La Pointe-Courte (1955)
Mielestäni taitaviin elokuvantekijöihin, kuten kirjailijoihinkin ja maalareihin pätee ajatus siitä, että he tekevät lopulta vain yhden teoksen ja kaikki siitä on aistittavissa jo heidän ensimmäisessä työssään.
Salesman (1968)
Mistä muusta kaikki tämä voi kertoa kuin salakavalasti lähestyvästä burn outista, myyntityöpaineiden, väsymyksen ja stressin tiivistymisestä puhkeavaan hulluuteen ja saman asian yksitoikkoiseen kiertelyyn? Elämä jonka päämääräksi on asetettu vain rahan takominen on lähempänä kuolemaa kuin elämää.
Maggie (2015)
Useimmiten elokuvissa kuollutta lasta glamorisoidaan ja nostetaan jalustalle sen sisäisessä kuvakielessä, kun todellinen uhri, vanhempi, joka on yhä täällä, ja hänen tuskansa, jatkavat niin paljon syvemmälle kuin yhteen itkukohtaukseen lapsen hautajaisissa.
German Angst (2015)
Joukkorahoitus on hieno keksintö, mutta rahansa voisi sijoittaa johonkin parempaan hankkeeseen.
I Am Thor (2015)
Käppähevin kuninkaisiin lukeutuvasta Jon Mikl Thorista kertova I Am Thor esittelee katsojalleen kuuttakymppiä lähestyvän muskelimiehen, joka elättelee toiveita menestyvän rock-tähden ja mediapersoonan urasta.
Petra von Kantin katkerat kyyneleet (1972)
Elämän ja teatterin suhde on ikiaikainen ykseys taiteessa, ja hyvin harva tekijä on kyennyt käsittelemään näin suurta aihetta yhtä syvällisesti ja tarkkanäköisesti kuin Fassbinder.
Lumiauramies (2014)
Teos on synkkyyden rinnalla samanaikaisesti leikkisä, hilpeä ja siten viihdyttävä ja koukuttava viimeiseen hengenvetoon.
Hunchback of the Morgue (1973)
Hunchback of the Morgue on määrätietoinen sekoitus yliampuvaa tunteiden kosiskelua, splatteria sekä goottilaista kauhua.