David Holzman’s Diary (1967)

Jim McBriden ohjaama mokumentti ei ole oikeastaan muuta kuin 60-luvulla tehty lavastettu videoblogi, jonka tarkoitus on tarkkailla, miten lähellä toisiaan dokumenttielokuva ja fiktio voivat olla. Kuitenkin nykyisin sosiaalisen median, pääasiassa YouTuben ja Facebookin, yleistymisen myötä David Holzman’s Diary on jopa ajankohtaisempi kuin ilmestyessään, vaikkakin hieman eri syystä.

Vuoden 2013 parhaat elokuvat, osa 2

Mitä John Carpenter on todella halunnut ilmaista They Liven kohtauksella, jossa Roddy Piper ja Keith David mätkivät toisiaan turpaan yli viisi minuuttia, koska David ei suostu laittamaan aurinkolaseja silmilleen? Filosofian Elvikseksikin tituleerattu Slavoj Žižek jatkaa The Pervert’s Guide to Cineman jalanjäljissä ja tarjoaa muun muassa tälle tappelulle omaperäisen tulkintansa. Hänen toinen yhteistyönsä ohjaaja Sophie Fiennesin kanssa, The Pervert’s Guide to Ideology, käsittelee nimensä mukaisesti ideologiaa yhdistävänä teemana elokuville, jotka vaihtelevat Taksikuskin ja Tappajahain kaltaisista kaanonteoksista John Frankenheimerin Secondsin edustamiin kummajaisiin sekä toisen maailmansodan aikaiseen propagandaan. Näkökulma ei rajoitu vain seitsemänteen taiteeseen: osansa saavat myös muun muassa nykykapitalismi, 1900-luvun sosialismi, Beethovenin Oodi ilolle sekä Kinder-muna.

Myytti vie, myytti tuo

Istuimme taannoin ihan miesporukassa suomalaisen dokumenttielokuvan pressinäytöksen jälkeen kahvilassa ja elokuvasivistyneinä pohdimme, miksi myytit ja perinne kiinnostavat joitakin nuoria niin paljon, että he ovat valmiita muuttamaan elämäntyylinsä ja elämänympäristönsä tätä Lue lisää

Tuhat kertaa hyvää yötä (2013)

Kuvakäsikirjoituksen Alankomaissa tapaamme draaman noloimman keinon: puolilähikuvien ylikäytön sekä arvaamattoman väsyttävästi toimivan leikkauksen ihmisnaamasta ihmisnaamaan. Harvoin ihmisnaamassa riittää voimia herättämään innostusta, ja vain harvoin ohjaaja ja kameramies osaavat päästä näyttelijöiden minään tätä tietä: uhkarohkea yritys on useimmin epäonnistunut (esimerkkejä on liian monta niistä tässä yhtäkään mainitakseni) kuin onnistunut (Faces, Jeanne D’Arcin kärsimys, Persona, Sátántangó, tai uusista vaikka ei aivan samaa luokkaa kuin edelliset edustava Free Ranges vain joitakin tunnetuimmista mainitakseni), mutta kun se on onnistunut, on se voinut paljastaa meille jotakin kopioimatonta: tunteen suoran palon elämän hullussa liekissä porautuen olemassaolon helvettiin ja heittäen sen kankaalle kuin totuuden suoraan päin silmiä.

Kuvankäsittelijä Peter Jackson & The Beatles: Get Back (2021)

Peter Jackson tuo Beatles-knoppitietoa mikkihiirikanavalle mielenkiintoisen restaurointiprosessin avulla.