Kategoria:

Nowhere (1997)

Nowheren kautta viimeiseen osaansa tuleva Gregg Arakin teiniapokalypsitrilogia jatkaa teemallisesti siitä mihin edellinen osa The Doom Generation jäi, joten luvassa on melkoista tunteiden myllytystä ja amerikkalaisia teinihylkiöitä. Alkutekstien rullatessa ruudulla saanee katsoja heti hyvän kuvan elokuvan valtavasta näyttelijäkaartista ja ennen kaikkea liudasta tunnettuja näyttelijöitä. Seesteisen musiikin soidessa vieritetään katsojan silmien eteen muiden muassa sellaisia kulttinimiä kuten 90-luvun teini-idoli Ryan Phillippe, Pulmusten typeränä blondina nähty Christina Applegate, James Caanin poika Scott Caan sekä tietysti Arakin vakiopoika James Duval.

Julkaistu:
Kategoria:

5 Days of War (2011)

Jostain syystä olen aina elokuvakeskustelujen yhteydessä puolustanut Renny Harlinia – ehkä siksi, että minun mielestäni perussuomalainen selkäänpuukotusmentaliteetti painaa kritiikissä enemmän kuin elokuvalliset kriteerit. Vakioargumenttini on ollut ettei Harlin ole huono ohjaaja, hänelle vain tarjotaan pääasiassa surkeita käsikirjoituksia. 5 Days of Warin kohdalla tämä puolustus ei enää pidä, sillä Georgian sotaan sijoittuva toimintaoksennus oli ilmeisesti Harjolan pojalle henkilökohtaisesti tärkeä projekti – josta syntyi aivan kertakaikkisen kamala elokuva, joka todistaa Harlinin olevan paitsi huono ohjaaja, myös mahdollisesti huono ihminen.

Julkaistu: