Night Visions 2020: The New (Ab)Normal
Night Visions järjestettiin koronavuonnakin, ja Laajakuvan raportissa käsittelyssä terävää psykologista kauhua, Odinin märkä pieru, mekaaninen tyrannosaurus ja Christopher Doylen kuvausta.
Suomi 100 – Sika säkissä
WHS-teatterin itsenäisyyspäivän yllätyselokuvajuhlat kokosivat kasaan varteenotettavan nipun Suomea käsitteleviä elokuvia laajalla skaalalla, jonka kirjoon mahtui niin sotatoimia, kansankomediaa, elintasoseikkailua Ruotsissa, alapäähuumorista ammentavaa findietä, valtakuntamme ykköskirjailijaa Hollywoodin silmin, ääriharvinaista vasemmistopropagandaa kuin myös Lauri Törni.
Iron Horsemen (1994)
Iron Horsemen on kovin vaikea arvioitava. Se on ehdottomasti kuriositeetti. Toista samanlaista ei ole. Sen huumori on eittämättä täynnä sisäpiirivitsejä, joita allekirjoittanut tuskin edes tajusi. Kokonaisuus on kuin kaurismäkeläinen filmi mikä-mikä-maasta.
Warwickin kruununjalokivet – Leprechaun-elokuvasarjan kolmijakoisuudesta
Warwick Davisin rakkaalla lapsella on monta kasvoa ja jokainen on omalla tavallaan ruma.
Mies joka loi kauhua; Wes Cravenille
Olkoon tämä pelkän muistokirjoituksen sijaan viimeinen hurraa-huutoni miehelle, jonka vaikutus kauhuelokuvaan on niin paljon enemmän kuin hänen ohjaustöidensä summa.
Lisbon Story (1994)
Kun ottaa huomioon, että elokuvan päähenkilön, Euroopan halki matkaa taittavan äänittäjä Philip Winterin (Rüdgier Vogler) alluranpunainen Toyota Corolla pirstaloituu juuri Portugalin rajalla, voi sanoa, että kaikki ei ala hyvin. Sitä paitsi hänen vasen jalkansa on murtunut. Syyksi hän myöhemmin ilmoittaa, että on noussut väärällä jalalla sängystä, ja se osuu hyvin yhteen kaiken muun kanssa. Kaiken lisäksi hän on mämmikoura ja epäonnenvaris: rengas on osunut tiellä lojuvaan naulaan ja puhjennut, mutta vielä enemmän: Winter on siirtäessään renkaita tönäissyt vahingossa kaiteen päälle jättämäänsä ainoaa vararengastaan; se on vierinyt mereen.
Helsingin lyhytelokuvafestivaalit 2013
Jukka Kärkkäisen (Kovasikajuttu) ja Teemu Nikin (3 Simoa) koostaman sekä esittelemän, Elokuvateatteri Orionissa pidetyn näytöksen ohjelmisto ei pohjautunut itse festivaalien historiaan. Elokuvat ovat valittu edustamaan kotimaista roskaestetiikkaa, joskaan varsinaista roskaisuutta ei sanan varsinaisessa merkityksessä esiinny kuin yhdessä elokuvassa. Puhuisin ennemmin mustista komedioista, jotka pyrkivät kukin tavallaan hylkäämään säädyllisen ja kunnollisen elokuvanteon rajat. Mahdollisimman korkea loukkaavuusaste on tässä yhteydessä merkittävä ansio. Esiintyjät itse virittivät yleisöä vastaanottavaiseen tilaan yrittämällä oksentaa ämpäreihin valkokankaan edessä.
Einstein’s Brain (1994)
Ah soo… have you seen… Einstein brain?” kysyy rillipäinen, pulska ja kikkaratukkainen japanilaismies yhä uudestaan ja uudestaan pahaa aavistamattomilta yhdysvaltalaisilta yhdessä absurdeimmista hyvänmielenelokuvista, Einstein’s Brainissa. Kysymyksen kohteeksi joutuvat niin lääkärit, lääketieteenopiskelijat kuin vastaan kaduilla tulevat sivullisetkin, jotka mies kohtaa matkallaan halki Yhdysvaltojen. Perässä askeltaa kärsivällisen näköinen nainen, miehen opas hänen pitkällä matkallaan – hänen mukanaan lävitse Amerikan vaeltava tulkki.