A Cat in the Brain (1990)

Italialaisen kauhun ja goren mestari Lucio Fulci ei myöhemmillä töillään ole saavuttanut yhtä varauksetonta ylistystä fanikunnaltaan kuin kulta-aikoinaan. Ohjaajan töistä tuntui kadonneen intohimo syvempään tai sanomallisempaan ilmaisuun ja teosten kokonaisuus alkoi sirpaloitua enemmän yksittäisen goren ja tissien esittelyyn. Vuonna 1990 valmistunut A Cat in the Brain on kursailemattomasti juuri tätä, mutta sisältää samalla kevyttä metatason leikittelyä ohjaajaltaan, joka tällä kertaa esiintyy pääosassa omana itsenään.

Come Out and Play (2012)

Kauhuelokuvien uusintaversioita on viime vuosina tullut pilvin pimein. En näe yleensä mitään syytä, miksi jokin elokuva tulisi filmata uudestaan. Suurimmaksi osaksi näiden uusintaversioiden tarkoitus on ollut ottaa rahat tyhmiltä pois. Oikeasti hyvät ja tarpeelliset uusintalämmittelyt ovat olleet harvassa. Niitäkin tietysti on, mutta Come Out and Play ei ole sellainen. Sen lähtökohdat ovat jo mahdollisimman huonot, sillä Narciso Ibáñez Serradorin ohjaama alkuperäinen versio, Who Can Kill a Child?, on yksi espanjalaisen kauhun tärkeimpiä ja ajatuksia herättävimpiä teoksia.

StageFright (1987)

1980-luvun lopulla italialainen kauhuelokuva teki hidasta, mutta varmaa kuolemaa. Amerikkalainen slasher-aligenre oli ottanut suuria vaikutteita italialaisista giallo-elokuvista, eikä italialaisilta riittänyt rahkeita vastata tähän uuteen hittigenreen tiettyjä suuremman budjetin poikkeuksia lukuun ottamatta, joihin lukeutuu esimerkiksi Lamberto Bavan mainio Demons. Vuonna 1987 kuitenkin Michele Soavi, tässä vaiheessa Joe D’Amaton ja Dario Argenton kanssa työskennellyt käsikirjoittaja/näyttelijä/ohjaaja sai tilaisuuden tehdä esikoisohjauksensa. Syntyi Suomessa hilpeästi nimetty Mielisairaalan massamurhaaja, eli StageFright. Se jäi historiankirjoihin ainoana merkittävänä yrityksenä italialaiselta elokuvateollisuudelta paitsi ottaa suuresti vaikutteita slasherista, myös tehdä vastaisku sen ytimeen pelkän halvan matkimisen sijasta.