka jäädytti rahavarat rahoittajien vetäytyessä paniikkinappulaa hakaten projektista pois ja joka oli tuhota koko elokuvan. Filmi on omistettu Balsanin muistolle.