Jos Safe jotain kuvaa, niin se kuvaa vaikeaa yritystä tehdä selkoa kohdatusta tuntemattomasta. Jos totuus paljastuu tai jos elokuvan redusoi yhteen selitysmalliin, elokuvaa ei enää sen jälkeen ole, tai ainakin elokuva menettää identiteetin, jota sen poikkeuksellinen kuva- ja äänikerronta ovat johdonmukaisesti luoneet.
Hongkong + giallo on erikoinen eikä koko kestonsa ajan toimiva yhdistelmä, tosin hyvin harvassa giallossa puolialaston murhaaja jahtaa katanalla varustautunutta naista käytävällä työntäen samalla itse jättimäistä 7UP-automaattia kohti vääjäämätöntä tuhoaan.
Setätoiminnasta nauttivat nykyään eniten ihmiset, jotka voivat samaistua päähenkilöiden ongelmiin. 40-vuotiaalla Kaarle Katsojalla on ehkä itselläänkin vaikeuksia puhua tyttärelleen, joten on tyydyttävää nähdä kova äijä yrittämässä tehdä samaa.
Ajatellaan, että keski-ikäistynyt Riku Rikas, jonka kohtalo on päätyä Charles Foster Kaneksi ja jonka äitisuhde on Norman Batesin luokkaa, rakastuu Rocky-elokuviin, etenkin siihen kylmän sodan propagandaan, jossa Amerikka kohtaa Neuvostoliiton.
Sandran kamppailu ei ole luokkasotaa, vaan luokallisten sotaa oikeuksiensa puolesta, oikeuksien joita ei ole olemassa.
The Strange Little Cat ei voisi kaikessa teoreettisuudessaan olla muuta kuin elokuva. Tämä on jo itsessään saavutus, joka tekee filmistä useamman katselukerran arvoisen.
The Guest on hieno elokuva myös siksi, että se yllyttää, niin kuin hyvä elokuvakritiikki, palaamaan teoksen tyylillisten esikuvien pariin ja löytämään ne uudelleen.
Seniori Martin Scorsese oli itselleni, kuten luulen sen olleen monelle toisellekin 90-luvulla syntyneelle nykyiselle filmivillelle, erityisen tärkeä henkilö elokuvaharrastuksen alussa Aki Kaurismäen, Sergio Leonen ja Quentin Tarantinon ohella. Näistä vain kaksi ovat pysyneet elossa.
