Vierailevana kirjoittajana H.T. Nuotio: “Vaikka en koe nähneeni likimainkaan tarpeeksi elokuvia kehdatakseni laatia mitään ‘kaikkien aikojen parhaat’ -tyyppisiä listoja, tiedän että jos sellaisen tekisin, John Guillerminin Rapture löytyisi takuuvarmasti kärkikymmeniköstä.”
Koska 90-luvun alku oli lapsuuden parasta aikaa, aloitetaan se nuorison parissa ja tyttökoulusta, johon päästään ohjaaja Shun Nakaharan kanssa sympaattisessa The Cherry Orchardissa (Sakura no Sono, 1990). Vuoden tärkein tapahtuma on ovella ja kuten tapana on, mikään ei ota onnistuakseen, kun hermostuneet teinit hakevat omaa paikkaansa. Samana vuonna ilmestynyt Jun Ichikawan ohjaama Tugumi jatkaa tarkemmin henkilöityen monella tavalla sairaan tytön rikkinäiseen elämään. Ulkopuolisen kertojan ansiosta tapahtumat pidetään suuripiirteisempinä, mikä antaa tarvittavaa aikaa kehittyvälle tarinalle.
70-luvulta lähtien pakka on entistä enemmän levällään ja alkaa olla jo todella vaikeaa vetää edes vähäisiä yhteisiä linjoja. Kaikkiaan meno kuitenkin tuntuu vain vapautuneen edelleen ja ihan viimeisetkin tabut katoavat, alastomuus näin selvimpänä.
1950-luku on helppo nähdä japanilaisen elokuvan kulta-aikana. Nimekkäimmät ohjaajat nostivat entisestään tasoa, ja uusia nimiä alkoi tulla esille ryminällä. Uusi aalto alkoi nostaa päätään mitä pidemmälle vuosikymmen eteni ja sitä kautta sodanaikainen nuorempi sukupolvi alkoi saada ääntään enemmän ja enemmän esille. Alkuvuodet olivat kuitenkin suvereenisti kolmen kovan juhlaa.
On tunnettu ja ikävä fakta, että japanilaisesta elokuvasta ennen vuotta 1945 on kadonnut karkeasti arvioiden yli 90%. Sota, sen jälkimainingit, välinpitämättömyys varastoinnissa ja vuoden 1923 maanjäristyksen kerrotaan olleen suurimmat ”syylliset”. On siis selvää, että tuon ajan elokuvasta on vaikea sanoa mitään varmaa. Sen onneksi pystyy sanomaan, että elokuvataide oli vahvalla pohjalla Japanissa lähes alusta asti.
O:n tarinoiden päähenkilö tunnetaan kirjainlyhenteellä O, joka kuvaa hänen alistettua asemaansa. O merkitsee objektia, tahdotonta kohdetta, jota toiset hallitsevat. Kirjaimena O on myös keskeltä avoin, joka symbolisoi naisen kolmea ruumiinaukkoa. Lue lisää
Istuimme taannoin ihan miesporukassa suomalaisen dokumenttielokuvan pressinäytöksen jälkeen kahvilassa ja elokuvasivistyneinä pohdimme, miksi myytit ja perinne kiinnostavat joitakin nuoria niin paljon, että he ovat valmiita muuttamaan elämäntyylinsä ja elämänympäristönsä tätä Lue lisää
Martin Scorsese ihmetteli aikoinaan, mihin Frank Borzagen voi sijoittaa nykymaailmassa, jossa ihmiset eivät edes tiedä keitä ovat John Ford, Federico Fellini tai Akira Kurosawa. Amerikkalainen nettituttuni tokaisi äskettäin, että milloinkahan Lue lisää
