Jos Safe jotain kuvaa, niin se kuvaa vaikeaa yritystä tehdä selkoa kohdatusta tuntemattomasta. Jos totuus paljastuu tai jos elokuvan redusoi yhteen selitysmalliin, elokuvaa ei enää sen jälkeen ole, tai ainakin elokuva menettää identiteetin, jota sen poikkeuksellinen kuva- ja äänikerronta ovat johdonmukaisesti luoneet.
Olaf Ittenbachin varhaisessa episodielokuvassa on enemmän sisälmyksiä kuin sielua.
Halloweenin ratoksi olen koonnut epäonnisen kolmentoista lyhärin verran suosikkejani kauhuanimaation [...]
Italialaisen kauhun ja goren mestari Lucio Fulci ei myöhemmillä töillään ole saavuttanut yhtä varauksetonta ylistystä fanikunnaltaan kuin kulta-aikoinaan. Ohjaajan töistä tuntui kadonneen intohimo syvempään tai sanomallisempaan ilmaisuun ja teosten kokonaisuus alkoi sirpaloitua enemmän yksittäisen goren ja tissien esittelyyn. Vuonna 1990 valmistunut A Cat in the Brain on kursailemattomasti juuri tätä, mutta sisältää samalla kevyttä metatason leikittelyä ohjaajaltaan, joka tällä kertaa esiintyy pääosassa omana itsenään.
Full Moon Features on Charles Bandin vuonna 1989 perustama itsenäinen ”suoraan videolle” -tuotantoyhtiö, jonka pääsääntöinen elokuvatarjonta koostuu kauhusta ja tieteisfilmeistä. Firman leivissä ovat työskennelleet muun muassa sellaiset nimet kuin Stuart Gordon, Jeffrey Combs sekä Lance Henriksen. Yhtiötä voisi verrata vaikkapa Tromaan, koska molempien riippumattomuus isommista yrityksistä on lopulta toiminut heille eduksi, tarjoten vankemman fanikunnan sekä mahdollisuuden toteuttaa itseään villimmin.
Ralf König ei ole välttämättä Tom of Finlandin veroinen kansainvälinen homoseksuaalisuuden symboli. König, joka tarkoittaa kuningasta, on siitä huolimatta yksi menestyneimpiä ja tunnetuimpia saksalaisia sarjakuvataiteilijoita, mikä on huikea saavutus ottaen huomioon, että hän on kolmen vuosikymmenen ajan käsitellyt sarjakuvissaan pääasiallisesti homomiesten elämien ylä- ja alamäkiä. Neljä näistä sarjakuvista on saanut elokuvaversion: Vapautunut mies, Tappajakondomi, Kuin kanit konsanaan ja Lisistrata.
Koska 90-luvun alku oli lapsuuden parasta aikaa, aloitetaan se nuorison parissa ja tyttökoulusta, johon päästään ohjaaja Shun Nakaharan kanssa sympaattisessa The Cherry Orchardissa (Sakura no Sono, 1990). Vuoden tärkein tapahtuma on ovella ja kuten tapana on, mikään ei ota onnistuakseen, kun hermostuneet teinit hakevat omaa paikkaansa. Samana vuonna ilmestynyt Jun Ichikawan ohjaama Tugumi jatkaa tarkemmin henkilöityen monella tavalla sairaan tytön rikkinäiseen elämään. Ulkopuolisen kertojan ansiosta tapahtumat pidetään suuripiirteisempinä, mikä antaa tarvittavaa aikaa kehittyvälle tarinalle.
Tuoteseloste voisi kuulua näin: David Mametin ohjaama ja käsikirjoittama Murharyhmä (1991) on miehinen tarina vähemmistökokemuksesta nykypäivän Amerikassa ja ihmisluonnon taipumuksesta käpertyä sisäänpäin rasituksen alla.
