Kategoria:

Piin elämä (2012)

Yann Martelin kirja Piin elämä teki minuun aikanaan suuren vaikutuksen. Opus tarttui mukaan bangkokilaisesta kirjakaupasta ollessani rundaamassa Kaakkois-Aasiassa ja kirjan ekumeeninen tematiikka kolahti jotenkin erityisellä tavalla herännäiskristillisissä piireissä varttuneen miehen kuljeskellessa oranssikaapuisten buddhalaismunkkien kansoittamilla kaduilla. Juuri tuolloin olin herännyt pohtimaan eri uskontojen pohjimmaista samankaltaisuutta ja päähenkilö Pii Patelin kolmiyhteys – hindulaisuus, kristinusko ja islam – yläkertaan tuntui mielenkiintoiselta ajatustavalta. Nuoren intialaispojan sielusta kilpailevien brahminin, piispan ja imaamin tiukatessa Piiltä, mitä uskontoa hän haluaa tunnustaa, hän vastaa hämmentyneenä vain haluavansa palvella Jumalaa. Niinpä – miksi kenenkään pitäisi valita yksi nimenomainen uskonto jota seurata, semminkin kun fundamentalistinen tapa uskoa tuntuu aina johtavan veren ja kyynelten vuodatukseen?

Julkaistu: Kirjoittaja: Iikka Kivi
Kategoria:

Les Misérables (2012)

Ennen Tom Hooperin uusimman elokuvan, Les Misérablesin, syvällisempää käsittelyä on hyvä käydä läpi teoksen historia. Elokuva perustuu 80-luvulla tehtyyn musikaaliin, joka perustuu puolestaan Victor Hugon vuonna 1862 julkaistuun samannimiseen kirjaan. Elokuva ei liiemmin muuta musikaalia, mitä nyt elokuvaan sovitettaessa on jouduttu säveltämään hieman täytemusiikkia suvantohetkiksi. Juoni on sama, narratiivin rakenne on identtinen ja yhtä lukuun ottamatta laulutkin ovat suoraan musikaalista. Elokuvassa ei täten ole lähes yhtään ns. perinteistä dialogia, vaan kaikki vuorosanat lauletaan vaikka ne olisivat pelkkiä sivukommentteja. Päältä katsottuna näyttää kuitenkin hyvin vahvasti siltä, että Hooperin elokuvasta paistaisi läpi nykyiselle studiojärjestelmälle joissain tapauksissa kliseeksi muodostunut laiskuus. Mutta onko tässä elokuvassa tarpeeksi omia ansioita oikeuttaakseen olemassaolonsa lukemattomien muiden adaptaatioiden joukossa?

Julkaistu: Kirjoittaja: Miikka Kaitila
Kategoria:

Psykologinen fantasia

Tarkoitan määritelmällä niitä elokuvia, jotka eivät pidä välttämättä sisällään mitään yliluonnollista, mutta jossa näitä selittämättömiä asioita voi tapahtua, etenkin roolihahmon pään sisällä, tämän kuitenkaan vaatimatta trillerin tai kauhun aineksia.

Julkaistu: Kirjoittaja: Jouni Heinonen
Kategoria:

Scott Pilgrim vs. the World (2010)

Kuvaavaa pelielokuvagenrelle on, että lajityypin toimivin elokuva ei perustu mihinkään peliin vaan kanadalaisen Bryan Lee O’Malleyn sarjakuvaan – jonka pohjaidea puolestaan on tuttu lukuisista peleistä. Nuoren Scott Pilgrimin on todistettava väärtinsä ihanaiselle Ramona Flowersille ja päihitettävä tämän seitsemän ilkeää eksää. Näin primitiivinen premissi olisi hyvin houkutteleva tekosyy vasenkäsivemppailuun toteutusdepartementissa, mutta onneksi projektin ruorista löytyy Shaun of the Deadilla ja Hot Fuzzilla itsensä nörttinuorisolle myynyt ohjaaja-käsikirjoittaja Edgar Wright. Wrightilla on paitsi kyky pitää superintertekstuaaliset paketit kasassa, myös harvinainen taito tasapainoilla itsetietoisen ironian ja aitojen tunteiden välillä. Ja juuri sen takia Scott Pilgrim toimii niin monella tasolla.

Julkaistu: Kirjoittaja: Iikka Kivi
Kategoria:

Eurooppalainen animaatioelokuva

Animaatioelokuva on saanut laajemmin jalansijaa vakavasti otettavana taiteena vasta tällä vuosituhannella. Varhainen Disney-tuotanto on saanut nauttia yksinoikeudella laadukkaan animaatioelokuvan leimasta, ja vaikka myöhäistä heräämistä japanilaiseen animeen on seurannut kiinnostusta ja arvostusta myös oman maanosamme osaamiseen, se pysyttelee edelleen marginaalissa. Se on väliinputoaja kahden suurteollisuuden keskellä.

Etenkin ranskalaisella animaatiolla olisi tällä hetkellä oiva rako ponkaista suuremmaksi käsitteeksi. Pitkästä animaatioperinteestään huolimatta se ei ole koskaan ollut näin otollisessa asemassa, ja kunhan ranskalaiset pitävät animaation omansa näköisenä, äitymättä itäblokkilaiseen perfektionismiin, l’animation francaise voisi olla se lähitulevaisuuden isompi juttu. Tietä ovat raivanneet viimeisen viidentoista vuoden aikana ennen kaikkea Michel Ocelotin Kirikou ja Paha Noita, Marjane Satrapin Persepolis, sekä Sylvain Chometin Bellevillen kolmoset ja Illusionisti.

Julkaistu: Kirjoittaja: Jouni Heinonen
Kategoria:

DocPoint 2013, osa 1

Bad Boy: High Security Cell näyttää hetken ajan millaista on elää puolalaisessa eristyssellissä eli kotoisammin ”pytyssä”. Päällisin puolin olot eivät ole edes kauhean epäinhimilliset. On sänkyä, vessanpönttöä ja televisio. Mitä muuta mies tarvitsee? Suomalaisen vankilajärjestelmän lepsuudesta vakuuttunut katsoja järkyttyy. Eikö edes Puolassa osata rangaista rikollisia?

Dokumentin päähenkilö Damian avautuu katsojalle kohtuullisen analyyttisena, jopa fiksunakin miehenä, joka kykenee toimimaan lakien mukaan, mutta nopea himojen tyydytys on houkutellut hänet rikoksen polulle. Halusin vain nopeita autoja ja kauniita naisia, Damian toteaa. Nyt hän masturboi vankilassa vartijoiden katsellessa kameran läpi seuraavat 10 vuotta. 23 tuntia päivästä eristyksissä muista ihmisistä ei ole missään nimessä lomaa.

Julkaistu: Kirjoittaja: Laajakuvan toimitus