Elokuvat ja muut 2010-2019
2010-luku oli ja meni. Laajakuvan toimitus muistelee menneitä.
Vuoden 2013 parhaat elokuvat, osa 2
Mitä John Carpenter on todella halunnut ilmaista They Liven kohtauksella, jossa Roddy Piper ja Keith David mätkivät toisiaan turpaan yli viisi minuuttia, koska David ei suostu laittamaan aurinkolaseja silmilleen? Filosofian Elvikseksikin tituleerattu Slavoj Žižek jatkaa The Pervert’s Guide to Cineman jalanjäljissä ja tarjoaa muun muassa tälle tappelulle omaperäisen tulkintansa. Hänen toinen yhteistyönsä ohjaaja Sophie Fiennesin kanssa, The Pervert’s Guide to Ideology, käsittelee nimensä mukaisesti ideologiaa yhdistävänä teemana elokuville, jotka vaihtelevat Taksikuskin ja Tappajahain kaltaisista kaanonteoksista John Frankenheimerin Secondsin edustamiin kummajaisiin sekä toisen maailmansodan aikaiseen propagandaan. Näkökulma ei rajoitu vain seitsemänteen taiteeseen: osansa saavat myös muun muassa nykykapitalismi, 1900-luvun sosialismi, Beethovenin Oodi ilolle sekä Kinder-muna.
Vuoden 2013 parhaat elokuvat, osa 1
Ex-lakiopiskelija, teatteri ja televisioalan konkari Ken Loach (Mike Leigh’n lisäksi tunnetuimpia englatilaisia nykyohjaajia) muistetaan Suomessa ennen kaikkea hänen työväenluokkan ja sosiaaliverkostoissa rypivien elämää kuvaavista filmeistä. Niitä ovat esimerkiksi huostaanottokysymystä rajusti tarkasteleva Ladybird Ladybird, rakennustyömaaympäristöön osin sijoittuva Riff-Raff, työttömän ja terveystyöntekijän suhteesta kertova elokuva Nimeni on Joe, DDR:stä länteen tulleen taiteilijan pettymystä kuvaava Fatherland tai lemmikkihaukkaa pitävän pojan elämää luotsaava kaunis kuvaus Kes – poika ja haukka, joka oli muun muassa yksi Krzysztof Kieślowskin lempielokuvia. Koko uransa ajan Ken Loach on työskennellyt myös dokumenttielokuvan parissa.
The Act of Killing (2012)
Aina silloin tällöin tulee vastaan elokuva, joka onnistuu esittämään elämän niin pelottavasti, että se kääntää herkän henkisen tasapainoni hetkeksi mullin mallin. Gaspar Noén Irreversible oli tällainen elokuva. Muistan edelleen kuinka sen jälkeen jouduin kävelemään ympäri asuntoani, hengittäen sisään ja ulos, vakuuttaen itselleni, että kaikki on ok. Irreversiblen pessimistinen ja fatalistinen sanoma puristi rintakehässäni kuin syöpäläinen. Pitkään aikaan en ollut kokenut mitään yhtä järisyttävää, ennen The Act of Killingia. Kyse on yksi 2000-luvun oivaltavimmista ihmisyyttä ja ihmisenä olemisen ongelmia käsittelevistä elokuvista. Se on järisyttävän ristiriitainen, ahdistava, hauska, surullinen, vastenmielinen taideteos, joka saa sinut näkemään hetken ajaksi millainen on karvaton nisäkäs nimeltä ihminen.