White Bird in a Blizzard perustuu Laura Kasischken romaaniin. Kyseessä oleva Gregg Arakin uutukainen jakaa mielipiteeni kahtia juurikin tästä syystä. Tavallaan pidän elokuvasta, toisaalta en. Ohjaajalle tyypilliset perusasiat ovat havaittavissa, mutta huomaan kuitenkin, ettei Araki ole itse ollut vastuussa täysin elokuvan tarinasta – tämä on havaittavissa dialogista ja juonenkuljetuksesta noin ylipäätään.
Modernin arkkitehtuurin merkkipaaluja, Suomen betoniostareita, koristavat parhaillaan julisteet, joissa kerrotaan John Wickistä yksi asia: “Don’t set him off.” Yksinkertaisen mainoskampanjan tavoitteena tuntuu olevan se, että kuluttajille tehdään selväksi, että Keanu Reevesin esittämä nimikkohahmo on “kova äijä”. Kerrankin mainoskampanja tuntuu oikeasti kuvastavan elokuvaa ainakin tarinallisen sisällön osalta, sillä jos stunttimieskaksikko David Leitchin ja Chad Stahelskin ohjaaman toimintaelokuvan juonta pitäisi jollain sanalla kuvailla, se olisi “pelkistetty”.
Margaret Wise Brownin vuoden 1942 lastenkirjaklassikossa Pupu etsii omaa kotia jänispentu lähtee äidiltään karkuun. Äiti kuitenkin varoittaa lastaan ennen pakoa – “Jos läksit, lähden perääsi.” Vuonna 2014 J-P Valkeapää tuntuu elokuvallaan He ovat paenneet kysyvän, mitä karanneelle tapahtuu, kun äitiä ei kiinnosta?
Ympäripyöreys oikeasti olemassa olevien ongelmien kustannuksella on katsojan ajan tuhlaamista.
The Rover alkaa johdannolla, tekstirivillä, kuin sotkuinen genre-elokuva, tai kesken jäänyt sotkuinen genre-elokuva, joka jälkeenpäin leikkauspöydällä on yritetty pelastaa antamalla sille selkeämmät raamit: ”Australia, kymmenen vuotta romahduksen jälkeen.”
Halu vaikuttaa maailman tulevaisuuteen ja tuska elämän esiripun sulkeutumisesta parin vuosikymmenen päässä odottavaan ekokatastrofien sarjaan eivät johda oikosulkuun, vaan siihen, että eräs yö kolmikko ajaa lannoitepommia kantavan veneen padon kylkeen ja räjäyttää valliin reiän.
Wanha Jokela on 1930-luvulta asti toiminut Suomen vanhin hotelli-ravintola, jota moni sen asiakas pitää Joensuun sieluna. Sen lavoilla on käynyt esiintymässä taiteilijoita Olavi Virrasta Ismo Alankoon, paikallisista trubaduureista runoilijoihin.
Animaatioelokuvilla on leimallinen maine lastenelokuvina. Koska niitä raahautuvat teattereihin katsomaan lasten lisäksi myös näiden vanhemmat, ryyditetään rainoja aikuiseen makuun tähdätyllä huumorilla. Nykyään esimerkiksi DreamWorks on rakentanut koko brändinsä joka suuntaan paisuilevasti säntäilevän digianimaation ja äkkiväärien viittausten tasapainottamisen varaan. Näiden elementtien yhdistelmästä syntyy markkinointinimitys “koko perheen elokuva”, joka operoi enemmän tai vähemmän “jokaiselle jotakin” -periaatteella.
