Maa: Ranska
Genre: Melodraama, komedia, elämäkerta
Ohjaus: Serge Gainsbourg
Käsikirjoitus: Serge Gainsbourg
Kuvaus: Willy Kurant
Leikkaus: Babeth Si Ramdane
Sävellys: Serge Gainsbourg
Näyttelijät: Serge Gainsbourg, Charlotte Gainsbourg
Serge Gainsbourgia pidetään yleisesti yhtenä merkittävimmistä ranskalaisista muusikoista, erityisesti leikittelevien, usein pikkutuhmien sanoitustensa takia, eikä miehellä ollut vaikeuksia valloittaa musiikin alalajeja laidasta laitaan. Ranskassa hän on kansallissankarin asemassa. 80-luvulla, kun elämä oli jo kääntymässä ehtoopuolelle, hän oli televisio-ohjelmien vakikasvo, esiintyen usein humalassa pitkälle edenneen alkoholisminsa takia. Päihtymystilansa lisäksi Gainsbourg shokeerasi muun muassa sanomalla Whitney Houstonille haluavansa panna tätä, polttamalla seteleitä ja käyttäytymällä kuin kliseinen rappiotaitelija.
Muusikon uransa lisäksi Gainsbourg ohjasi useita elokuvia ja vuonna 1986 ilmestynyt Charlotte for Ever käsittelee tuskallisen ilmiselvästi hänen omaa sen hetkistä elämäänsä ja suhdetta 15-vuotiaaseen Charlotte-tyttäreen. Stan (Serge) on parhaat päivänsä nähnyt käsikirjoittaja, joka on menettänyt auto-onnettomuudessa vaimonsa lisäksi luovat kykynsä. Ilmiselvä viittaus Jane Birkiniin, Charlotte Gainsbourgin äitiin. Charlotte (Charlotte) inhoaa isäänsä tämän käytöksen vuoksi, mutta rakastaa siitä huolimatta, onhan hän isä. Nämä kaksi haahuilevat saippuaoopperamaisesti valaistussa överin mahtipontisessa ja kolkossa asunnossa. Serge juo, rypee itsesyytöksessä, kourii nuoria tyttöjä. Charlotte tekee läksyjä, haaveilee mistä nuoret tytöt ikinä haaveilevatkaan ja syyttää isäänsä äidin kuolemasta.
Kaksi vuotta elokuvaa aiemmin Gainsbourg oli kohahduttanut kappaleella Lemon Incest, joka kertoo isän ja tyttären välisestä rakkaudesta. Rakkaus, se on niin laaja käsite. Kaksi minuuttia kestävästä sisään-ulos-liikkestä äidinrakkauteen. Charlotte for Everissä on ilmiselvä insestiin viittaava sävy, Charlotte keikistelee isänsä edessä puolialasti ja Stan tunkee vähän välistä vähän liian anteliaasti pärstänsä tyttärensä puhekupla-alueelle. Koska kyseessä on 59-vuotias mies ja 15-vuotias tyttö, niin tilanne tuntuu automaattisesti hieman kiusaannuttavalta. Onko kyseessä todellisuus, todistammeko oikeaa insestiä? Ja vaikka kaikki olisikin fiktiota niin voihan nyt jumalauta, jokin säädyllisyys on oltava.
Charlotte Gainsbourgista kasvoi menestynyt artisti, näyttelijä ja oletettavasti tasapainoinen ihminen kaupan päälle. Hän on itse sanonut lukuisissa haastatteluissa, että hänellä oli suunnattoman hauskaa sekä levyä, että elokuvaa tehdessä. Kyseessä oli isän ja tyttären yhteinen loma, yhteinen laatuaika. Serge selitti Lemon Incestin merkityksen Charlotelle. Kyseessä on rakkauslaulu, joka kertoo vanhemman rakkaudesta lapseensa ja tämän platonisen rakkauden takia seksuaalinen rakkaus ei voisi koskaan tapahtua näiden kahden välillä. Tämä ei ole missään määrin maailmoja mullistava arvojärjestelmä, sillä ihmisiltä kysyttäessä lähes aina vastataan, että äidin rakkaus lapsia kohtaan on maailman kauneinta. Puolestaan hedonistinen, pelkkä lihan nautintoon perustuva rakkaus on kaikkein alhaisinta.
Ja juuri tätä alhaisinta rakkauden muotoa Serge pakottaa katsojan tuntemaan katsoessaan Charlotte for Everia. Kun Gainsbourgin perheessä tämä on kaunein, vilpittömin rakkauden tunnustus vanhemman ja lapsen välillä, keskittyy katsojan tuijottamaan Charlotten nupullaan olevia pieniä rintoja, pyöreää takamusta, tietyssä mielessä hieman poikamaisia kasvonpiirteitä ja tuo koko himoittava sakkolihakokonaisuus tanssii viettelevästi ammeen äärellä. Om nom nom. Tämä hedonistinen lihan himon tunteminen alentaa katsojan ja samalla ylenmalkainen nautiskelu ja naiskentelu on pääsyy, mikä tuhoaa Stania ajaen tätä syvemmälle ja syvemmälle kurimukseen. Vastapainoksi rakkaus tyttäreen on ainoa asia, joka pitää hänet edes jotenkuten elossa ja järjissään.
Gainsbourg oli tunnettu ärsyttäjä ja pelaa erinomaisesti rappiotaitelijakorttinsa elokuvassaan. Hän kourii nuoria tyttöjä, juo viinaa, kusee tuskallisesti, oksentaa sormet kurkussa, hän on vastenmielinen ja surkea vanha mies. Kansallissankari muka, paskanmarjat. Hän on perverssi, jolle ei olisi koskaan pitänyt antaa niin paljon mainetta, mammonaa tai vaikutusvaltaa. Hän tuo mieleen suomalaisen Jussi Parviaisen, jonka tempauksista lukiessa monet ihmettelevät työpaikkojen kahvipöydissä, että kuinka tuota miestä ei ole suljettu pois. Todellisuudessa Parviainen on äärimmäisen tietoinen julkisuuskuvastaan ja osaa pelata sen oikein. Charlotte for Everissä käy tismalleen sama tilanne. Katsoja menee lankaan. Charlotte for Ever on kuin suuri sanaleikki, pun, joita Gainsbourg rakasti, käsitettävissä kahdella eri tavalla. Ja me katsojat olemme toisen merkityksen ulottumattomissa. Tämä kaikki on ilmiselvää kun kamera lopulta nousee lavasteiden ylle, näyttäen, että Stanin ja Charlotten asunnossa ei ole kattoa. Tämä ei ole oikeaa elämää.