Pekka & Pätkä ja tuplajättipotti (1985)
Porin eksploitaatioguru Visa Mäkisen huikea visio ei naurata alkuunkaan.
Porin eksploitaatioguru Visa Mäkisen huikea visio ei naurata alkuunkaan.
Viisi vuotta täyttänyttä Cinemadromea vietettiin jälleen Tampereen Arthouse Cinema Niagarassa 13.–14.11.2015.
Sotagenren edustajana Tule ja katso on terävästi välkkyvä sirpale lajissa, jonka tyypilliset edustajat ovat kuvanneet ihmiskunnan historian pahimman katastrofin viihdeteollisuuden ehdoilla. Tule ja katso on brutaali ja julma kertomus, katsomiskokemuksena puhdistava, katarttinen.
Moi, un noir on klassikko, jolla on tietysti oma paikkansa elokuvahistoriassa artifaktina ja maantieteellisenäkin esineenä, todisteena. Niin sanotun etnografisen elokuvan saralla se on suunnannäyttäjä ja toimi myös lähtölaukauksena afrikkalaisen elokuvakulttuurin kehitykselle tulevina vuosikymmeninä. Sen henkinen vaikutus on nähtävissä esimerkiksi Djibril Diop Mambétyn erinomaisessa maagisen realismin merkkiteoksessa Touki bouki (1971).
Nostalgianhuuruista tyylikkyyttä huokuvien kostoelokuvien aikakausi on tässä ja nyt. Tällä vuosikymmenellä. Sen kuninkaaksi nostettiin harrastajien keskuudessa jo lähes yksimielisesti pari vuotta sitten ilmestynyt Nicolas Winding Refnin Drive. Sen lisäksi William Friedkinin vuosiksi unohdettu Elää ja kuolla L.A.:ssa (1985) on yhtäkkiä taas kovinta ikinä.
Uudelleen syttynyt rakkaus 80-luvun neonväreihin, huipputyylikkyyteen ja väkivaltaan väkivallan vuoksi on ollut jo vuosia nousemassa yhdeksi isoimmista trendeistä, elokuvissa, videopeleissä ja musiikissa, ja näiden yhdistelmissä.
Yukio Mishima (1925-1970) on vaikea, häilyvä ja monimutkainen hahmo selittää. Mishimaan liittyvät faktat tuntuvat jokainen itsessään ristiriitaisilta ja istuvat hämmentävällä tavalla henkilöön itseensä. Jokainen persoonallinen piirre tuntuu vain itsenäiseltä kuorelta, joka peittää seuraavaa. Kuorien yhteyden pystyy hahmottelemaan ja näkemään, mutta itsessään henkilön saattaa vain aistia kaiken alla. Laveasti kuvaillen häntä voisi kutsua sinänsä modernistisen tyypilliseksi ja värikkääksi kirjailijahahmoksi, jonka julkisen shokeeraavaan ja provosoivaan puoleen samalla sekoittui yksityisen ja syvällisen hahmon ristiriitainen, pohjalla pulppuillut persoona, joka samalla sekä selitti julkisuudessa esiintynyttä henkilöä että monimutkaisti tätä huomattavasti. Tässä yhteydessä tätä tarkempi kuvaus tuntuu vaaralliselta ja kaikessa tulkinnallisuudessaan epäreilulta. Elokuva Mishima: A Life in Four Chapters muotoilee täydellisen kuvan kyseisestä henkilöstä.
Elokuva sijoittuu siihen lyhyeen ajanjaksoon jolloin nationalistisen Kuomintangin joukot eivät taistelleet kommunistien kanssa, vaan nämä kaksi yhdistivät hetkeksi voimansa maahan tunkeutuvia japanilaisia vastaan.