Maa: Meksiko
Genre: draama
Ohjaus: Emilio Fernández
Käsikirjoitus: Neftali Beltrán, Emilio Fernández
Kuvaus: Alex Phillips
Leikkaus: Jorge Bustos
Sävellys: Antonio Díaz Conde
Näyttelijät: Rossana Podestà, Crox Alvarado, Armando Silvestre, Guillermo Cramer, Carlos Riquelme, Margarito Luna, Atmando Velasco
Siluettimaiset kuvat vuoresta merenrannalla pudoten aaltoihin, meren alati jylläävä kuohu ja pauhke, kyläpahasen olemassaolo ja kaikki sen tarjoamat paheet tuolla jossain kaukana… Tähän eristysmäiseen ja avaraan miljööseen Emilio Fernández sijoittaa kolmiodraamansa: uhkea ja povekas Rossana (Rossana Podestà) on kyläpahasen halutuin nainen. Hän on seksipakkaus, jolle Aither on antanut jumalattaren ulkokuoren, mutta joka on siunattu Botticellin Venuksen mehevyydellä sekä Picasson naisten madonnamaisella hedelmällisyydellä, mutta myös korkean moraalin käsityksellä. Hän kuuluu yksin miehelleen Antoniolle (Crox Alvaro) ja hyppää veteen kuin riisuen tuhansilta jumalattarilta heidän vapautensa. Hänen ympärilleen koko elokuvan köysi kiristyy kuin löytäen viimein kaupungin viimeisen kaulan.
Antonion paras ystävä José Luis (Armando Silvestre) karkaa vankilasta ja ilmestyy heidän elämäänsä hieman kuin kolmas pyörä Zygmunt Malanowicz yhdeksän vuotta myöhemmin Roman Polańskin debyyttissä Veitsi vedessä, mutta ei alkuunkaan yhtä julkeasti. Antonio lupautuu suojelemaan ystäväänsä Rossanan epäluuloista huolimatta. Rossana ennustaa José Luisin tuovan vain pahaa heidän paratiisimaiseen onneensa.
Tämän profetian jälkeen Antonio alkaa totta tosiaan alkoholisoitua, muuttuu väkivaltaiseksi ja pian myös sivuuttaa elinkeinonsa sienien kerääjänä. Kaikki tämä on omiaan vähentämään kunnioitusta Rossanan silmissä. Lopulta rakkaus murtuu. Antonio menettää järkensä ja muuttuu vainoharhaiseksi mustasukkaisuudesta kuin Teuvo Tulion elokuvien Levoton veri tai Mustasukkaisuus meksikolaisessa negatiivissa. Alkaa miesten välinen mätkintä. Antonio koittaa kaupata ideologiaansa vaimostaan Rossanasta hutsuna, joka on langennut parhaalle ystävälleen, ja käyttää tähän nyrkkejään kuin raivo härkä konsanaan.
Jos pelastava lurjuksen kumoonlyönti on saanut Rossanan myymään viimein kaiken kunnioituksensa José Luiselle keskellä kyläpahasta, niin vasta tämän maskuliinisen alfauroksen kovan kropan näkeminen alastomana mortteloimassa merenrannalla, saa Rossanan intohimon liekin syttymään, sen sijaan että hän lankeaisi yhä verkkoaan punovalle löysemmälle miehelle. Tämä ei tarkoita, että Rossana olisi alkuunkaan se, mitä hänen dekantoitunut miehensä hänessä näkee. Mikael Enckell analysoi:
“Alkukuvat luonnehtivat heti tilanteen. Ensimmäinen mies istuu rannalla pienenä kuin kääpiö suhteessa katsomiinsa vyöryviin aaltoihin. Kameran huimaava keinahdus nostaa katseen naiseen, joka juoksee yli korkeiden rantakallioiden, sitten hän kiitää rantaviivaa pitkin miehen seuraamana. Kahden lähekkäisen luodon välistä tunkeutuvat aallot edustavat yhdyntää.
Verkko sopii puhtaana elokuvana valaisemaan muodon ja sisällön suhdetta. Kinematograafista “puhtautta” tähdentää vuorosanojen ja kirjallisen aineksen vähyys. Mikäli sanoja käytetään, ne valaisevat tapahtumia symbolisesti realistisen merkityksensä ohella. ‘Kylässä ei ole yksikään syytön.’ Tämä myymäläapulaisen repliikki viittaa päähenkilöiden sijaiskärsimykseen.”
Meksikolaismiljöö tyyliteltyine poeettis-esteettisine kuvineen tuo hieman mieleen Luis Buñuelin meksikolaisten elokuvien atmosfäärit: joskin Fernández ei käytä tässä elokuvassa dialogia yhtä paljon kuin tuolloinen maanmiehensä. Susannassa valheet ovat naisen parfyymia ja heikkous vain yksi ansa lisää. La Redissa puolestaan Rossanan korkeasta moraalista ja houkutusten kieltäytymisestä huolimatta rakkaus viskaa sen keskushahmot melodramatiikaksi yltyvään kuohuntaan. Kumpaakin elokuvaa yhdistää lähestyvän katastrofin huojuva varjo. Joskin toisin kuin Fernández, Buñuel kieltäytyy kokonaan kauniista kuvista keskittäen elokuvansa lähes yksinomaan kolkompiin studiomiljöihin.
Kohtaus, jossa Rossana vertailee kahden miehen kasvoja on paitsi tekniseltä toteutukseltaan hieno, mutta myös hahmojen sisäisiä nyansseja ja tunteissa tapahtuvia muutoksia hienovaraisesti luotaava: On kuin Rossana laittaisi itsensä huolimattomasti valinnan eteen, ja itse asiassa hän tekee niin. Tässä tapauksessa, asettaessaan itsensä valintaan, jossa vertailee kahta miestä ja punnitsee kenties rakkauttaan ja intohimojaan, hän ei voi muuta kuin valita väärin. Sillä aina kun ihminen valitsee tai joutuu valitsemaan, on valinta oleva väärä. Tässäkin tapauksessa se laukaisee katastrofin.
Elokuvan jälkipuolisko kertoo myös siitä, että nainen lankeaa aina enemmän suuremmalle, fyysisesti paremmannäköiselle miehelle huolimatta omista moraalisista vakaumuksistaan ja että rumempi, pienempi ja tässä tapauksessa henkisesti hauraampi jää ilman. Seksuaalisia nautintoja ei olla jaettu maailmaan tasa-arvoisesti: Jotkut saavat elämänsä aikana vain yhden tai kahden kerran pesää, kun jotkut taas tekevät sen monta kertaa päivässä. Ja pesän saaminen on nautinnoista suurin, joten voi myös päätellä, ettei onneakaan olla tähän maailmaan tasaisesti levitelty. Ehkä jotain tämän tapaista aavistaa myös rempsahtanut aviomies, kun löytää viimein Rossanan hänen parhaan ystävän kanssa rannalta: Pelkästään Rossanan katse José Luisin vedestä kohoavaan vartaloa päin paljastaa jo hieman raamatullisesti sen, mihin ollaan matkalla. Tämä syöksee Antonion raivohulluun mustasukkaisuuteen.