VLMedian halloween-kauhut
Loka-marraskuu on sateisten ilmojen, harmaan taivaan, aikaisin mailleen painuvan auringon ja kuolevan luonnon puolesta erityisen otollista aikaa ihmismielen synkemmän puolen tutkimiseen televisioruudun läpi.
Petoa etsimässä – Laajakuvan pieni suuri isojalkakatsaus, osa III
Karvaturrin metsästys jatkuu hetkellisesti Hollywoodissa asti.
Valoa juhlayön pimeyteen – mitä tapittaa pukkia odotellessa?
Älä syö punaista lunta! Laajakuvan joulukauhuartikkelissa joulupukki puree ja lyö.
Tsukamoto: Killing / Haze / Denchu-Kozo
Kolme loistavaa ja/tai piinaavaa elokuvaa japanilaisen kulttielokuvan mestarilta.
Rampage (1987)
Manaajan (1973) ja Bugin (2006) tekijä hallitsee shokkikeinot, mutta ulkoisilla keinoilla hän asettaa katsojaan sisäisiä epäilyksen ja uudelleen arvioinnin pyörremyrskyjä.
Street Trash (1987)
Meininki huokuu 80-luvun rumaa estetiikkaa, kun tapahtumien miljööksi valikoitunut slummi ja kaatopaikka ovat täynnä graffiteja. Slummi tarjoa muutenkin autenttisen oloisen kokemuksen kurkistaa puliukkojen elämäntapaan. Nämä juopottelijat sopivat maisemaan kuin paska pönttöön.
Törkytoimittajan matkassa – kohtaaminen Ruggero Deodaton kanssa
Monsieur Cannibal; tai, kuinka kokata päivällinen torsoksi jääneestä haastattelumateriaalista
Tohtori P. ja naiset
Jokainen tuntee varmasti vähintään nimikkohahmon takia John McTiernanin Predatorin vuodelta 1987. Arnold Schwarzenegger ja erinäiset macho-kumppanit taistelevat häiveasulla varustautunutta ulkoavaruudesta saapunutta metsästäjää vastaan viidakossa. En koskaan ole ymmärtänyt elokuvan viehätystä. Toimintaelokuvana se on usein vähän tylsä, eikä näkymättömän saalistajan uhka tunnu erityisen jännittävältä. Suurimpana asiana mieleeni on kuitenkin jäänyt tapa, millä se esittää henkilöhahmonsa. Uskoin pitkään, että kyseessä on vain perinteistä, tylsää macho-erotiikkaa, mutta ajateltuani tätä yhä enemmän, olen tullut yhteen, mahdollisesti täysin pähkähulluun loppupäätelmään: Predator on 80-luvun paras epäonnistunut ultra-feministinen toimintaelokuva.