Kauhuelokuvan sisäsiittoisuudesta

“Dude, Where's My Car? meets 28 Days Later” kehutaan Shaun of the Deadia. “Twilight meets My Bodyguard” sanovat kriitikot Let The Right One Inistä. Kauhu lienee ainoa genre, jossa mainonta, yleisö sekä kriitikot vuolaasti sopusoinnussa ylistävät ja ylläpitävät matkimisen jaloa taitoa. Ja se näyttäisi kelpaavan kaikille asianomaisille jostain syystä. Yllä mainitut elokuvat ovat malliesimerkkejä onnistuneesta aiempien elokuvien iteraatioista, sillä ne tuovat jotain uutta aiempien versiointien tarjontaan, oli se sitten huumoria tai lapsista kertovaa ihmissuhdetragediaa. Valitettavasti tämä otanta ei edusta edes prosenttia kauhugenren tarjonnasta. Suurin osa, ja oikeastaan koko kauhuelokuvan historia, on täynnä enemmän tai vähemmän onnistuneita matkimisketjuja ja sisäsiittoisia sukupuita. Kauhuelokuvien kronologia tuntuu aivan liian usein lopulta päätyvän joko tarinan, visuaalisen annin tai narratiivin rakenteen puolesta F.W. Murnaun Nosferatuun tai Robert Wienen The Cabinet of Dr. Caligariin.

By |2022-10-10T09:41:53+03:0016.04.2013|Artikkelit, Esseet ja kolumnit|0 Comments

Zomba di Mare (2013)

Zomba di Mare on Sami Pöyryn ensimmäinen ensi-iltansa saava kokopitkä elokuva ja toimii eräänlaisena toisintona Pöyryn aiemmasta lyhytelokuvasta Zomba Intenso. Intenson tapaan di Mare on kuvattu pääpiirteissään ilman varsinaista käsikirjoitusta ja jälkituotannossa suomalaisten näyttelijöiden puheen päälle on dubattu italiankielistä puhetta, joka taas on tekstitetty jälleen suomeksi. Elokuvan vaikuttimena toimineen Lucio Fulcin visuaalisuutta hakevan jäljen huomaa erityisesti elokuvan upeissa pysähtyneissä ja sumuisissa maisemakuvissa ja hienovaraisen surrealismin vivahteessa. Juuri kuvauksensa puolesta Zomba di Mare on paikoitellen upeaa katsella.

By |2016-03-02T14:09:14+02:0014.04.2013|Kritiikit|0 Comments

Hanna (2011)

Kuusamon järvet kimaltelevat auringonvalossa, ja poro kävelee rauhallisesti metsässä. Yllättäen metsän rauhallisuus ja seesteisyys järkkyy ilman halki kiitävän nuolen voimasta. Poro kaatuu, ja Saoirse Ronanin esittämä 15-vuotias teinityttö nimeltä Hanna kävelee sen vierelle päästääkseen sen tuskistaan. Tämä on ensimmäinen useista kerroista, kun Joe Wrightin Hannassa Ronanin hahmon teko rikkoo maailmassa vallitsevan harmonian, luoden hetkellisen kaaoksen jonka jälkeen hänen sisällään tuntuu taas vallitsevan jonkinlainen tyhjyys.

By |2022-10-10T09:42:11+03:0012.04.2013|Kritiikit|0 Comments

Sleeping Beauty (2011)

Japanilaisen kirjailijan ja novellistin, Yasunari Kawabatan lyhyt romaani, House of the Sleeping Beauties, vuodelta 1961, käsittelee skenaariota huumattujen nuorten tyttöjen kanssa nukkuvasta vanhasta miehestä. Kirjassa näkökulma on pelkästään vanhan miehen, joka viettää useita öitä leikkiin ryhtyneiden kaunottarien kanssa. Julia Leigh kääntää osat ympäri aavemaisen kolhossa ja minimalistisessa ohjaisdebyytissään, Sleeping Beauty. Elokuvan keskushahmona on nuori, onton sielunmaailman omaava tyttö, joka päätyy tuollaiseksi yön ruususeksi.

By |2016-03-02T14:04:31+02:0004.04.2013|Kritiikit|0 Comments

The Host (2013)

Twilight-kirjasarjan kynäilleen Stephanie Meyerin libidoa ei näemmä tyydyttynyt tukahdetun seksuaalisuutensa purkamisesta ideaköyhäksi vampyyrifantasiaksi, vaan hänen piti jatkaa elämäntyötään esitellen omituisia seksikuvitelmiaan, tällä kertaa sci-fin muodossa. The Hostin tekijäjoukossa on lupaavia nimiä - 90-luvun parhaimpiin tieteisfantasioihin lukeutuvan Gattacan ohjannut Andrew Niccol ohjasi ja käsikirjoitti Meyerin kirjan pohjalta, ja pääosassa on Joe Wrightin teoksista uransa käynnistänyt yleensä erinomainen Saoirse Ronan. Valitettavasti väitettiinhän David Sladeakin hyväksi kauhuohjaajaksi ennen Twilight - Epäilystä.

By |2015-01-18T20:46:47+02:0028.03.2013|Kritiikit|0 Comments

Helsinki Cine Aasia 2013

Helsinki Cine Aasia -elokuvafestivaali järjestettiin historian ensimmäisen kerran 14.-17.3.2013. Sen tarjonta koostui uudesta aasialaisesta elokuvasta. Uudelle festivaalille oli tarvetta muutoin melko ankeassa Suomen elokuvakeväässä. Juurikin festivaalin ajankohta sekä tarjonta olivat tarvittava piristysruiske, jota Helsingin festariskene kaipasi. Kävin katsomassa muutaman elokuvan verran, mistä festarissa oikein oli kyse.

By |2016-04-20T11:44:58+03:0021.03.2013|Festivaalit|0 Comments

The Deep Blue Sea (2011)

Kun yksi sana erottaa Terencen Daviesin ohjaaman teoksen Renny Harlinin hai-elokuvasta, on parempi puhua The Deep Blue Seasta sen suomenkielisellä nimellä Syvänsininen meri. Elokuva pohjautuuTerence Rattiganin maaliskuussa 1952 ensiesityksensä saaneeseen näytelmään, josta Davies teki mukaelman ja ohjasi koskettavan tuotoksen. Syvänsininen meri on 1950-luvun Englantiin sijoittuva melodraama. Keskiössä on Hester Collyer, korkeimman oikeuden tuomarin kaunis vaimo. Elokuva alkaa Hesterin itsemurhayrityksellä. Muun muassa rakkaus ja omat teot painavat naisen mieltä ja hän haluaa päättää elämänsä. Jos Hester onnistuisi, mitään tarinaa ei olisi kerrottavana.

By |2015-01-18T20:53:22+02:0014.03.2013|Kritiikit|0 Comments
Go to Top