70-luvun kotimainen jännityselokuva on vähemmän tuttu genre allekirjoittaneelle. Dekkarit ovat kuitenkin aina kiinnostavia, sillä rikollisten maailmaan on mukavampi uppoutua leikkimielisesti. Mauri Sariolan Susikoski-kirjaan perustavan Tuntemattoman ystävän vahvuudeksi voi mainita arvaamattomuuden. Se on yllättävän kunnianhimoinen yritelmä yhdistää saksalaista dekkaria ja englantilaista jännityskerrontaa kotimaisten Komisario Palmujen jättämään aukkoon. Tuottajan pallille on istunut myöhemmin muun muassa animaatioillaan lapsia ilahduttanut Dennis Livson. Kirjan muokkaamisesta käsikirjoitusmuottiin vastuussa on ollut myöhemmin genre-elokuvilla vakuuttanut Ismo Sajakorpi yhdessä ohjaaja Lars G. Thelestamin kanssa. Nyt elokuva on julkaistu VLMedian toimesta kohtalaisen hyvälaatuisena DVD-tallenteena.
Tarina käynnistyy ripeästi, kun eräs puliukko lampsii sisään Stockalle ja ostaa sieltä itselleen hienon puvun. Seuraavaksi tämä alkoholisti vie tovereilleen kassillisen viinaa ja kertoo, kuinka on saanut ison summan rahaa. Hänen tuntematon ystävänsä on antanut hänelle henkivakuutusta vastaan kahisevaa. Elämä näyttää hymyilevän, onhan hodarikin varaa ostaa kahdella nakilla. Pultsaripolon taival kuitenkin ajautuu saman tien loppuunsa. Yön pimeydessä hän joutuu auton yliajamaksi.
Tässä vaiheessa katsojalle tehdään selväksi, että yliajon takana on sama henkilö, joka on myöntänyt henkivakuutuksen. Seuraavassa kohtauksessa hänen vaimonsa käy nostamassa vakuutusrahat ja petos on sinetöity. Enää täytyy vain löytää seuraava uhri. Samaan aikaan puliukon kuolemaa alkaa selvittää Åke Lindmanin näyttelemä Susikoski.
Isona, pahana sutena itseään pitävä Lindman todistaa olevansa naistenmies, ja iskee alkumetreillä kollegansa itseään nuoremman tyttären ilman sen suurempia yrittämisiä. Suhdetta korostetaan Lindmanin valtavan karisman turvin. Nainen ei yksinkertaisesti voi vastustaa alfauros-Åken kalapuikkoviiksiä ja hypnoottisen sinisiä silmiä. Käänteisesti rikollispariskunnan vaimo ottaa seuraavaksi uhrikseen nuoren Jukka-Pekka Palon esittämän opiskelijapojan, jonka mukaan saaminen henkivakuutuspetokseen on astetta vaikeampaa. Palo velmuilee roolinsa huvittavasti, pitäen pilkkeen katsojan kuin myös itsensä silmäkulmassa.
Yllätyksettömästi näyttelijäsuoritukset ovat heikkoja. Rallienglannilla loppuun ajava dialogi on yllättävän toimivaa. Hammerin The Horror of Frankensteinissa näytellyt Kate O’Mara on syystä tai toisesta päätynyt Suomeen huijaripariskunnan vaimon rooliin. Kuriositeettina tämä on hyväksyttävää ja O’Mara onkin elokuvan kiinnostavin näyttelijä. Vanha kunnon Lindman sen sijaan vetää roolinsa totutun äijämäisesti. Kaikki muu painuukin sitten unholaan nopeammin kuin ehdit sanoa vakuutuspetos.
Kuten aiemmin mainitisin, elokuva perustuu Susikoski virittää ansan –kirjaan, vaikka sen nimikkohahmo ei missään vaiheessa viritä ansaa. Myöskään mistään murhamysteeristä ei voida puhua, sillä katsoja on jatkuvasti ajan tasalla molempien osapuolien toimista. Käsikirjoituksen jännitys pyritään luomaan vanhanaikaisemmin keinoin, jossa katsojan on tarkoitus asettua rikostutkijoiden puolelle – ja jännittää, kuinka rikokolliset lopulta saadaan kiinni. Käsikirjoitus on joka tapauksessa poikkeavan hauskasti rytmitetty ja suuremmilta suvantovaiheilta vältytään.
Elokuvan pystyy lokeroimaan kolmeen osaan, joista ensimmäinen näyttää, kuinka helppoa paatunut alkoholisti on saada huijattua hengiltä. Toinen osa osoittaa, että nuoremmalla sukupolvella on silmät auki, eikä heitä petkuteta yhtä herkästi. Kolmas ja viimeinen jakso on koko elokuvan absurdein. Siinä jo epätoivoon ajettu rikollispariskunta päätyy vielä kerran tekemään petosta. Kohteeksi valitaan suomenruotsalainen eläkeläisnainen, jonka saaminen mukaan vaatii kirkollista lähestymistä, jossa mieshuijari esittää pappia, joka kutsumuksen vuoksi haluaa tarjota vanhukselle henkivakuutusta.
Thelestam näyttää ymmärtäneen kuvausryhmän olleen loman tarpeessa, sillä elokuvan viimeinen 20 minuuttia on päätetty kuvata Marokon komeissa maisemissa. Risto Jarvan Loman jälkeen kotimaiset tuotannot alkoivat siirtyä ainakin osittain aurinkoisempiin maisemiin, joka on ihan virkistävä ratkaisu näin kaamosajan keskellä. Tuntemattoman Ystävän ilmapiirin toki soisi olla astetta nihilistisempi ja kyynisempi, vaikkei tässä millään uunomaisella Epsanjan reissulla ollakaan. Kuitenkin hommasta jää hiukan tahattoman humoristinen kuva.
Toisaalta juonen voi nähdä piikittelevän oikeistofasistiselle yhteiskunnalle, jossa heikompi aines voidaan putsata pois kapitalismin tieltä. Mikä on sitten Tuntemattoman ystävän merkitys nykyään? Siihen ei löydy selkeää vastausta. Sanotaan kuitenkin näin: Jos haluat nähdä saunanraikkaan Åke Lindmanin juoksemassa kikkeli viuhuen laiturille ja hyppäämässä järveen, on elokuvan katselu sinulle oikea valinta. Muille sitä lienee parempi suositella varauksella.